Kuva itsestäni kesällä 2015
Olen nyt 53-vuotias, juuriltaan hämäläinen, mutta nykyisin Helsingissä asusteleva nainen, joka päätti eräänä kauniina päivänä tempaista ja muuttaa elämäntapansa loppuelämäkseen. Liikunnan ja ruokavalion osalta varsinainen startti tapahtui elokuun 1.päivä 2012, mutta ennen kuin tähän päädyttiin tarvittiin esivalmisteluja ja itse ajatuksen muhimista noin vuoden verran.
Vuonna 2011 tammikuussa painoa oli piirun verran vaille 100 kiloa, päivät täyttyivät lähinnä töistä, työmatkoista tai toimistolla istumisista, liikunta oli minimissä töiden jälkeen tai vapailla ja säännölliselle syömiselle tuli vain kohautettua olkapäitään. Omasta mielestäni se, että selvisin päivät pääsääntöisesti kahvilla ja parilla leivällä, oli tosi saavutus ja ei siinä ainakaan kiloja pääsisi kertymään. Olin kyllä tosi pahasti väärässä...
Oloani en sinänsä tuntenut huonoksi; en kärsinyt päänsäryistä, huonovointisuudesta enkä verenpaineestakaan, mutta fyysinen kunto oli aivan nolla -luokkaa ja sitä kautta myös energiat vähenemään päin. Kilot hidastivat ja kavensivat vaatevalikoimaa ostoksilla.
Päädyin jonkun pitkän lentomatkan aikana pohtimaan itseäni ja elämääni ja siihen tulokseen, että teen elämästäni laadukkaampaa. En halunnut enää kasvaa silloisesta koostani vaan päinvastoin ja halusin, että voisin katsoa valokuviani tulevaisuudessa hyvillä mielin ja, että loppuelämäni päivät olisivat laadukkaita ja energisiä. Sellaisia, kuin vaikka 20 vuotta sitten; olisihan siinä tavoitetta kerrakseen!
Vuoden 2012 keväällä juttelin hyvän ystäväni kanssa hänen uudesta harrastuksestaan; fitnessistä. Hän oli itse todella innostunut ja näytti upealta ja hyvävointiselta. Siinä keskustelun tuoksinnassa ilmoille lennähti ajatus, että kun kerran ystäväni oli kouluttautunut myös personal traineriksi ja oli intoa täynnä, voisin alkaa hänen koekaniinikseen. Nielaisin silloin järkyttyneenä, koska tuo idea ei tuntunut ollenkaan hyvältä, en nähnyt itseäni missään kuntosalilla naisjumpista puhumattakaan eikä mikään ajankohta aloitukselle tuntunut sopivalta. Eikä mulla ole mitään vaatteitakaan sinne salille!
Mutta elokuun 1. päivä 2012 niin vain löysin itseni kuntosalilta T-paidassa ja vanhoissa verkkareissani, vaikka se kynnys tuntui sinne menosta niin hirveän korkealta, että sitä ei vaan voisi millään ylittää. Vieressäni seisoi oma personal trainer ja hyvä ystäväni, kädessäni oli sekä ruokavalio- että treeniohjelma, ympärilläni hyvän matkaa treenanneita vartaloita ja minä näytin järkyttävän isolta katsoin sitten mihin kuntosalin peiliin tahansa. Kääk!
Siitä se lähti ja katua ei ole tarvinnut kertaakaan. Ihana kuntoremontti, joka on tullut elämäntavaksi ja pysyykin sellaisena. Näin jälkikäteen voin todeta, että erittäin hyvä idea oli ottaa itselleen oma personal trainer. Ilman häntä, kurinalaisuutta, hikeä, kipeitä lihaksia ja tsemppaavia ystäviä en olisi tässä 27 kiloa kevyempänä ja 5-35 senttiä eri puolilta kehoani kapeampana. Valmis en ole vieläkään, joten matka jatkuu kohti tavoitepainoa, hyvää ja terveellistä elämää sekä kehon muokkaamista mieleisekseen.
Kuva itsestäni tammikuussa 2011:
Tässä kuva itsestäni elokuussa 2013:
Tässä kuva itsestäni kesäkuussa 2014:
Kuva kesä 2014
Lisäys 09.2019.
Ja koska elämä ei ole kovin yksinkertaista ja tylsää niin elämäntaparemontti jatkuu. Remontista on tullut elämäntapa, on sekä ylä- että alamäkiä, kuten elämässä yleensäkin. Tällä avartavalla matkalla olen oppinut kuuntelemaan paremmin kehoani ja huomioimaan sen, että en ole enää kaksikymppinen (mieli on, kroppa ei).
Kun olen monessa mukana niin blogiinkin on tullut lisää aiheita mistä kirjoittaa ja siten se on alkanut enemmän ja enemmän muuttua lifestyle blogiksi.
Bloggaaminen jatkuu siis edelleen, koska onhan tämä varsin kiva harrastus! Positiivisin mielin ja ajatuksin yhä edetään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti