20 huhtikuuta 2021

Tilaisuus kahvitella kirjailijan kanssa

Aika on lentänyt vinhaa vauhtia ja viimeisestä postauksestani on sujahtanut kuukausia (järkyttynyt tuijotus)! Silloin oli lunta ja laskettiin mäkeä, vaan se meni jo ja nytpä olisi tarjolla tilaisuus kahvitella kirjailijan kanssa (hymyilee).

Helsingin kaupunginteatteri keksi vuonna 2018 elävöittää teatterinsa tiloja lanseeraamalla tilaisuuden, joka kantaa nykyisinkin nimeä Kahvilla kirjailijan kanssa

Helsingin Kaupunginteatteri – Kahvilla kirjailijan kanssa 
Kuvassa Eija Vilpas, Aino Seppo ja Heidi Herala
Kuva Henriikka Koskenniemi

                            
Idea syntyi HKT:n peruskorjauksen aikana sen silloisissa väistötiloissa Sörnäisten Leipätehtaalla, kun teatterinjohtaja Kari Arffman haastoi näyttelijäyhdistyksen elävöittämään lämpiötilaa. Tuolloin haasteeseen vastasivat näyttelijäkollegat ja ystävykset Heidi Herala, Eija Vilpas ja Aino Seppo, ja siitä se sitten lähti. Heidän ajatuksensa on kantanut sittemmin samalla kokoonpanolla monen monta Kahville kirjailijan kanssa -tilaisuutta ja tarjonnut yleisölleen eläväisen ja leppoisan tavan tutustua eri kirjailijoihin. 

Tilaisuuteen kutsun saaneita kirjailijavieraita on ollut tähän mennessä jo useita ja he ovat keskenään hyvin erilaisia. Itse tilaisuudessa näyttelijäkolmikko Herala, Vilpas ja Seppo vuorottelevat keskenään yhden toimiessa päähaastattelijana ja kahden muun esittäessä täydentäviä kysymyksiä. Tilaisuudessa haastattelun lomassa luetaan pätkiä kirjalijan teoksista ja toisinaan teatterin muita näyttelijöitä saattaa yllätysvierailla.  

Ennen pandemian mukanaan tuomia rajoituksia ja sittemmin väistötiloista takaisin nykyisiin tiloihin muutettaessa tilaisuudet on järjestetty säännöllisesti Helsingin Kaupunginteatterin parvekelämpiössä ja ne ovat olleet yleisölle maksuttomia. Kirjailijatapaamiset ovat saavuttaneet suuren suosion ja keränneet näille omistautuneen yleisön. 

Kun meneillään olevan ajan epävarmuudet  ja rajoitukset ovat pysäyttäneet livenä tapahtuvat teatteriesitykset ja myös nämä kirjailijatapaamiset toistaiseksi, on Helsingin Kaupunginteatteri nyt ottamassa askeleen uuden pariin. 

Tiistaina 20.4. lähetetään ensimmäinen livestriimaus Kahvilla kirjailijan kanssa -tilaisuudesta. Näyttelijäkolmikon kirjailijavieraana on piispa ja dosentti Eero Huovinen ja aiheena on hänen omaelämäkerrallinen teoksensa Äitiä ikävä (WSOY). 

Pääset seuraamaan klo 16 alkavaa debytointia maksutta Helsingin Kaupunginteatterin sivulla Kahvilla kirjailijan kanssa löytyvän linkin takaa. 

Lähes kuin olisit livenä paikan päällä, mutta ajan henkeen mukautuen sittenkin seuraat liveä kotisohvalta katsoen ja omasta kahvista nautiskellen.

Nautinnollista kulttuurihetkeä!

                                    Mari

Korvapuusti on aina pop!

Ps. Ja jos käy niin inhasti, että et ehdi mukaan tuona ajankohtana, voit katsoa taltioinnin tilaisuudesta jälkikäteen HKT:n Youtube-kanavalta 4.5.2021 asti.

Ps.Ps. Helsingin Kaupunginteatterin eli HKT:n nettisivuilta löydät tietoa myös tulevasta ohjelmatarjonnasta 





1 kommentti:

  1. En ehtinyt valitettavasti mukaan 20.4. livestriimaukseen mutta 4.5. on nyt merkitty kalenteriin. Se täytyy kyllä katsoa. Teatteria on todella ikävä...

    VastaaPoista