Kulttuuriretki Kotkaan - teemana Tove Janssonin jalanjäljissä

*Mainos / Pressimatka Visit KotkaHaminan kutsumana*

Kulttuuriretki Kotkaan oli mahtava – inspiroiva, yllätyksellinen ja täynnä tarinoita. Päivän teemana oli kulkea Tove Janssonin jalanjäljissä, ja sen ympärille nivoutui hieno kattaus nähtävää ja koettavaa. Pistäydyimme Merikeskus Vellamossa, vierailimme Kotkan kaupunginteatterissa, lähdimme kiertokävelylle tutkimaan Toven muraaleja kahdessa eri kohteessa, teimme spontaanin piipahduksen Kohtaamisten keittiöön ja päivän kruunasi elokuva Kesäkirja Trio 123 -elokuvateatterissa.

**Kuvat omia ellei toisin mainita**

Koko päivän ohjelma oli niin tiivis ja täynnä sisältöä, joten tätä postausta tehdessä piti oikein pysähtyä miettimään, mistä ihmeestä aloittaisin – ja mitä kaikkea jättäisin pois. No, kuvat kertovat varmasti enemmän kuin sanat, mutta tässä tulee pieni referaatti päivästäni Kotkassa.

Merikeskus Vellamo vaikutti. Rakennus itsessään on sekä ulkopuolelta että sisältä hyvin mielenkiintoinen. Vellamossa löytyy Suomen merimuseo, Kymenlaakson museo, monitoimitila Ruuma, museolaivat, museokauppa Plootu ja ravintola Laakonki ja se sijaitsee Kotkan perinteikkäässä ja uudistuvassa Kantasatamassa. Aallonmuotoinen rakennus kätkee sisäänsä monta merellistä ja seudun tarinoita kertovaa museonäyttelyä, tapahtumia, kokous- ja juhlatiloja, joita voi varata, ravintolan, museokaupan sekä Kotkan kulttuuri- ja tapahtumapalvelut. Täällä on paljon nähtävää ja vähän jokaiselle jotakin.

Minä pääsin sukeltamaan Suomen merimuseon Merikeskus Vellamossa Muumiseikkailuun nimeltä Rohkeus, rakkaus, vapaus ja tutustuin muumien elämänarvoihin ja filosofiaan.

Näyttelyn kuvitus ja sitaatit perustuvat Tove Janssonin alkuperäisteoksiin ja sen on tuottanut Suomen kansallismuseo yhteistyössä Moomin Characters Oy Ltd:n kanssa. Se pohjaa Kansallismuseossa vuosina 2020–2021 nähtyyn näyttelyyn. Taiteellisesta toteutuksesta ja näyttelyarkkitehtuurista vastaa Alexander Reichstein.

Näyttely on nähtävissä aina 7.3.2027 asti, joten jos vain mahdollista niin käy tutustumassa. Tämä oli hieno!

Näyttelyä täydentää Merikeskus Vellamon Venehallissa Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän Victoria-vene. Se vene, jolla pariskunta aina kulki rakkaalle Klovharun saarelle kesäpaikkaansa.

Kotkan kaupunginteatterissa sain kuulla teatterin historiaa, tarinaa näyttelijäntyöstä, esityksistä, pääsin tutustumaan teatterin sisätiloissa lavaan edestä ja takaa, kurkistamaan lavasteisiin ja puvustamon puolelle. Mahdottoman mielenkiintoista! Itselläni tämä oli ensimmäinen kerta ikinä lavastepajassa ja puvustamossa ja myös Kotkan kaupunginteatterissa. Kevät meni jo, mutta katse kannattaa kiinnittää syksyn ohjelmistoon ja varata liput haluamiinsa esityksiin ajoissa.

Teatterista sitten pomppu taiteen pariin ja Kotkan Matkailuoppaiden järjestämälle kiertokävelylle.

Moni tuntee Tove Janssonin ennen kaikkea Muumeista, mutta hän oli myös taitava ja omaleimainen kuvataiteilija. Vähemmän tunnettu osa hänen tuotantoaan löytyy Kotkasta.
Vuonna 1949 Tove Jansson sai tehtäväkseen maalata kaksi koko seinän kokoista satupanoraamaa Kotka Federations Stevedoring -satamayrityksen yksityiseen lastentarhaan. Nämä teokset olivat täynnä satujen lumoa ja värikylläisiä hahmoja – ehkä Muumilaakson henkeä enteillen, mutta toisenlaisessa muodossa.

Erityisen mielenkiintoiseksi nämä maalaukset tekee niiden toteutustapa. Tove Jansson käytti näissä maalauksissa al secco -tekniikkaa, jossa kalkkiväreillä maalataan suoraan kuivaan seinäpintaan. Kyseessä on vanha, haastava tekniikka, jota Jansson käytti myös tunnetussa Teuvan kirkon "Kymmenen neitsyttä" -alttarimaalauksessa.

Nämä kaksi maalausta sijaitsevat siis entisen lastentarhan tiloissa, jossa toimii nykyään Kotkan varhaiskasvatuksen hallinnon yksikkö. 

Toven satumaalaukset ovat lähes näkymätön osa hänen tuotantoaan – ne elävät lähinnä dokumenteissa, arkistokuvissa ja taidehistorioitsijoiden muistoissa.

Taiteen parista hyppy hetkeksi hyvän mielen keittiöön ja kohtaamispaikkaan eli 
Kohtaamisten keittiöön, jossa on tarjolla ruokaa ja yhteisöllisyyttä. Kotkan keskustassa, Toivo Pekkasessa (Ruotsinsalmenkatu 13), toimii lämminhenkinen kohtaamispaikka: Kohtaamisten keittiö. Siellä kokataan ja syödään yhdessä, hyödynnetään koulujen ylijäämäruokaa ja kauppojen hävikkiä – ja ennen kaikkea kohdataan ihmisiä.
Tiistaisin ja torstaisin klo 12.30–16.00 ovet ovat avoinna kaikille, ja ruokaa riittää niin pitkään kuin sitä on tarjolla. Toiminta on maksutonta, avointa ja suosittua – viikoittain mukana on yli 600 osallistujaa ja nytkin vierailumme aikana tila oli aivan täynnä.
Keittiötiimiin voi ilmoittautua vapaaehtoiseksi – yhdessä tekeminen tekee hyvää.

Kohtaamispaikasta suunta katsomaan lisää Tove Janssonin muraalitaidetta.

Tove Janssonin taiteellista perintöä ja hänen kädenjälkensä on nähtävissä myös Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä Ekamin Kotekon kampuksen ruokalan seinällä. Vuonna 1952 valmistunut seinämaalaus on yksi Janssonin harvoista julkisista muraaleista, jotka ovat edelleen alkuperäisellä paikallaan ja yleisön nähtävissä.
Tämä teos on osa Janssonin 1940–50-lukujen intensiivistä muraalikauden tuotantoa, jolloin hän loi suurikokoisia seinämaalauksia julkisiin tiloihin eri puolilla Suomea. Vaikka tarkempia tietoja Ekamin ruokalan seinämaalauksen aiheesta tai tyylistä ei ole laajasti dokumentoitu, sen olemassaolo tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua Janssonin monumentaaliseen taiteeseen paikan päällä.
Jos on kiinnostusta käydä katsomassa tämä taideteos suosittelen ottamaan yhteyttä suoraan kampukseen ja tarkistamaan aukioloajat.

Kävelyretken päätteeksi muraalien parista siirryttiin toisenlaisen taiteen pariin. Tällä kertaa elokuviin, Trio 123 -elokuvateatteriin, jossa pääsin katsomaan elokuvan nimeltä Kesäkirja. 

Oijjettä, oli kaunis ja kesänmakuinen elokuva! 

Perustuu Tove Janssonin Kesäkirja-teokseen kertoen tarinan Sophia-tytön kesästä isoäidin kanssa pikkuisella saarella Suomenlahdella.
Elokuva on kuvattu kesällä 2023 Suomessa, muun muassa Kotkan, Porvoon ja Espoon saaristossa. 

Kuva lainattu Finnkinon sivulta Kesäkirja -elokuvan esittelysivulta

Elokuvan tiedot:

Ensi-ilta: 31.1.2025
Kesto: 1 t 35 min
Levittäjä: SF Film Finland Oy
Ohjaaja: Charlie McDowell
Pääosissa: Glenn Close, Anders Danielsen Lie, Emily Matthews, Pekka Strang, Sophia Heikkilä

 

Elokuvan jälkeen kotimatkalle. Eväänä suolaista ja makeaa. Sokeria suupielissä, kun possoa sai syödä.

Tämä retki oli todellinen aikamatka taiteen, tarinoiden ja Toven maailmaan. Kotka myös yllätti positiivisesti. Jos kaipaat kesäksi kulttuuria, historiaa, veneitä ja vähän vaikka Muumeja, suosittelen suuntaamaan Kotkaan.

Kesänmakuinen elokuva Kesäkirja ei pyöri enää ainakaan Trio 123 -elokuvateatterissa, mutta huomasin, että elokuva pyörii yhä Helsingin Kinopalatsissa.

                                              Mari

Teatterissa - Saa rumiakin tanssittaa - Siiri Angerkosken opissa

Saa rumiakin tanssittaa - Siiri Angerkosken opissa. Aika herättelevä teatteriesityksen nimi.

*mainos - Teatteri Avoimet Ovet - lippu saatu*

Iltani kulttuurin parissa ja esityksen läpimenoharjoituksessa Teatteri Avoimissa Ovissa oli kuin aikamatka – ei vain kotimaisen elokuvan kulta-aikaan, vaan ihmisyyden ytimeen. Saa rumiakin tanssittaa – Siiri Angerkosken opissa on kunnianosoitus naiselle, joka on monelle tuttu vain Justiinan karikatyyrina, mutta jonka elämään mahtui paljon enemmän kuin yksi ikoninen rooli. Se on myös kertomus siitä, mitä tapahtuu, kun kamera lakkaa rakastamasta, mutta intohimo ei sammu.

Pinja Hahtola on esityksen sielu – Sielu isolla alkukirjaimella, ja Siiriä kunnioittaen. Hän ei vain näyttele Siiri Angerkoskea, vaan hengittää hänen tarinaansa. Hahtolan lavakarisma on vahva, mutta roolityössä on myös hiljaisia, särkyviä kerroksia, jotka tekevät siitä aidosti koskettavan. Hän tuo lavalle Siirin paitsi äänenä ja eleenä, myös sisäisenä ristiriitana: tunnustettuna, ronskina, vahvana ja kuitenkin aliarvostettuna, haavoittuvana, herkkänä.

Oli filmitähtiä ja suuria rooleja. Oli myös sivurooleja ja filmin tähteitä. Angerkoski mielsi itsensä jälkimmäisten vartijaksi. Hän sai kyllä tunnustusta elinaikanaankin – Pro Finlandia -palkinto vuonna 1958 merkittävimpänä – mutta Aliisa jäi ainoaksi muotista ulos repäiseväksi rooliksi. Suurelle yleisölle hän jäi ennen kaikkea Justiinaksi, vaikka hänen näyttelijäntyönsä syvyys ansaitsisi kokonaan uuden tarkastelun.

Ohjaaja Olka Horilan ote on kaunis ja välitön. Vaikka mukana on runsaasti viittauksia suomalaisen elokuvan historiaan, tarinan ytimessä on jotain universaalia: halu tulla otetuksi vakavasti ja näkyväksi – ihmisenä, ei vain roolina. Lavastus ja puvustus tukivat kerrontaa hienovaraisesti. Erityisesti videot ja äänisuunnittelu luovat tilan, jossa mennyt ja nykyisyys elävät sulassa sovussa. Välillä tuntui, kuin olisi katsomassa sekä elokuvaa että elämää yhtä aikaa.

Esityksen rytmi pitää otteessaan koko kahden tunnin ajan. Loppukohtauksessa tiivistyy esityksen sielu: kipu, katkeruus, ylpeys ja ennen kaikkea kaipaus päästä tanssimaan – vaikka ei olisi siihen oikeanlainen.

Tuotanto Riihimäen Teatteri ja Teatteri Avoimet Ovet

Käsikirjoitus Pinja Hahtola
Ohjaus Olka Horila
Rooleissa Pinja Hahtola
Lavastus ja puvustus Olka Horila ja työryhmä
Äänisuunnittelu Kari Paukola
Valosuunnittelu Jere Kolehmainen
Tarpeisto Karita Fallström-Autio
Videosuunnittelu Jere Kolehmainen ja Pinja Hahtola
Graafinen suunnittelu Susanna Zographos

Kaikki tässä blogipostauksessa käytetyt kuvat: Aki Loponen, 2025 

Vielä ehdit nähdä esityksen:

ke 7.5. klo 19
la 10.5. klo 16

Lähdin teatterista hiljaisena, hieman haikeana mutta kiitollisena. Saa rumiakin tanssittaa ei ollut vain kunnianosoitus Siiri Angerkoskelle – se oli kunnianosoitus kaikille niille, jotka jäävät elämän kulisseihin, vaikka ansaitsisivat pääroolin. Ehkä myös muistutus meille kaikille: näkyväksi tulemisen kaipuu ei koskaan vanhene.

                                              Mari

Teatteri Jurkka - Boris Godunov – mies kuin unelma

Kevätkausi teatteririntamalla on nyt avattu, kun otin kutsusta vaarin ja vierailin Teatteri Jurkassa katsomassa esityksen nimeltään Boris Godunov – Mies kuin unelma.

*mainos - medialippu saatu - Teatteri Jurkka*

Kuva: Nuutti Koskinen

Teatteri Jurkan kevään ensimmäinen kantaesitys, Boris Godunov – Mies kuin unelma, on esitys, jonka luvataan, että se ei jätä ketään kylmäksi ja se on kertomus, näky, feeniks-linnusta – miestyrannista – joka räjähtäessään tuhkaksi vie mukanaan kaiken elollisen ympäriltään. Hän nousee yhä uudestaan, laajenee loputtomasti ja ei koskaan häviä.

Uusi kokemus Teatteri Jurkka

Teatteri Jurkka oli ennen tätä esitystä teatteri, jossa en ollut aiemmin vieraillut. Olen tiennyt teatterin olemassa olosta, mutta vaikka paljon teattereissa olen käynytkin, tieni ei ole kulkenut Jurkkaan asti. Ennen kuin yhtenä perjantaina ennakkoesitykseen askeltaessani. 

Mennessäni teatteriin mietin, että mahdanko tylsistyä esityksessä, kun nimi ei nyt ihan hirveästi viitannut siihen, että jotakin kauhean toiminnallista tahi värikästä esitystä olisi tiedossa (voi kuinka väärässä olinkaan näin jälkiviisaana!).

Syvällä miehisen tyrannian ytimessä

Boris Godunov – Mies kuin unelma esitys lupaa sukeltaa syvälle miehisen tyrannian ytimeen. Esitys ammentaa inspiraationsa Aleksandr Puškinin klassikkoteoksesta Boris Godunov, joka on kuningasnäytelmä suuren isyyden ja patriarkaatin ikuisesta kiertokulusta. 

Itselleni pälkähti päähän ajatus, että täytyy ehkä lukea tuo klassikkoteos jossain kohdin uudelleen...

Teatteri Jurkan uutuusnäytelmää kuvattiin myös niin, että esitys on hyvästit kuningasnäytelmälle. Se purkaa valtarakenteet, vastustaa henkilöpalvontaa ja haastaa sankarimyytit rohkealla ja leikillisellä otteella.

Perjantaina Teatteri Jurkassa

Siinä minä sitten perjantai-iltani iloksi kävelin Teatteri Jurkkaan ja totesin, että onpas pieni ja intiimin oloinen teatteri, mikä ei tietenkään yhtään haittaa. Tunnelma oli heti katossa ja tila joka nurkkaa myöden täynnä ihmisiä. Se huone, missä esitys esitettiin, oli lähes täynnä ja se jos mikä on hieno asia. Oli sitten kyse isosta teatterista tai pienestä huoneteatterista kuten Teatteri Jurkka on, tyhjät paikat ovat surullista katsottavaa. Nyt ei sitä vaaraa ollut ja hienosti me kaikki sisälle mahduttiin.

Lavastus oli ihanan mielikuvituksellista ja hauskaa, puvustus oli niin nappiinsa jokaisessa roolissa ja näiden lisäksi musiikki ja visuaaliset taustalla pyörineet videot tukivat upeasti esitystä ja näyttelijöitä moniulotteisissa rooleissaan. 

Ei mikään tavanomainen esitys, ei ollenkaan! Harvoin sitä näkee karhua (Sanna Hietala) lavalla; puhuvaa karhua tai ajattelevaa karhua varsinkaan. Harvoin näkee myöskään penistä (Ruhtinas Penis - Iiro Ollila) tai eturauhasta (Eetu Rauhanen - Ville Sandqvist) tai kultaista vessanpyttyä. Tässä esityksessä näet ne kaikki ja paljon muutakin kolmen näyttelijän esittämänä nukketeatteria unohtamatta (nuket Heini Maaranen).

                                 Kuva: Boris Godunov – mies kuin unelma, 2025 by Teatteri Jurkka (Flickr)

Kuva: Boris Godunov – mies kuin unelma, 2025 by Teatteri Jurkka (Flickr)

Jos hetken tuntui siltä, että pysyt jutun juonessa mukana, niin se oli yksi silmänräpäys ja saatoitkin olla pudonnut kärryiltä (nauraa). Takaisin kärryille pääsemiseksi katselin sitten niitä lavastuksia, puvustusta ja videoita, joita pyöri taustalla ja ikään kuin annoin itselleni luvan hengähtää. Sit taas mentiin!

Rohkea ja leikillinen ote todellakin toteutuvat esityksessä, jossa vanhat valtamuodot ja sankarimyytit saavat kyytiä. Esitys on vahvasti visuaalinen, sisältää musiikkia eikä pelkää ravistella ja herättää ajatuksia. Katsoja pistetään pohtimaan vallan rakenteita ja sankarimyyttejä uudella tavalla. Esityksessä ei oikeastaan jätetä ketään rauhaan; sellainen tunne minulle itsellenikin tuli.

Tämä oli kaikkea muuta kuin tylsä ja vakava esitys, vaikka niitä vakavempiakin aihealueita käsiteltiin etenkin jälkimmäisellä jaksolla (maailmanpolitiikka, miehisyyden muutos ja murros). 

Oivaltava, sopivalla tavalla kaoottisen oloinen ja yllätyksellinen; matka syvälle ja sieltä pois päätyen jonnekin minne et osannut edes odottaa sen päätyvän. Esitys piti hyvin otteessaan alusta loppuun, vaikka välillä tuntuikin, että siinä ei ollut päätä eikä häntää. Ihanasti satiirinen, humoristinen ja ajatuksia herättävä! 

Konsepti ja esitysdramaturgia: Sanna Hietala, Nuutti Koskinen, Heini Maaranen, Iiro Ollila, Aleksandr Puškin, Noora Salmi, Ville Sandqvist
Sävellys ja äänisuunnittelu: Ollila
Videot: Koskinen
Lavastus ja nuket: Maaranen
Puvut: Salmi
Valot: Saku Kaukiainen
Koreografia: Jorma Uotinen
Näyttämöllä: Sanna Hietala, Iiro Ollila, Ville Sandqvist

Tunteita hämmästyksestä nauruun ja naurusta hämmästykseen ja kaikkea siltä väliltä tuli koettua siinä pienessä huoneessa.

Lämmin suositus (ei tosikoille).

Esityksen ensi-ilta oli 1. helmikuuta 2025 ja esitykset jatkuvat Teatteri Jurkassa 7.5.2025 asti.

                                        - Mari -