30 elokuuta 2026

Purkutaiteen näyttely: Tämän haluan sanoa - tyhjät seinät saavat uuden elämän

Monta kertaa olen sanonut, ja kirjoittanut, että odotan aina innoissani uutta Purkutaide-kohdetta ja sen tarjoamaa taidepläjäystä. Näitä ei välttämättä joka vuosi pääse kokemaan, mutta nyt on taas mahdollisuus suunnata Helsingin Arabianrantaan, jossa tyhjät tilat ovat saaneet aivan uuden elämän Purkutaiteen Tämän haluan sanoa -näyttelyn myötä.
Jos tavallinen taidemuseokierros alkaa joskus tuntua vähän liian tavanomaiselta, kannattaa suunnata Arabianrantaan osoitteeseen Hämeentie 135. Täällä on nimittäin jotain aivan muuta vanhan Taideteollisen korkeakoulun tiloissa.

Purkutaiteen näyttely Tämän haluan sanoa, on enemmän kuin taidenäyttely. Se on myös tutkimusmatka.
Purkutaiteen 10-vuotisjuhlanäyttely on rakennettu tilaan, joka itsessään on osa kokemusta. Tyhjät huoneet, rosoiset seinät ja hieman epätavallinen ympäristö toimivat näyttämönä kymmenille taiteilijoille ja heidän teoksilleen. Täällä ei vain kävellä huoneesta toiseen katsomassa seinille ripustettuja teoksia. Huoneet ja koko ympäristö ovat osa teoksia siinä missä maalaukset, veistokset ja muut taide-esineetkin. Näyttelyssä on peräti 55 maailmaa ja mukana 90 taiteilijaa. Tilaa on noin 2 400 neliömetriä, joten nähtävää riittää. Ainakaan minä en pysty sulattamaan kaikkea yhdellä vilkaisulla

Yllätyksellisyys ja kantaaottavuus ovat tässä näyttelyssä ihan mahtava yhdistelmä. Yhdessä huoneessa voi tulla vastaan jotain hauskaa ja absurdia, seuraavassa jotain todella kaunista ja sitten teos, joka pistää miettimään. Jokin teos menee yli ymmärryksen, toinen imaisee mukaansa välittömästi ja kolmas saattaa jopa aiheuttaa huonon olon tai ahdistuksen.

Ja ehkä juuri siinä piilee Purkutaiteen idea parhaimmillaan. Kaiken ei tarvitse olla kaunista. Kaiken ei tarvitse olla helppoa. Eikä kaiken tarvitse edes olla heti ymmärrettävää. 

Sitten on kokonaisuuksia, joiden äärelle kannattaa vain pysähtyä ja katsoa millainen oma maailma on teoksen ympärille rakentunut. 
Kaikki näyttelyssä ei kuitenkaan vaadi analysointia. Joskus riittää, että astuu huoneeseen ja toteaa: ”Oho.”

Parasta on se, ettei koskaan oikein tiedä, mitä seuraavaksi tulee.

Tilat ovat väliaikaisia. Teokset on rakennettu juuri tätä paikkaa varten, ja näyttelyn jälkeen ne katoavat. Se tekee kokemuksesta erilaisen ja ainutlaatuisen. Tätä ei voi tulla katsomaan vuoden päästä samanlaisena. Kun näyttely päättyy, nämä huoneet eivät enää ole tällaisia.

Kaikki teokset eivät tietenkään ole just minua varten, eikä tarvitsekaan olla. Yksi asia, josta erityisesti pidän Purkutaiteen näyttelyissä, on se, etteivät ne yritä miellyttää kaikkia. Mukana on yhteiskunnallisia aiheita, huumoria, kantaaottavuutta, outoutta, kauneutta, synkkyyttä ja täysin päätöntäkin materiaalia. Joku huone pysäyttää. Toinen ei sano itselle yhtään mitään. Kolmas ärsyttää. Neljäs jää mieleen. Viides ihastuttaa ja kuudes koskettaa.

Minusta hyvä näyttely saa tehdä juuri niin. Olet välillä sisällä teoksessa ja välillä sen ulkopuolella. Varaa aikaa ihmettelyyn.
Tämä ei ole paikka, jossa kannattaa käydä puolessa tunnissa. Jos haluaa oikeasti katsella teoksia, lukea niiden taustoja ja antaa itselleen aikaa, varaisin vähintään pari tuntia. Itselläni meni muutamaa minuuttia vaille kolme tuntia ja ihan vain ihmetellessä, katsellessa ja ihastellessa. Suosittelen menemään ilman liian tarkkaa suunnitelmaa. Kiertelemään, kurkkimaan ovista ja ikkunoista, astumaan sisään ja aistimaan. Pysähtymään, jos jokin kiinnostaa enemmän.

Ja jos joku huone ei kiinnosta, jatka matkaa. Seuraava voi olla aivan jotain muuta.

Tämä näyttely sopii myös ihmiselle, joka ei normaalisti ajattele olevansa mikään erityinen taiteen harrastaja. Täällä ei tarvitse tietää taiteesta mitään.

Riittää, että katsoo.

Ja välillä ihmettelee (ja minä tietysti kuvasin ja siksi monen monta kuvaa tekstin seassa). 

Jos et ole vielä käynyt, suosittelen varaamaan pari tuntia ja lähtemään katsomaan, mitä tyhjistä huoneista voi syntyä, kun taiteilijoille annetaan vapaat kädet.

Tykkäsin taas valtavasti.

Tämän haluan sanoa -näyttely on nähtävissä Arabia 135:n tiloissa 18.10.2026 saakka. 
Lista Purkutaiteen Tämän haluan sanoa -näyttelyn taiteilijoista löytyy Purkutaiteen nettisivulta:
Ja Purkutaiteen nettisivut ja näyttelyn aukioloajat löydät:

                                                  Mari

06 toukokuuta 2026

Teatteri Avoimet Ovet - Everstinna

Kevättä pukkaa. Sen huomaa paitsi katupölystä ja liian aikaisin esille kaivetuista aurinkolaseista, myös siitä, että Teatteri Avoimet Ovet tykittää kevätkauden esityksiä lavalle. Tämän kevään esityksiä on Rosa Liksomin Everstinna. 
Teatteri Avoimet Ovet on myös ottanut käyttöönsä uudet tilat osoitteessa Itäinen Teatterikuja 3C (entinen Kansallisteatterin Omapohja), eli kulttuurielämyksen lisäksi pääsee katsastamaan uudet tilat.
**Lippu - Medialippu - Teatteri Avoimet Ovet**

Kaikki kuvat: Antti Sepponen (2026) - Everstinna Kantaesitys 3.3.2026 - Teatteri Avoimet Ovet

Pohjoista voimaa ja vähän saksalaista kesäleiritunnelmaa
Everstinna ei ole mikään kevyt sunnuntaikomedian korvike (vaikka popcorn voisi silti toimia henkisenä tukena ainakin). Tarina vie Pohjois-Suomeen aikaan, jolloin Suomi on juuri itsenäistynyt, sisällissota on taputeltu ja Eurooppa virittelee jo seuraavaa katastrofia.

Päähenkilö kirjoittaa runoja, harrastaa partiota ja käy kesäleireillä Saksassa. Kuulostaa harmittomalta kunnes historia alkaa kuiskia olkapäällä. Sitten kuvioihin astuu rakkaus. Tässä se rakkaus on 28 vuotta vanhempi eversti, jossa yhdistyvät jääkärikoulutus, kyseenalainen luonne ja sanotaanko nyt vaikka, että monitahoinen persoonallisuus. Kaikki unelmat toteutuvat, ja siitä alkaa selviytymistaistelu. 

Kun romantiikka kohtaa realismin (ja vähän fasismia)

Everstinna on yhtä aikaa yhden naisen elämäntarina ja koko Suomen kollektiivinen muistiharjoitus. Se sukeltaa militarismin, fasismin ja vallan viettelyn syövereihin eli niihin aiheisiin, joita ei yleensä käsitellä kahvipöydässä (paitsi ehkä perhejuhlissa siinä vaiheessa, kun joku on ottanut kolmannen pullan ja keskustelu karkaa käsistä).

Rosa Liksomin kieli ei silittele päätä, vaan ravistelee korvia. Ja hyvä niin. Koin, että katsojana en pääse piiloon, vaan joudun väkisinkin pohtimaan, millaista Suomea tässä ollaan rakentamassa ja kenen ehdoilla.

Monologi vs. ensemble – pieni henkilökohtainen vertailu

Pieni sivupolku tähän väliin. Olen siis nähnyt Everstinnan aiemmin täysin toisenlaisena versiona; monologina. Ja suoraan sanottuna monologi on teatterin lajeista vähän kuin yksin maratonin juokseminen ilman huoltoa. Ei auta, vaikka yleisö kannustaisi, kun homma on vietävä maaliin omin voimin.
En ole mikään monologikonkari, joten menin silloin katsomoon hieman mietteliäänä ja pohtien, että jaksaako yksi ihminen oikeasti kantaa koko illan.


Esityksen jälkeen ei ollut epäilystäkään; kyllä jaksoi.
Tuolloin lavalla nähtiin Heidi Herala, joka piti otteessaan esityksen alusta loppuun. Esitys ei ollut kevyttä kamaa ja välillä mentiin aika syvissä vesissä, mutta juuri siksi se jäi mieleen. Hyvä monologi tarvitsee kaksi asiaa; loistavan tekstin ja näyttelijän, joka pystyy kantamaan sen. Tässä tapauksessa molemmat osuivat kohdalleen niin, että lopputulos oli aidosti yhden ihmisen suurteos.

Tämän uuden version kiinnostavuus piileekin siinä, miten sama tarina toimii useamman näyttelijän voimin. Päärooleissa nähdään Minja Koski, Maria Nissi, Netta Salonsaari sekä Matti Pajulahti. Nyt vastuuta jaetaan, mutta tarinan paino ei kevene.

Useamman näyttelijän voimin on mahdollista nostaa esiin pieniä, mutta tärkeitä taustatapahtumia, jotka tukevat tarinan kulkua. Näihin hetkiin on ujutettu hienovaraista huumoria, lämpöä ja riemua kuitenkaan unohtamatta tarinan painoa. Lopputulos on tasapaino, jossa keveys ja raskaus kulkevat rinnakkain; vähän niin kuin elämässä yleensäkin.

Ohjauksesta vastaa Esa-Matti Smolander, jonka tyyli yhdistää lämpimän karnevalismin ja ihmisyyden synkät sävyt. Käytännössä saatat saada nauraa, ja sekuntia myöhemmin miettiä, miksi nauroit. 

Epämukavaa? Kyllä. Toimivaa? Ehdottomasti. Kannattaako mennä? Kyllä.

Esitys oli hienosti sovellettu ja näyttelijät rooleissa ihan mielettömiä! Lavastus ja puvustus tukivat esitystä ja rooleja hienosti (ja niiden parissa katsojana välillä hengähdin).
Jos kaipaat esitystä, joka on yhtä aikaa kaunis, brutaali, ajatuksia herättävä ja sopivasti epämukava (hyvällä tavalla), Everstinna on varma valinta. Tämä ei ole se ilta, jolloin aivot jätetään narikkaan (mutta takki kyllä kannattaa).

Esitystä nähdään Teatteri Avoimissa Ovissa vielä 9.5.2026 asti. Ja jos aikataulu pettää (niin kuin se usein tekee), ei hätää: tuotanto jatkaa elämäänsä yhteistyössä Teatteri Vanha Jukon ja Lappeenrannan kaupunginteatterin kanssa. Lahdessa tämän esityksen ensi-ilta nähdään syksyllä 2026 ja Lappeenrannassa keväällä 2027.

                                       Mari

16 tammikuuta 2026

Lux Helsinki 2026 valotaidefestivaalin tunnelmia

Uuden vuoden alun kohokohtia on monena vuonna peräkkäin ollut Lux Helsinki valotaidefestivaali. Tätä tapahtumaa odotan joka vuosi kuin kuuta nousevaa, sillä joka vuosi tapahtuma on tuonut pimeään Helsinkiin valoa taiteen muodossa ja monta hienoa teosta. Ja tietty ne pakkasetkin osuu juuri tämän tapahtuman ajalle, mutta kuuluu talveen.

*kuvat omia ellei toisin mainita*

Evgenija Gross (UA) - Path/road - we are under the protection of the Gods
Tänä vuonna teokset olivat esillä yleisölle 6.-11.1.2026 välisenä aikana. Reitti kulki Kansalaistorilta Narinkkatorille, Hietalahdentorille, Vanhaan Kirkkopuistoon ja Espan lavalle asti ja lisäksi teoksia löytyi Erottajan aukiolta, Citycenteristä ja Kanneltalosta. Reitin saattoi kulkea miten itse katsoi parhaaksi sinne tänne singahdellen tai järjestyksessä teosten numeroiden ohjaamana. Uutena juttuna oli mukana kymmenisen galleriaa, joissa oli esillä teoksia, mutta itse jouduin aikataulupaineiden vuoksi jättämään tämän osuuden kokonaan väliin. Harmittaa yhä.
Lux Helsinki 2026 valotaidefestivaalin reittikartta  (kuva lainattu tapahtuman sivulta)
Anni Laukka (FI) - May every child be fed
Näkymä Hietalahden tori
Melek Mazici (TR/FI) - Valon huoneet
Kaleider (GB/MX/CA) - Twist&Shine
Risto Puurunen (FI) - Shadows in the air - Interactive 3D Shadow Theatre
Kirsti Taiviola (FI) - Flying bird with Seven lenses
Steve Thompson/Custom Fibre Optics (GB) - Mycelium Network
Max Lapinsuo-Sylwén (FI) - Chapters
Irene Suosalo (FI) - Echo of Aalto
Pågå Oy - kollektiivi! (FI) - Flexmirror triptyykki
Evgenija Gross (UA) - Path/road - we are under the protection of the Gods
Evgenija Gross (UA) - Path/road - we are under the protection of the Gods
Sophie Laly (FR) - Apparition 2
Heli Suoninen & Klas Granqvist (FI) - Mielenkuvituksia
Sophie Laly (FR) - Apparition 1
René Dissel & Victor Dissel (NL) - Melt
Lin de Mol (NL/SE) - Nordic Sculpture

Tämän vuoden tapahtumassa oli useita hienoja teoksia. Itse en osaa valita mikä teoksista olisi kaikkein paras, kun tykkäsin niin monesta. Teosten kuvaus oli haasteellista torstaina kovan pakkasen takia ja vaikka olin hyvin pukeutunut pakkaseen niin paikoillaan ollessa tuli vilu ja sormethan sitä jäätyivät. Puhelinkaan ei tykännyt pakkasesta niin yhtään. Mutta tämän vuoksi kävin sitten pikaisesti katsomassa osaa teoksista uudelleen perjantaina, kun oli hieman lämpimämpää. Se tuntuikin sen verran kivalta vaihtoehdolta, että jatkossa yritän järjestää aikataulut niin, että ehdin vähintään kahtena päivänä kiertää teokset katsomassa.

Kuvakoosteita ohessa.

Teos: Kaleider (GB/MX/CA) - Twist&Shine
Teokset: Steve Thompson/Custom Fibre Optics (GB) - Mycelium Network ja
Kanneltalolla Kirsti Taiviola (FI) - Flying bird with Seven lenses sekä
Risto Puurunen (FI) - Shadows in the air - Interactive 3D Shadow Theatre
ja Lin de Mol (NL/SE) - Nordic Sculpture
Teos: Sébastien Lefèvre - Soleil nuit Albireo
Teokset: Anni Laukka (FI) - May every child be fed ja
Max Lapinsuo-Sylwén (FI) - Chapters ja Chiaki (JPN) - Momemtum

Teos: Irene Suosalo (FI) - Echo of Aalto
Teokset: Pågå Oy - kollektiivi! (FI) - Flexmirror triptyykki ja
Kaisa Salmi, Isa Niiranen ja opiskelijat - Rauhan polku
Teos: Evgenija Gross (UA) - Path/road - we are under the protection of the Gods.
Teos: Evgenija Gross (UA) - Path/road - we are under the protection of the Gods.
Teos: Evgenija Gross (UA) - Path/road - we are under the protection of the Gods.
Teokset: Heli Suoninen & Klas Granqvist (FI) - Mielenkuvituksia ja
Aleksander Salvesen (FI) - Viimeinen tanssi
Teokset: Lin de Mol (NL/SE) - Nordic Sculpture ja
René Dissel & Victor Dissel (NL) - Melt

Keskustan teokset, Luxgalleriat ja lux Kanneltalo (linkin takaa paremmat kuvat ja selostukset).

Ja kierrellessäni Lux Helsinki 2026 tapahtuman teoksia tulin kuvanneeksi Helsinkiä ihan muutoinkin. Kaunista myös pakkasella. Ja kyllä vaan olisi mustaa ilman lunta ja valaistuksia!

Helsinkiä talvi-iltana

Kävitkö sinä katsomassa Lux Helsinki 2026 valotaidefestivaalin teoksia?

Ensimmäinen Lux Helsinki tapahtuma järjestettiin vuonna 2009 ja sen ovat perustaneet silloin Helsingin kaupunki ja Helsingin Energia.
Mietin tovin, että monessako Lux Helsinki -tapahtumassa olen käynyt ja tulin siihen tulokseen, että tämän vuotinen taisi olla kymmenes kaiken kaikkiaan. Tästä sitten seuraavaa kymmentä kertaa keräämään...


                                                   Mari