Saa rumiakin tanssittaa - Siiri Angerkosken opissa. Aika herättelevä teatteriesityksen nimi.
*mainos - Teatteri Avoimet Ovet - lippu saatu*
Iltani kulttuurin parissa ja esityksen läpimenoharjoituksessa Teatteri Avoimissa Ovissa oli kuin aikamatka – ei vain kotimaisen elokuvan kulta-aikaan, vaan ihmisyyden ytimeen. Saa rumiakin tanssittaa – Siiri Angerkosken opissa on kunnianosoitus naiselle, joka on monelle tuttu vain Justiinan karikatyyrina, mutta jonka elämään mahtui paljon enemmän kuin yksi ikoninen rooli. Se on myös kertomus siitä, mitä tapahtuu, kun kamera lakkaa rakastamasta, mutta intohimo ei sammu.
Pinja Hahtola on esityksen sielu – Sielu isolla alkukirjaimella, ja Siiriä kunnioittaen. Hän ei vain näyttele Siiri Angerkoskea, vaan hengittää hänen tarinaansa. Hahtolan lavakarisma on vahva, mutta roolityössä on myös hiljaisia, särkyviä kerroksia, jotka tekevät siitä aidosti koskettavan. Hän tuo lavalle Siirin paitsi äänenä ja eleenä, myös sisäisenä ristiriitana: tunnustettuna, ronskina, vahvana ja kuitenkin aliarvostettuna, haavoittuvana, herkkänä.
Oli filmitähtiä ja suuria rooleja. Oli myös sivurooleja ja filmin tähteitä. Angerkoski mielsi itsensä jälkimmäisten vartijaksi. Hän sai kyllä tunnustusta elinaikanaankin – Pro Finlandia -palkinto vuonna 1958 merkittävimpänä – mutta Aliisa jäi ainoaksi muotista ulos repäiseväksi rooliksi. Suurelle yleisölle hän jäi ennen kaikkea Justiinaksi, vaikka hänen näyttelijäntyönsä syvyys ansaitsisi kokonaan uuden tarkastelun.
Ohjaaja Olka Horilan ote on kaunis ja välitön. Vaikka mukana on runsaasti viittauksia suomalaisen elokuvan historiaan, tarinan ytimessä on jotain universaalia: halu tulla otetuksi vakavasti ja näkyväksi – ihmisenä, ei vain roolina. Lavastus ja puvustus tukivat kerrontaa hienovaraisesti. Erityisesti videot ja äänisuunnittelu luovat tilan, jossa mennyt ja nykyisyys elävät sulassa sovussa. Välillä tuntui, kuin olisi katsomassa sekä elokuvaa että elämää yhtä aikaa.
Esityksen rytmi pitää otteessaan koko kahden tunnin ajan. Loppukohtauksessa tiivistyy esityksen sielu: kipu, katkeruus, ylpeys ja ennen kaikkea kaipaus päästä tanssimaan – vaikka ei olisi siihen oikeanlainen.
Ohjaus Olka Horila
Rooleissa Pinja Hahtola
Lavastus ja puvustus Olka Horila ja työryhmä
Äänisuunnittelu Kari Paukola
Valosuunnittelu Jere Kolehmainen
Tarpeisto Karita Fallström-Autio
Videosuunnittelu Jere Kolehmainen ja Pinja Hahtola
Graafinen suunnittelu Susanna Zographos
la 10.5. klo 16
