Teatteri Avoimet Ovet on myös ottanut käyttöönsä uudet tilat osoitteessa Itäinen Teatterikuja 3C (entinen Kansallisteatterin Omapohja), eli kulttuurielämyksen lisäksi pääsee katsastamaan uudet tilat.
**Lippu - Medialippu - Teatteri Avoimet Ovet**
Kaikki kuvat: Antti Sepponen (2026) - Everstinna Kantaesitys 3.3.2026 - Teatteri Avoimet Ovet
Pohjoista voimaa ja vähän saksalaista kesäleiritunnelmaa
Everstinna ei ole mikään kevyt sunnuntaikomedian korvike (vaikka popcorn voisi silti toimia henkisenä tukena ainakin). Tarina vie Pohjois-Suomeen aikaan, jolloin Suomi on juuri itsenäistynyt, sisällissota on taputeltu ja Eurooppa virittelee jo seuraavaa katastrofia.
Päähenkilö kirjoittaa runoja, harrastaa partiota ja käy kesäleireillä Saksassa. Kuulostaa harmittomalta kunnes historia alkaa kuiskia olkapäällä. Sitten kuvioihin astuu rakkaus. Tässä se rakkaus on 28 vuotta vanhempi eversti, jossa yhdistyvät jääkärikoulutus, kyseenalainen luonne ja sanotaanko nyt vaikka, että monitahoinen persoonallisuus. Kaikki unelmat toteutuvat, ja siitä alkaa selviytymistaistelu.
Kun romantiikka kohtaa realismin (ja vähän fasismia)
Everstinna on yhtä aikaa yhden naisen elämäntarina ja koko Suomen kollektiivinen muistiharjoitus. Se sukeltaa militarismin, fasismin ja vallan viettelyn syövereihin eli niihin aiheisiin, joita ei yleensä käsitellä kahvipöydässä (paitsi ehkä perhejuhlissa siinä vaiheessa, kun joku on ottanut kolmannen pullan ja keskustelu karkaa käsistä).
Rosa Liksomin kieli ei silittele päätä, vaan ravistelee korvia. Ja hyvä niin. Koin, että katsojana en pääse piiloon, vaan joudun väkisinkin pohtimaan, millaista Suomea tässä ollaan rakentamassa ja kenen ehdoilla.
Monologi vs. ensemble – pieni henkilökohtainen vertailu
Pieni sivupolku tähän väliin. Olen siis nähnyt Everstinnan aiemmin täysin toisenlaisena versiona; monologina. Ja suoraan sanottuna monologi on teatterin lajeista vähän kuin yksin maratonin juokseminen ilman huoltoa. Ei auta, vaikka yleisö kannustaisi, kun homma on vietävä maaliin omin voimin.
En ole mikään monologikonkari, joten menin silloin katsomoon hieman mietteliäänä ja pohtien, että jaksaako yksi ihminen oikeasti kantaa koko illan.
Esityksen jälkeen ei ollut epäilystäkään; kyllä jaksoi.
Tuolloin lavalla nähtiin Heidi Herala, joka piti otteessaan esityksen alusta loppuun. Esitys ei ollut kevyttä kamaa ja välillä mentiin aika syvissä vesissä, mutta juuri siksi se jäi mieleen. Hyvä monologi tarvitsee kaksi asiaa; loistavan tekstin ja näyttelijän, joka pystyy kantamaan sen. Tässä tapauksessa molemmat osuivat kohdalleen niin, että lopputulos oli aidosti yhden ihmisen suurteos.
Tämän uuden version kiinnostavuus piileekin siinä, miten sama tarina toimii useamman näyttelijän voimin. Päärooleissa nähdään Minja Koski, Maria Nissi, Netta Salonsaari sekä Matti Pajulahti. Nyt vastuuta jaetaan, mutta tarinan paino ei kevene.
Useamman näyttelijän voimin on mahdollista nostaa esiin pieniä, mutta tärkeitä taustatapahtumia, jotka tukevat tarinan kulkua. Näihin hetkiin on ujutettu hienovaraista huumoria, lämpöä ja riemua kuitenkaan unohtamatta tarinan painoa. Lopputulos on tasapaino, jossa keveys ja raskaus kulkevat rinnakkain; vähän niin kuin elämässä yleensäkin.
Tuolloin lavalla nähtiin Heidi Herala, joka piti otteessaan esityksen alusta loppuun. Esitys ei ollut kevyttä kamaa ja välillä mentiin aika syvissä vesissä, mutta juuri siksi se jäi mieleen. Hyvä monologi tarvitsee kaksi asiaa; loistavan tekstin ja näyttelijän, joka pystyy kantamaan sen. Tässä tapauksessa molemmat osuivat kohdalleen niin, että lopputulos oli aidosti yhden ihmisen suurteos.
Tämän uuden version kiinnostavuus piileekin siinä, miten sama tarina toimii useamman näyttelijän voimin. Päärooleissa nähdään Minja Koski, Maria Nissi, Netta Salonsaari sekä Matti Pajulahti. Nyt vastuuta jaetaan, mutta tarinan paino ei kevene.
Useamman näyttelijän voimin on mahdollista nostaa esiin pieniä, mutta tärkeitä taustatapahtumia, jotka tukevat tarinan kulkua. Näihin hetkiin on ujutettu hienovaraista huumoria, lämpöä ja riemua kuitenkaan unohtamatta tarinan painoa. Lopputulos on tasapaino, jossa keveys ja raskaus kulkevat rinnakkain; vähän niin kuin elämässä yleensäkin.
Ohjauksesta vastaa Esa-Matti Smolander, jonka tyyli yhdistää lämpimän karnevalismin ja ihmisyyden synkät sävyt. Käytännössä saatat saada nauraa, ja sekuntia myöhemmin miettiä, miksi nauroit.
Epämukavaa? Kyllä. Toimivaa? Ehdottomasti. Kannattaako mennä? Kyllä.
Esitys oli hienosti sovellettu ja näyttelijät rooleissa ihan mielettömiä! Lavastus ja puvustus tukivat esitystä ja rooleja hienosti (ja niiden parissa katsojana välillä hengähdin).
Esitys oli hienosti sovellettu ja näyttelijät rooleissa ihan mielettömiä! Lavastus ja puvustus tukivat esitystä ja rooleja hienosti (ja niiden parissa katsojana välillä hengähdin).
Jos kaipaat esitystä, joka on yhtä aikaa kaunis, brutaali, ajatuksia herättävä ja sopivasti epämukava (hyvällä tavalla), Everstinna on varma valinta. Tämä ei ole se ilta, jolloin aivot jätetään narikkaan (mutta takki kyllä kannattaa).
Esitystä nähdään Teatteri Avoimissa Ovissa vielä 9.5.2026 asti. Ja jos aikataulu pettää (niin kuin se usein tekee), ei hätää: tuotanto jatkaa elämäänsä yhteistyössä Teatteri Vanha Jukon ja Lappeenrannan kaupunginteatterin kanssa. Lahdessa tämän esityksen ensi-ilta nähdään syksyllä 2026 ja Lappeenrannassa keväällä 2027.
Mari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti