16 marraskuuta 2015

Lihashuollon aika; mukava hetki itselle (sisältää tarjouksen ajalle 16.11.-15.12.2015)

Lihashuollon aika; mukava hetki itselle! Hetken jälkeen olo on erinomainen, ei kolota eikä kiristä. Ja niin kävi nytkin, vaikka alku vaikuttikin toisenlaiselta.





Osteomicin logo (yläkuva) ja osteopaatti Harri Röynä (alakuva)
Tällä kertaa otin puolentunnin täsmähuollon, kun vasemman puolen hauis ja olkapää kaipasivat irrottelua. Kuntosalilla vipunostoja ja selkää tehdessäni kiinnitin huomiota, että vasen hauis ja olkapää tuntuivat normaalia kireämmiltä ja piti tarkkailla, että tekee liikkeet oikein. 
Olen aikaisemmin kertonut, että toimistotyöläisen monen vuoden liikkumattomuus ja näyttöpäätetyöskentely toivat tullessaan ongelmia ryhtiin ja vasen olkapääni oli vuosien aikana työntynyt reippaasti eteenpäin. Pääkin tuntui roikkuvan kuin olisi isompikin kilpi niskassa. Näitä ongelmakohtia on työstetty tässä elämäntaparemontin tuoksinnassa kuntosalilla, venytellen ja lihashuollossa. Pikkuhiljaa tuloksia on alkanut huomata, ja se on kyllä hieno juttu. 

Viimeisimmällä käynnilläni lihashuolto siis pyynnöstäni keskitettiin vasemman hauiksen ja olkapään alueelle ja puolituntia oli siihen kerralla hyvin riittävä aika. Nauran täällä nyt, mutta sen puolentunnin lihashuollon aikana liki kiroilin. Löytyi niin kipeitä kohtia, että teki tiukkaa olla rentona. Tämä kivulias hetki oli hyvä muistutus itselleni siitä, että kehoansa kannattaa huoltaa jatkuvasti. Itse sen voi tehdä venyttelemällä hyvin ennen ja jälkeen liikuntasuorituksen ja ammattilaisen käsissä lihashuollossa. Säännöllisesti tehtynä ei tunnu niin kivuliaalta, mutta se nyt on tietty yksilöllistä aina.


Hoitopöytä huutelee huollettavaa :-D
Kukkuu! Vielä Maria hymyilyttää,
mutta hymy hyytyy toviksi kyllä :-D 


























Tarjous

Käytän Osteomicin palveluja edelleen ja suosittelen lämpimästi. 
Osteomic tarjoaa teille nyt hyvän edun, joka kannattaa käyttää hyödyksi mahdollisuuksien mukaan. 

Kaikista Osteomicin palveluista saat viiden euron (5€) alennuksen hinnaston mukaisista hinnoista ajalla 16.11. - 15.12.2015. Alennus koskee myös lahjakortteja, joita nyt kannattaakin pukin konttiin paketoida. 
Alennuksen saadaksesi muista viimeistään maksun yhteydessä mainita tästä Kahvakuula kainalossa -blogissa olleesta tarjouksesta.

Hoitoaikoja on tarjolla joustavasti ja voit varata niitä osoitteesta: osteomic@gmail.com
Nettisivuilta löydät lisätietoja ja muun muassa hinnaston.

Mukavia lihashuoltohetkiä meille kaikille!

                                            Mari



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti