19 tammikuuta 2023

Teatteriesitys, nimeltään Idiootti - Teatteri Avoimet Ovet

Teatteri Avoimet Ovet tarjosi minulle mahdollisuuden päästä katsomaan teatteriesitystä, jonka nimi on Idiootti. Nimestä ensinnä ihmettelyä ja pohdintaa millainen esitys mahtaa olla kyseessä, kun nimikin on noin lyhyesti ja ytimekkäästi Idiootti ja seuraava ajatus, että liittyisikö kuuluisaan klassikkoromaani, joka on Fjodor Dostojevskin käsialaa (ilmestymisvuosi 1868), ja joka kirjana minulta kesti lukea kauan, turhauttavan kauan. Raskasta tekstiä ja painava kirja (hymähtää) vaan tulihan kahlattua läpi (eikä ole kaduttanut).

*Medialippu ennakkonäytökseen saatu, Teatteri Avoimet Ovet*

Käsiohjelma (kuva oma)
Henry Hanikka_(kuva Mitro Härkönen)

Siitä sitten vain penkkiin istumaan ja avoimin mielin katsomaan mitä tuleman pitää. Etukäteen olin jonkin verran muistutellut mieliin, mikä tämän klassikkoteoksen juoni mahtoi olla, kun kuvittelin, että siten olisi helpompi seurata etukäteen raskaaksi ajattelemaani esitystä. Näin jälkikäteen se olikin ihan viisas teko, sillä nimiä eri roolien kera viuhui sen verran monia, että en olisi pysynyt yhtään kärryillä, jos en olisi ennakkoon virkistänyt muistiani. 

  Oikealla Henry Hanikka, vasemmalla Jari Virman
(kuva Mitro Härkönen)

Karnevaalitunnelmaa läpi esityksen, jossa satoja vuosia sitten keskusteluissa ollut vanha aihe oli päivitetty kivasti tämän päivän tasolle. Kivalla tässä kohdin tarkoitan sitä, että esitys oli raskaaseen aiheeseen nähden raikas ja erilainen, kun tapahtumat oli sijoitettu sirkukseen. Hämmästyttävää oli tajuta, että aihe sinänsä on satojenkin vuosien jäljiltä yllättävän ajankohtainen, kun mietitään ihmisyyttä ja puhutaan hyvästä, pahasta sekä tahdonvapauden teemoista. Jotenkin loputon suo...

Keskellä Jenni Lehtinen (Agit-Cirk), oikealla etualalla Jari Virman,
vasemmalla etualalla Henry Hanikka_
(kuva Mitro Härkönen)

Vaikka esitys, kuten kirjakin, oli haastava, tykkäsin siitä. Rooleissa oli just passelit näyttelijät, jotka venyivät useiden roolihahmojen muodossa moneen jopa niin hyvin, että kesti hyvän tovin hahmottaa, että sama näyttelijä esitti myös toista roolia. Tämä kyllä sopi karnevaalihenkiseen esitykseen hienosti. Roolihahmojen tarkkailu vei osittain huomioni juonen seuraamiselta, huumoria oli viljelty ja sirkustaiteilu se kevensi esitystä ja antoi katsojalle pienen hetken rauhoittua. 

veitsenheitto_Ulla Raitio_JariVirman_
(kuva Mitro Härkönen)

Teatteri Avoimet Ovien esityksen Idiootti on ohjannut ja dramatisoinut Hanna Kirjavainen.

Rooleissa: 
Henry Hanikka, Jari Virman, Ulla Raitio, Jenni Lehtinen ja Sasu Peistola.

Skenografia Markus R. Packalén
Valosuunnittelu Pasi Pehkonen
Äänisuunnittelu Juha Tuisku
Pukujen ja rekvisiitan toteutus Anne Svensk
Kuvat Mitro Härkönen
Graafinen suunnittelu Susanna Zographos / Z-Factory

Esitys on tehty yhteistyössä Agit-Cirk-nykysirkusryhmän kanssa. Agit-Cirk tuottaa persoonallisia ja taiteellisesti korkeatasoisia poikkitaiteellisia nykysirkusesityksiä ympäri Suomea.

Lainaus Teatteri Avoimet Ovet esityksen esittelystä:

                                  ”Kauneus vapahtaa maailman!”   

Niin, vapahtaako kauneus maailman vai ei, ota siitä selvää.

Rogozin_JariVirman
kuva Mitro Härkönen)

Ja mikäli helpon esityksen katsomisen sijasta haastava ja raskasaiheinen esitys innostaa enemmän niin suosittelen tätä teatteriesitystä. 
Vielä ehdit nähdä tämän esityksen, sillä viimeiset näytännöt ovat:

pe 20.1.2023 klo 19
la 21.1. klo 16
pe 27.1. klo 19
la 28.1. klo 16 

Lisätietoja esityksestä Idiootti ja paikasta Teatteri Avoimet Ovet ohjelmistoineen.


                                                       Mari