Peruskunnon perässä ja puolesta

Olen ottanut tavakseni silloin tällöin kiivetä hissin sijasta portaat kotiini. Asun kerrostalon ylimmässä, yhdeksännessä kerroksessa, joten portaita riittää kiivettäväksi. Kesän aikana olin laiska tämän suhteen, vaikka muuten tulikin liikuttua paljonkin. Portaiden kävely oli kesällä nollan luokkaa. Nyt, kun kesä alkaa olla lopuillaan, päätin palata vanhaan, hyvään tapaan ja alan kiivetä portaat kolme kertaa viikossa. En silloin, kun olen ollut kuntosalilla, mutta muina päivinä.

Portaiden kipittely on hyvää hyötyliikuntaa ja erinomainen mittari, kun pohtii millainen se oma peruskunto mahdollisesti on. Ennen elämäntaparemonttini alkua, kun kiipesin portaat satunnaisesti yhdeksänteen kerrokseen, puuskutin ja olin maitohapoilla jo neljännessä kerroksessa. Hyvin harvoin siirryin kuitenkaan hissiin, vaikka kynnys siihen olisi ollut matala vaan jatkoin ylös asti. Portaiden kiipeäminen ei silloin ollut mikään mieltä ylentävä kokemus, joten sen varmasti arvaa jokainen, että kiipeämisen sijaan hissi oli se ensisijainen vaihtoehto seuraavalla kerralla. Kiipeäminen ei ollut siis ikinä mielekästä vaan valtava ponnistus, josta jäi ikävä maku suuhun. 
Nykyään se on ihan päinvastoin eli varsin mielekästä. Toki sitä saa itsensä maitohapoille edelleenkin, mutta silloin sitä on tullut portaat ylös vauhdikkaasti eikä rauhallisesti kiiveten ja hengittäen.

Hieno tunne tuli myös pyöräilykauden alussa, kun poljin kotoa kuntosalille (11 km) ja matka sujui kuin lentäen. Aikaa meni suuntiinsa vähemmän kuin edellisenä vuonna ja matka sujui selkeästi kevyemmin mennen tullen. Kunto on selvästi kasvanut ja energiat lisääntyneet.

Uskollinen polkupyöräni

MeNaisetSport -lehdessä (uusin nro) oli mielestäni hyvä kirjoitus otsikolla Kestääkö kunto? 10 kysymystä, joissa annettiin vastaus siihen, miksi kannattaa peruskunnostaan pitää huolta. Lyhyesti ja ytimekkäästi kiteytettynä hyvä peruskunto auttaa jaksamaan paremmin. Sen voin myös itse allekirjoittaa, kun nyt huomaan eron vertaamalla entisen elämäni jaksamista nykyiseen. Aivan eri luokkaa. 

Peruskunto on siis se kunto, jota jokainen meistä tarvitsee arjessa jaksaakseen. Sen perässä olen tässä itse ollut viime aikoina ja puolestakin puhun perustuen omiin kokemuksiin siitä, että ilman peruskuntoa ei tunnu oikein jaksavan arjen rutiineja saati mitään ylimääräistä.
Peruskunnon lisäksi on olemassa lihaskunto ja kestävyyskunto unohtamatta ylikuntoa. Viimeisin saavutetaan, kun harjoitellaan liian kovaa peruskuntoon nähden eikä keho ehdi palautua harjoituksesta. Se ei ole tavoittelemisen arvoinen tila lainkaan, mutta tavoiteltaessa hyvää peruskuntoa, kestävyyskuntoa ja lihaskuntoa voi elimistö joutua ylirasitustilaan (= ylikunto). 

Pistää treenit välillä puuskuttamaan ja posket punaiseksi...

Kuntoa on siis monenlaista. Itse aloitin kadonneen peruskunnon ja lihaskunnon harjoittamisella ja sittemmin mukaan on tullut kestävyyskunnon parantaminen. Nostelen painoja kuntosalilla, pyöräilen, kävelen erilaisissa maastoissa, kiipeän portaita, teen intervalliharjoituksia (juoksen täysiä minuutin eli omasta mielestäni todella kovaa, mutta todellisuudessa en niinkään kovaa, mutta etenen...), uin, pelaan sulkapalloa ja niin edelleen. Harrastan mahdollisimman monipuolista liikuntaa, jotta harjaannutan näitä moninaisia kunnon muotoja ja kehoani. Ihan kuten lapsena; silloinhan sitä mennä vipellettiin ja tehtiin koko ajan. Hyvä oli peruskunto ja sitten se ikään kuin katosi. Tai annoin sen kadota.

Sulkapalloa pelaamassa

Nollasta on siis ponnistettu ja kyllä voin sanoa, että on eteenpäin päästy hurjasti! Aivan eri luokkaa on jaksamiseni tänä päivänä kuin pari vuotta takaperin ja sitä edeltäneinä vuosina. Tämä olotila on varsin mukava ja kuntokin koko ajan paranemaan päin. Ja tokihan silloin, kun pohjakunto on kunnossa, päivänsä jaksaa paremmin. Tekeminen ja liikkuminen ei ole pelkkää hengästyttävää ponnistelua. Aivotkin tuntuu toimivan kirkkaammin ja hymy on herkässä (siis vielä herkemmässä kuin ennen). 

Kuntosalinäkymä

Näissä on rautaa liikuteltu ja paljon; minä kevyesti, mutta moni muu raskaammin.

                                         Mari