tiistai 26. toukokuuta 2020

Kevät toi tullessaan meille valoa ja väriä

Kalenterin mukaan on kevät; se vuodenaika, kun valo lisääntyy ja luonto työntää värejä. Itsestäni tuntuu siltä, että tänä vuonna kevät oli jotenkin lyhyempi jakso kuin aiemmin, kun on jo kovaa vauhtia vaihtumassa kesäksi... Vai olisiko tuo enemmän kiinni siitä, että valon ja värien lisääntyessä oma ajantaju tuntuu katoavan ja siitäkin, että käsillä on ollut ehkä erikoisin ajanjakso ikinä.
Tänä hämmentävänä ajanjaksona eli pandemian aikaan, olen käyttänyt vapaa-aikaani tutustumalla lähialueeni ulkoilureittien tarjontaan entistä syvemmin. Voi puhua, että olen harrastanut sitä todellista lähimatkailua (hymyilee) ja kevät on tarjonnut parasta valo- ja väriterapiaa.
Auringonlasku maaliskuussa
Viime vuonna olen kirjoittanut postauksen "Ensipuraisu lähialueen ulkoilureittitarjontaan" (pääset sitä katsomaan klikkaamalla linkkiä edellä), jossa olen kertonut millainen ensikosketukseni oli lähialueen ulkoilureittitarjontaan. Ensikosketuksen jälkeen on tullut sitten tutkailtua reittejä paremmin ja joka kerta sitä on löytänyt jotakin uutta. Lähimetsien tarjoamat reitit ovat suosittuja, joten yksin harvoin polullaan tulee kulkeneeksi. Positiivista on se, että ihmiset ovat löytäneet luontopolut ja metsät. Oman varjonsa tähän heittää tänä aikana tietenkin se, että tietyt paikat ovat ruuhkautuneet ja etäisyyksien pitäminen on ollut haasteellista. 
Metsissä, poluilla ja väylillä liikkuu siis monenmoista ulkoilijaa kävellen sauvoilla tai ilman, juosten sauvoilla tai ilman, pyöräillen, hiihtäen rullilla ja ilman (talvella jälkimmäinen), polkujuosten ja suunnistaen. On nautiskelijoita, eväsretkeilijöitä, kuntoilijoita ja urheilijoita. Ja on siellä joukossa ainakin yksi, joka kuvaa kaikki risut ja männynkävyt, puut, kukat, kasvit ja eläimet eli minä.


Itselleni metsä on terapeuttinen paikka ja koen, että luonto ruokkii aistejani. Maaliskuussa oli vielä ripaus lunta, joka tosin suli pois nopeasti. Huhtikuussa valo lisääntyi, loputkin lumet (lähinnä lumetettu latu) sulivat ja aurinkokin helli aika monena päivänä. Kylmästä tuulesta ja takatalvimaisista olosuhteista huolimatta luonto heräsi. Ja siinähän sitä on riittänyt taas ihmettelemistä (ja kuvattavaa).
Aurinkoa, leskenlehtiä, ihmisen tekemää taidetta ja auringonlasku
Kevättä kohti
Alkukevään värejä

Huhtikuun alussa vihreätä oli vähemmän
Ihmisen tekemiäkin taideteoksia mahtuu joukkoon
Yhtäkkiä luonto puhkeaa kukkaan (näin huhtikuun lopussa)
Lähelläni sijaitsee Pitkäkoski ja Vantaanjoki, Haltialan ja Niskalan luontopolut, Paloheinän ulkoilualue ja Keskuspuisto. Tienoo on ihan ulkoilijan paratiisi sellaiselle, joka tykkää liikkua metsässä ja/tai veden äärellä! Lähes päivittäisen ulkoilun osalta kilometrimäärä ei ole minulle se tärkein asia, mutta aika usein tulee käveltyä reippaasti enemmän kuin on ajatellut. Reitti muuttuu fiiliksen mukaan ja lopputulemana on aina hyvä olo. Lintujen laulu on yleensä taattua (näissä metsissä lintuja onneksi riittää), mutta hyvällä onnella matkalla voi nähdä peuroja tai bongata kurnuttavia sammakoita. 
En muista milloin viimeksi olisin nähnyt sammakonkutua
ja eläviä sammakoita... siitä on varmasti vuosia enemmän kuin kymmenen
Jäi selvittämättä oliko tässä joukossa se elämäni prinssi... :-D
Maaliskuussa sitä tulee nautittua siitä, että valo lisääntyy ja luonto alkaa heräillä ja tuoksua. Värimaailma oli tämän vuoden maaliskuussa vielä hieman haalistunut, jopa vetinen ja hyvin maanläheinen. Huhtikuussa sitä nauttii pidemmistä päivistä, auringonvalon lisääntymisestä ja luonnon heräämisestä tuoksujen lisäksi myös väritykseltään. Aina yhtä innoissani odotan näkeväni ensimmäiset sinivuokot ja puiden puhtaan vihreät silmut. Taivastahan ihastelen vuodenajasta riippumatta (nauraa).
Taivastaidetta

Minusta on suuri rikkaus se, että meillä on neljä vuodenaikaa ja 12 toisistaan eroavaa kuukautta. Kaikesta huolimatta kevät toi tullessaan meille valoa ja väriä tänäkin vuonna!

                                                      Mari

keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Change Lingerie - kesän 2020 uima-asut ja alusvaatteet

Pääsin pikkuisen kesän makuun pari kuukautta takaperin järjestetyssä Change Lingerien Beach Picnic -tilaisuudessa, jossa kurkattiin mitä Change Lingerien kesän 2020 uima-asu ja alusvaate tarjonta tulevana kesänä on. 

Aamupäivän tilaisuus alkoi maittavalla ja värikkäällä aamupalalla, jonka jälkeen saimme kuulla luennon hyvinvoinnin edistämisestä. Luennoitsijana toimi lääkäri Pippa Laukka, joka vietti kiltisti karanteenia kotonaan palattuaan vastikään matkalta noudattaen siten pandemian ajan ohjeita matkailijoille. Luento ja hyvinvoinnin edistämisen peruselementit (liikunta, riittävä uni ja terveellinen ravinto) saatettiin tiedoksemme kivasti videoyhteydellä. Hyvinvoinnin perusasiat on varmasti monen tiedossa ja selkeät, mutta aika ajoin niitä on hyvä pysähtyä tarkistelemaan. Pipalta tuli lisäksi kiva vinkki hyvinvoinnin edistämiseksi; on hyvä opetella olemaan itselleen armollinen, etenkin iän karttuessa.

Luennon ja aamupalan jälkeen oli vuorossa muotinäytös, jossa pääsin katsastamaan upeiden mallien esittelemänä tulevan kesän Change Lingerien bikini- ja uimapukumuotia ja alusvaatteita. Saimme nähdä myös esimerkkejä siitä, kun alusvaate tai uima-asu on väärän kokoinen.
Sekä alusvaatteissa että uima-asuissa on oma haasteensa löytää se omalle vartalolle sopiva malli, mutta Change Lingerien ketjujohtaja Marjo Topi kertoi, että tähän haasteeseen on pyritty vastaamaan. Valikoimissa on peräti 88 erilaista mallia ja kokoa, joista löytää se omalle vartalolleen parhaiten istuva malli. 
Siis 88 erilaista mallia ja kokoa; se on kyllä valtava määrä ja ihme on, jos ei tuosta itselleen sopivaa löydä!

Itse tuskailen rintaliivien hankinnassa joka kerta, kun inhoan vaatteiden sovittamista yli kaiken. Mutta olen vuosien varrella oppinut, että sovittaminen kuitenkin kannattaa ja asiantuntevan myyjän avustuksella ne oikeanlaiset rintaliivit kyllä löytyvät. Istuvat alusasut ja uima-asut näyttävät hyvältä meidän kaikkien vartaloilla, joten siihen kannattaa panostaa eikä pidä tyytyä siihen, että alusvaate tai uima-asu tuntuu päällä epämukavalta.

Kesän uima-asuissa ja alusvaatteissa näkyi voimaväreinä safiirinsininen ja rubiininpunainen ja musta värihän se tuntuu pitävän pintansa aina. Kivoja yksityiskohtia näkyi paljon ja nyt leikitelläänkin erilaisilla kuvioilla, leikkauksilla, kurkistusaukoilla ja nyörityksillä.
                   

Upeat näytösmallit estradilla olivat Marjaana Lehtinen, Rosanna Kulju, Janika 
Nieminen, Alona Kuusisto ja Janna-Juulia Vuorela. Näytös pidettiin Viestintätoimisto Riannon showroomilla ja kaikki kesän uima-asut ja alusvaatteet pääset katsomaan linkin takaa: Change Lingerie.



Kesä 2020 saisi jo tulla! Tykkään kaikista vuodenajoista, mutta tässä kohdin vuotta odotan jo kovasti aurinkoa ja lämpimiä päiviä pitkän viileän jakson päätteeksi. Tässä odotellessa onkin hyvää aikaa pohtia mahdollista tarvetta uimapuvulle ja päivittää alusvaateosasto tuoreemmaksi.

                                            Mari


perjantai 8. toukokuuta 2020

Hanami - kirsikkapuun kukkien katselun aika

Kevät on hienoa aikaa, kun luonto puhkeaa kukkaan ja väriloistoa on upea katsella. Värit ovat niin puhtaita ja luonto on niin kauniina harmaan jakson päätteeksi! Japanilaiset puhuvat hanamista, joka on kukkien katselemisen aikaa ja heillä vuoden tärkein juhla. Ajoitus juhlalle on kirsikkapuiden kukinnan aikaan ja kukintaa seurataan yhtä tiiviisti kuin säätiedotuksia, koska täysi kukinta (mankai) kestää vain muutaman päivän ajan.
Suomessa suurin kirsikkapuiden esiintymä ja yksi parhaimmista apajista kirsikankukkien ihasteluun löytyy tällä hetkellä Helsingin Roihuvuoresta, josta löytyy sekä kirsikkapuisto että japanilaistyylinen puutarha lyhyen matkan päässä toisistaan. Siellä se minäkin kävin eilen ulkoilemassa sakuran alettua edellisenä päivänä (6.5.). 
Puistossa on aikaisempina vuosina vietetty ohjelmallista hanamia, mutta tänä hämmentävänä eristymisen kulta-aikana se on ymmärrettävästi peruttu. Kirsikankukkien loistoa voi silti käydä ihailemassa, kunhan muistaa sen etäisyyden pitämisen (ihastelijoita ja kuvaajia löytyy joka vuosi ruuhkaksi asti).


Roihuvuori-seuran nettisivuilta (Roihuvuori.fi) löytyy tietoa joka vuotisesta kirsikkapuiden kukinnasta ja mahdollisesti järjestettävästä hanamista. Hanami -tapahtumaa on Suomessa järjestetty Roihuvuoren kirsikkapuistossa virallisesti vuodesta 2008 yhteistyössä japanilaisen kulttuurin yhdistysten kanssa, kirsikankukinnan tilannetta kuvattu vuosittain vaihtuvan valokuvaajan toimesta vuodesta 2009 ja kirsikankukkakuningatar on valittu vuodesta 2017 alkaen.

Hanami on juhla, jonka keskeinen sisältö on kirsikkapuun kukkien katselu. Buddhalaisuudessa kirsikankukka edustaa katoavaisuutta (onhan kukinta-aika hyvin lyhyt) ja samuraille kirsikankukka on symboli (soturin elämän allegoria - kypsyy, kukkii, loistaa hetken kunnes putoaa).
Itse haltioidun joka vuosi kirsikkapuiden kukkiessa kirsikankukkien kauneudesta. Minulle riittää ihasteluun yksikin kukkiva kirsikkapuu, mutta onhan se aina näyttävämpää, jos puita on useampi rykelmäksi asti. Niin minä tänäkin vuonna kirsikankukkien kauneudesta mykistyin ja taas sitä yritin saada kuvattua sen täydellisen kirsikankukan kukintakuvan ihan puhelimella, kun sitä järjestelmäkameraa ei ole.


Tästä hämmentävästä ajanjaksosta huolimatta yrittäkää tekin nauttia hetki hanamista ja kirsikkapuun kukkien kauneudesta!

                                        Mari


lauantai 2. toukokuuta 2020

KokoTeatterin tanssiteos Nostalgia - neljän sammakon vaellus

Alkuvuoden aikana kokemani kulttuuriputken antia on hyvä purkaa nyt, kun on aikaa muistella vanhoja ja odottaa tulevia. 

Helmikuussa sain kutsun KokoTeatterin ensi-ilta esitykseen Nostalgia - neljän sammakon vaellus. Vastasin kutsuun myöntävästi, kun kerran esityksellä oli niin hauska nimi, teatteri oli itselleni uusi tuttavuus ja teos olisi tanssitaidetta. Kerroin tulevani paikalle oikein avecin kera, kun ajattelin, että siinä samassa on mahdollisuus jollekin kulttuurinnälkäiselle ystävälleni nähdä jotakin erilaista. 

*Medialippu saatu, kutsuja KokoTeatteri. Kuvat esityksestä mainittuna kuvaaja (Heidi Bergström/Sini Salo) ovat KokoTeatterin pressikuvia*

Kuplajuomaa kynttilänvalossa!

On tunnustettava, että vaikka käyn paljon erilaisissa kulttuuririennoissa niin nyt vastaan tuli teatteri, jossa en ollut koskaan aiemmin vieraillut, mutta joka on ollut olemassa vuodesta 1997 alkaen ja jonka ohitse olen väkisinkin mennyt useita kertoja (sijainti liki Hakaniemen toria Hämeentien varrella Helsingissä). Ei voi kuin ihmetellä miten tässä suhteellisen pienessä maailmassa tiemme eivät ole aiemmin kohdanneet, vaikka kyseinen teatteri on ollut ja on yhä hyvin aktiivinen (hatun nosto tästä teatterille). Onneksi tämä aukko sivistyksessäni on nyt korjattu (nauraa). 
KokoTeatterin ovi ja ala-aula ulkoa kuvattuna

Otos vessan seinälaatoista

KokoTeatterin yläaula

Nostalgia - neljän sammakon vaellus on tanssiteos, jossa neljä jo toisilleen tuttua ja aikoinaan Teatterikorkeakoulussa samaan aikaan opiskellutta tanssijaa palaa jälleen yhteen ja esittää teoksen, jossa jatkuva muutos on keskeisessä roolissa. Teoksen koreografiasta ja ohjauksesta vastaa Ari Numminen, musiikista Laura Hänninen ja tanssijoina tässä teoksessa ovat Anna Veijalainen, Nina Viitamäki, Metsälintu Pahkinen ja Anniina Kumpuniemi.

Tanssiesitysten saralla olen katsojana aika noviisi, mutta tykkään tanssista erilaisissa muodoissaan ja arvostan sitä taide- ja urheilumuotona. Tämän esityksen työryhmä koostuu minulle tuntemattomista ihmisistä, mutta sehän ei estä nauttimasta esityksestä.
Kuva: Heidi Bergström

Kuva: Heidi Bergström
Esitys alkoi hengityksellä ja jatkui äänellä, joka minusta kuulosti siltä kuin munan kuori olisi rikkoutunut. Neljä sammakkoa lattialla eli tanssijat aloittivat vaelluksensa liikehtien, eläen ja muuttuen musiikin tahdissa. Nämä neljä erilaista tanssijaa toivat kukin teokseen oman persoonansa ja omat muutokset elämästään ja urastaan. Teos pysyi hienosti kasassa ja tarina tuntui etenevän koko ajan kunnes päätyi sormien napsaukseen. Liikettä pienesti ja isosti, sulavaa liikettä, tempoa, kettupuuhkia, musiikkia omalla keholla ja kierrätysmateriaaleja hyödyntäen. Olipas se esitys, upea sellainen! 
Teoksen äänimaailma tukee ja ohjaa teosta ja tanssijoita, tanssijat taas tuottavat liikettä ja musiikkia kehoillaan kertoen samalla tarinaa. Katsojana viihdyin vaivatta katsellen ja kuunnellen, ja ihastellen. 
Kuva: Heidi Bergström

Kuva: Sini Salo

Kuva: Sini Salo

Kuva: Sini Salo
Tämä tanssiteos olisi ollut KokoTeatterin ohjelmistossa maaliskuun loppuun (2020) asti, mutta kuten tiedetään pandemia tuli ja pisti lähes meidän kaikkien suunnitelmat uusiksi. 
Nostalgia - neljän sammakon vaellus on kuitenkin syksyllä mahdollista nähdä livenä vierailijaesityksenä Tampereella Hällä -lavalla mikäli tilanne sen silloin mahdollistaa. KokoTeatteri on myös luonut kampanjan kevään ajaksi, jonka avulla se tuo tuotantoaan lähemmäksi katsojaa kotisohville ja samalla pyrkii turvaamaan taloudellisesti teatterin toimintaa. Lisää mesenaattikampanjasta ja KokoTeatterista voit lukea teatterin nettisivulta (linkki: mesenaattikampanja ja KokoTeatteri).
Käsiohjelman lisäksi oli hauskat teemaan istuvat lasinaluset


Lähtiessäni ala-aulassa soitteli bändi jazzia. Harmittelin mielessäni, että piti kiirehtiä pois, mutta toisella kertaa sitten. Samassa rakennuksessa teatterin kanssa toimii siis myös jazzklubi (linkki: Kokojazz). Hyvä tunnelma oli!
Jazzbändi sisältä kuvattuna

Jazzbändi ulkoa kuvattuna

Kokojazzclub sijaitsee samassa rakennuksessa kuin KokoTeatterikin

Kiitos kutsusta KokoTeatterille, kun pääsin kokemaan jotakin näin ainutlaatuista taidetta! 

                                          
                                         Mari