24 joulukuuta 2020

Hyvää Joulua kaikille!

Niin se on taas vuosi vierähtänyt ja käsillä on Joulun aika ja jouluaatto. Ihan ei viime jouluna olisi osannut kuvitella millainen vuosi 2020 tulisi olemaan, mutta näin jälkiviisaana ja taaksepäin katsoen siitä tulikin melkoisen poikkeava vuosi kaikkine hämmentävine käänteineen.

Nyt kun on kuluneen vuoden aikana opeteltu viettämään aikaa enemmän itsensä kanssa ja sosiaaliset kontaktit on pitkälti virtuaalisia niin voikin jatkaa samaan malliin. Jotenkin tällaisesta rajoitteisesta elämästä on oppinut jopa nauttimaan...

Oma jouluni sujuu perinteisesti yksin hyvästä ruuasta (ja tähän astisen elämäni kalleimmasta kinkusta) nauttien, ulkoilusta, kirjoista ja aikatauluttomuudesta nautiskellen. Tänä vuonna en käy pumppaamassa rautaa salilla (mutta saatan hyvinkin tehdä sitä kotona) ja annan arjen rytmin kääntyä omanlaisekseen. Senhän tietää, että iltavirkkuna valvon myöhään ja nukun sitten, kun siltä tuntuu. Perus jouluerakon elämää (nauraa). 

Älä sulje oveasi
joulutontulta!
Tontulla on tuomisina
paljon iloa.

Anna tontun sytyttää se
pieni kynttilä!
Silloin siitä joka soppeen
hehkuu lämpöä.

Kuuntele, kun joulutonttu
korvaan kuiskuttaa!
Sitä pientä salaisuutta
kertoa ei saa.

Hyvää Joulua kaikille!

Merry Christmas! Gud Jul! Joyeux Nöel! Fröhliche Weihnachten! Häid Jõule! Buon Natale! Feliz Navidad! Felix dies Nativitatis! Meri Kurisumasu! Sărbători fericite!

                                               Mari

ps. kuvat lainattu netistä



 

1 kommentti:

  1. Olen kolmesti kännykällä aloittanut kommentoimaan tätä kun on tullut puhelu ja kommentointi on unohtunut. Nyt olen pöytäkoneella ja hoidan tämän loppuun :D Sinun joulusi kuullostaa ihanan rauhalliselta ja tuo luomukinkku oli varmasti hyvää. Meillä on omaa HK Gourmet kinkkua jäljellä vielä muutamia siivuja. Joko se nyt loppuu mietin kun olisin syönyt sitä vielä.
    Oikein mukavaa vuodenvaihdetta ja parempaa vuotta 2021 <3

    VastaaPoista