Hurmaavan kauniit omenapuun kukat!

Viime viikolla kiiruhdin noutamaan postipakettia yhdestä 'lähinoutopisteestäni' Maununnevalta, mutta postipaketti ei ollutkaan sinne vielä saapunut. Hetken siinä mietin, että kun sää on kerran niin hyvä ja ilma suosii ulkoilua eikä ole mitään kantamuksiakaan niin kävelen hieman lähialueita tutkaillen.

Suuntasin Kannelmäen kautta Malminkartanoon ja sieltä kotiin. Tuntemattomia paikkoja itselleni, mutta kyllä kannatti kierrellä ja katsella. Matkalla löysin kivan pienen puiston, pari valtavaa vanhaa puuta, ison liikuntapuiston Kannelmäestä, ratsastustallin ja omenatarhan Malminkartanosta.

Tämä valtavan kaunis, kukkiva omenapuu löytyy erään
omakotitalon pihasta Maununnevalta

Valtava pihapuu Kannelmäessä kerrostalon pihassa

Maalaismaisemaa kaupungissa

Niin vihreää ja vehreää! No joo, graffitikin, mutta se istuu juuri nyt maisemaan.
Kuten kirkko ja kuu.

Malminkartanon omenatarhassa on satoja omenapuita, jotka kukkivat siellä käydessäni. Joukossa on myös kirsikka-, luumu- ja päärynäpuita, mutta valtaosa on omenapuita. Nurmikolla on tilaa istua vaikka piknikillä ja löytyy tarhasta muutamia pöytiäkin, joiden ääreen voi kokoontua evästämään. Aika moni siellä näytti iltaa piknik -tyyliin viettävän, mutta täynnä väkeä tarha ei kuitenkaan ollut. Omenatarhassa on myös mehiläispesiä, mutta sitä en tiedä onko niissä enää mehiläisiä. Tarha on aikoinaan ollut yliopiston koetarha ja siellä saa vierailla omenapuiden kukkiessa ja syksyllä omenasadon kypsyttyä.

Hurmaavan kauniit omenapuun kukat saivat minut sekaisin ja kuvia tulin ottaneeksi tolkuttomasti tapojeni mukaan.

 

Aurinko paistoi ja linnut lauloi, oli lämmintä, iloisia ihmisiä ja upeita maisemia. Niin vihreää ja vehreää kaikkialla ja ne omenapuun kukat hurmasivat kauneudellaan. Jos kirsikkapuun kukat ovat kauniita niin ei omenapuun kukat huonommaksi jää. 

Muutkin kukat luonnossa kukkivat kuten lemmikit,
ahomansikat, nokkoset ja kielot

Lenkille tuli lopulta pituutta reilu 7 kilometriä, mutta ei ne kilometrit vaan maisemat, värit, kesä, kukat ja hyvä olo!


                                               Mari

Viimeisimmät kuvat ovat koristeomenapuista Esplanadin puistosta Helsingissä

Kevät toi tullessaan meille valoa ja väriä

Kalenterin mukaan on kevät; se vuodenaika, kun valo lisääntyy ja luonto työntää värejä. Itsestäni tuntuu siltä, että tänä vuonna kevät oli jotenkin lyhyempi jakso kuin aiemmin, kun on jo kovaa vauhtia vaihtumassa kesäksi... Vai olisiko tuo enemmän kiinni siitä, että valon ja värien lisääntyessä oma ajantaju tuntuu katoavan ja siitäkin, että käsillä on ollut ehkä erikoisin ajanjakso ikinä.
Tänä hämmentävänä ajanjaksona eli pandemian aikaan, olen käyttänyt vapaa-aikaani tutustumalla lähialueeni ulkoilureittien tarjontaan entistä syvemmin. Voi puhua, että olen harrastanut sitä todellista lähimatkailua (hymyilee) ja kevät on tarjonnut parasta valo- ja väriterapiaa.

Auringonlasku maaliskuussa

Viime vuonna olen kirjoittanut postauksen "Ensipuraisu lähialueen ulkoilureittitarjontaan" (pääset sitä katsomaan klikkaamalla linkkiä edellä), jossa olen kertonut millainen ensikosketukseni oli lähialueen ulkoilureittitarjontaan. Ensikosketuksen jälkeen on tullut sitten tutkailtua reittejä paremmin ja joka kerta sitä on löytänyt jotakin uutta. Lähimetsien tarjoamat reitit ovat suosittuja, joten yksin harvoin polullaan tulee kulkeneeksi. Positiivista on se, että ihmiset ovat löytäneet luontopolut ja metsät. Oman varjonsa tähän heittää tänä aikana tietenkin se, että tietyt paikat ovat ruuhkautuneet ja etäisyyksien pitäminen on ollut haasteellista. 
Metsissä, poluilla ja väylillä liikkuu siis monenmoista ulkoilijaa kävellen sauvoilla tai ilman, juosten sauvoilla tai ilman, pyöräillen, hiihtäen rullilla ja ilman (talvella jälkimmäinen), polkujuosten ja suunnistaen. On nautiskelijoita, eväsretkeilijöitä, kuntoilijoita ja urheilijoita. Ja on siellä joukossa ainakin yksi, joka kuvaa kaikki risut ja männynkävyt, puut, kukat, kasvit ja eläimet eli minä.

Itselleni metsä on terapeuttinen paikka ja koen, että luonto ruokkii aistejani. Maaliskuussa oli vielä ripaus lunta, joka tosin suli pois nopeasti. Huhtikuussa valo lisääntyi, loputkin lumet (lähinnä lumetettu latu) sulivat ja aurinkokin helli aika monena päivänä. Kylmästä tuulesta ja takatalvimaisista olosuhteista huolimatta luonto heräsi. Ja siinähän sitä on riittänyt taas ihmettelemistä (ja kuvattavaa).

Aurinkoa, leskenlehtiä, ihmisen tekemää taidetta ja auringonlasku

Kevättä kohti

Alkukevään värejä

Huhtikuun alussa vihreätä oli vähemmän

Ihmisen tekemiäkin taideteoksia mahtuu joukkoon

Yhtäkkiä luonto puhkeaa kukkaan (näin huhtikuun lopussa)

Lähelläni sijaitsee Pitkäkoski ja Vantaanjoki, Haltialan ja Niskalan luontopolut, Paloheinän ulkoilualue ja Keskuspuisto. Tienoo on ihan ulkoilijan paratiisi sellaiselle, joka tykkää liikkua metsässä ja/tai veden äärellä! Lähes päivittäisen ulkoilun osalta kilometrimäärä ei ole minulle se tärkein asia, mutta aika usein tulee käveltyä reippaasti enemmän kuin on ajatellut. Reitti muuttuu fiiliksen mukaan ja lopputulemana on aina hyvä olo. Lintujen laulu on yleensä taattua (näissä metsissä lintuja onneksi riittää), mutta hyvällä onnella matkalla voi nähdä peuroja tai bongata kurnuttavia sammakoita. 

En muista milloin viimeksi olisin nähnyt sammakonkutua
ja eläviä sammakoita... siitä on varmasti vuosia enemmän kuin kymmenen

Jäi selvittämättä oliko tässä joukossa se elämäni prinssi... :-D

Maaliskuussa sitä tulee nautittua siitä, että valo lisääntyy ja luonto alkaa heräillä ja tuoksua. Värimaailma oli tämän vuoden maaliskuussa vielä hieman haalistunut, jopa vetinen ja hyvin maanläheinen. Huhtikuussa sitä nauttii pidemmistä päivistä, auringonvalon lisääntymisestä ja luonnon heräämisestä tuoksujen lisäksi myös väritykseltään. Aina yhtä innoissani odotan näkeväni ensimmäiset sinivuokot ja puiden puhtaan vihreät silmut. Taivastahan ihastelen vuodenajasta riippumatta (nauraa).

Taivastaidetta

Minusta on suuri rikkaus se, että meillä on neljä vuodenaikaa ja 12 toisistaan eroavaa kuukautta. Kaikesta huolimatta kevät toi tullessaan meille valoa ja väriä tänäkin vuonna!

                                                      Mari

Tunnelmia leppoisalta lenkiltä

Eilen olin sekä salilla, että leppoisalla kävelylenkillä. Leppoisalla sen takia, että salitreeni oli vienyt minusta isommat mehut, mutta jalat kaipasivat kuitenkin lisää liikettä ja pää happea. No iltapäivä ei ollut aurinkoinen, mutta syyspäivä ja sekä lämmin että hapekas. Juuri sopiva ulkoilulle niinkuin moni muukin päivä.

Syksyn merkki on puista putoavat lehdet.
Kunnon lehtikasaan kyllä vaaditaan vähän enemmän kuin tämä yksi :-D

En pitänyt lenkillä hoppua, mutta etenin kyllä sopivassa tahdissa. Annoin silmien vaeltaa ja hengittelin syvään. Tuoksui syksyltä ja kastemadolta paikoitellen (eli märältä, hieman ummehtuneelta mullalta). Ilma oli aika nihkeän lämmin ja maa oli kostea sateen jäljiltä eikä se sade kaukana ollut tuolloinkaan. Myös puiden lehtien värit ovat alkaneet pikkuhiljaa muuttua ja lehdet pudota, mutta sellainen laaja väri-ilottelu ei ole vielä päässyt valloilleen. Ehkä ei tänä syksynä tulekaan...

Syksyä ilmassa, lehtiä maassa, vähän väriäkin löytyy

Lenkille pituutta tuli noin seitsemän kilometriä ja aikaa siihen meni liki puolitoista tuntia. Ei siis ollenkaan sellainen reippaan menon lenkki, mutta mieltä virkistävä. Jalat ja mieli sai haluamansa. Itseäni ei ahdista yhtään, että vuodenaika on vaihtunut syksyyn. Valon vähentyminenkään ei masenna, kun puuttuvaa päivänvaloa voi korvata sytyttämällä kynttilöitä. Se on sitä lämpöistä valoa, josta itse pidän.

Kuulun niihin, jotka pitävät eri vuodenajoista ja niiden mukanaan tuomista säistä. Mitä niistä mököttämään! (hymyilee). Tämänkin lenkin anti oli ulkoilma sen hetken tuoksuineen, hetki pään tyhjennykselle ja värikkäin kohta sijaitsi sen päätepisteessä eli oman talon ulko-oven edessä oleva kukkaistutus. Ollaan syyskuun puolivälissä ja nämä ne jaksavat vielä kukoistaa ja tuoda iloa ja väriä asukkaidensa päivään. Hyvän kontrastin luo tuo betoninen kukkalaatikko. 

Talon ulko-oven edustan kukkaistutukset betonilaatikossaan

Minä se jo odotan sitä, että puut pudottavat lehtensä, muodostuu värikkäitä lehtikasoja ja minä pääsen niihin hyppimään; ja kai sitä voi kuivemmassa kasassa tehdä muutamat lehtienkelit (lumienkelit sitten myöhemmin, kun lumi saapuu). Salaa kaikki nämä tietenkin! (nauraa)

Syksyn lehtikasoja odotellessa (nauraa)

                                             Mari