10 elokuuta 2019

Kahvakuula kainalossa -blogin ilme uudistui

Tänään tulee kuluneeksi 6 vuotta siitä, kun aloitin bloggaamisen. Bloggarivuosiin mahtuu vaikka mitä antoisia tapahtumia, kohtaamisia, näkemisiä, makuja, tuntemuksia ja kokemuksia. Lukijoiden määrä on kasvanut pikkuhiljaa kuten myös verkostoni, joka sisältääkin nykyisin huikean määrän upeita vaikuttajapersoonia.
Tämä on ollut aivan valtavan upeaa ja opettavaista aikaa! Vaikka välillä on ollut hiljaisia ja kirjoittamisen kannalta tahmeita aikoja, voimia jatkamiselle on antanut tuo pikkuhiljaa kasvava blogin lukijoiden määrä vaikuttajakollegoitani unohtamatta.

Pieni irtiottoni kirjoittamisesta venähti parista viikosta pariin kuukauteen, mutta sinä aikana tulin pohtineeksi ja suunnitelleeksi blogin jatkoa. Muutoksia päädyin tekemään ihan jo mielen virkistämiseksi (muidenkin kuin omani), mutta myös jatkoa ajatellen. Bloggaaminen kehittyy, muuttuu ja uudistuu jatkuvalla vauhdilla ja uteliaana ihmisenä haluan edelleenkin katsoa mitä tuleman pitää.

Blogilla on nyt oma domain eli verkkotunnus (www.kahvakuulakainalossa.fi), jonka tilasin Zonerilta (suomalainen palveluntarjoaja). Pelkkää positiivista kerrottavaa koko prosessista, joten voin lämpimästi suositella (eikä tämä ole maksettu mainos).
Blogin ulkoasun osalta muutos kohdistui otsikkoon ja sen kuviin, jotka uudistin. Väritys muuttui ja pysyn uskollisesti vahvoissa väreissä. Sivuhuomautuksena; kyllä vain olikin vaikeaa päättää millä värityksellä sitä nyt jatketaan (nauraa)!

Yksi otsikkokuvavaihtoehto (ei jatkoon tällä erää)
Blogin uusi osoite:
www.kahvakuulakainalossa.fi

Blogin vanha osoite: kahvakuulakainalossa.blogspot.com


Jatkossa myös merkitsen selkeämmin postauksiin, kun kyse on maksetusta mainoksesta, kaupallisesta yhteistyöstä, affliate mainonnasta tai jostakin näiden variaatiosta selkeyden vuoksi. 

Tästä eteenpäin postauksia ilmestyy taas luettavaksenne, kun alan purkamaan alkuvuoden, kevään ja kesän tapahtumia ja sekaan lykkään hieman tuoreempia. Yritän kuitenkin pysyä sellaisessa tahdissa, että postauksia ei tule ähkyksi asti (hymyilee). 





                                                Mari 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti