12 tammikuuta 2019

Lux Helsinki 2019 -valofestivaalin satoa (postaus sisältää arvonnan)

Tänäkin vuonna kävin katsastamassa LuxHelsinki 2019-valofestivaalin tarjonnan. Sää ei ollut paras mahdollinen, mutta kyllä sitä silti näki valotaidetta eri muodoissaan, vaikka kastuinkin sukkia myöden sohjossa ja räntäsateessa reittiä kävellessäni.
Tämän vuoden valotaidetapahtuma oli sijoitettu aivan uudelle reitille, ja väen paljous yllätti minut jälleen. Sinänsä hienoa, että tapahtuma kiinnostaa monia, koska tähän pimeään vuoden aikaan LuxHelsinki sopii kuin nenä päähän.


Katselin kaikki reitin 12 kohdetta ja jokaisessa niissä oli se oma juttunsa. Odotukset olivat korkealla aikaisempien upeiden valofestivaalitarjoomien takia.
Tarkemmin teoksista kerrotaan LuxHelsinki 2019 -tapahtuman sivulla kohdassa ohjelma ja kartta. Satelliittiteokset jäi nyt tällä kertaa näkemättä, koska aika ei riittänyt. 

Alla kuvia ja video, josta pääsette katsastamaan mitä minä tapahtumassa näin ja koin.





Ensi vuonna taas!


Arvonta

Arvon blogissani 2 pääsylippua Matkamessut 2019 -tapahtumaan 18.-20.1.2019.
Yksi pääsylippu oikeuttaa yhden hengen sisäänpääsyyn yhtenä päivänä.

Osallistumisaikaa on keskiviikkoon 16.1.2019 klo 20 asti.
Kommentiksi riittää osallistujan etunimi/lempinimi ja sähköpostiosoite. Arvonnan voittajat saavat pääsyliput sähköpostitse antamaansa sähköpostiosoitteisiin keskiviikkoiltana.

Onnea arvontaan!
                                      Mari