18 helmikuuta 2020

Sontiainen - balladi koti-ikävästä

Sain kutsun seuraamaan itselleni aivan uuden teatterin teatteri Avoimet Ovet ennakkoesitystä Sontiainen - balladi koti-ikävästä 4.2.2020. Arvostin kutsua ja päätin mennä paikan päälle katsastamaan.
*kutsuttuna - Teatteri Avoimet Ovet*
Mainosständi portin pielessä
Teatteri Avoimet Ovet sijaitsee nykyisin  ja hetken Kolmikulman puiston kohdalla Kaartinkaupungissa sisäpihalla osoitteessa Erottajankatu 5. Hetken jo luulinkin meneväni hammaslääkärilleni, joka sijaitsee aivan teatterin vieressä (nauraa). 

Kyse on pienestä teatterista, jonka Liisi Tandefelt perusti 1994 oman kiertuetoimintansa tueksi. Kiertueita tehtiin sekä koti- että ulkomaille ja pysyvä esitystila löytyi ensin 1997 Helsingin Museokadulta. Tuolloin ohjelmistossa oli vahva painotus musiikkiin ja kirjallisuuteen ja ajan saatossa näiden lisäksi on sisältynyt myös klassista musiikkia ja runoutta. Teatterijohtajan vaihtuessa Liisin eläköityessä Heini Tolaan klassinen musiikki jäi pois, mutta musiikki kuitenkin säilyi. Mukaan tuli vahvasti draama ja nykyiselläänkin toiminta-ajatuksena on tuottaa sisällöllisesti ja taiteellisesti korkeatasoisia draamaproduktioita, jotka herättävät ajatuksia ja vastaavat teatterin manifestiin - tunne, aisti ja oivalla. Mukana matkassa on myös runoillat, keskustelutilaisuudet ja musiikkivierailut sekä teatterinjohtajana Hanna Kirjavainen.
Savua kenties tiedossa...
Teatterin saniteettitiloihin vievät kiereportaat ja kaide
Esitys Sontiainen - balladi koti-ikävästä herätti pohtimaan mitä tuleman pitää.  Mieleen nousi ihmetys, että kun kerran sontiainen on sontaa palloiksi pyörittävä kunnioitettavan kokoinen kovakuoriainen (taitaa myös sitä sontaa syödäkin), balladi on laulettu lemmenruno ja koti-ikävää potee silloin, kun on kaukana kotoa niin miten nämä oikein liittyvät toisiinsa. Mutta päätin, että en pohdi etukäteen ja tyhjennän mieleni esityksen ajaksi, koska olen varmasti viisaampi näytöksen jälkeen.
Ja niin kävikin! Pääsin näkemään hienon musiikkinäytelmän, joka perustui tositapahtumiin, sijoittui siirtolaisaikaan ja käsitteli amerikansuomalaisen laivanrakentajan Tom Sukasen elämää, vaurauden tavoittelua ja kaipuuta kotiin. Amerikansuomalaisten kohtalot ja musiikkiperinne kohtaavat tässä esityksessä ja upeata oli kuunnella suomalaisia kansanlauluja kivalla folk- ja bluespoljennolla. Soittimina sulassa sovussa ja erinomaisesti toimivina kontrabasso, viulu, banjo ja pyykkilauta. 
Lavastus ja puvustus oli kekseliästä ja erinomaisesti tarinaa tukevaa. Esitys sisälsi niin iloa ja valoa kuin surua ja murheitakin, niin tummia kuin hilpeitäkin hetkiä, ja kohtaloita. Finglish sai hymyilemään ja harhamat kaikessa kauheudessaan nauramaan. Rooleissa oli minulle tuntemattomia näyttelijöitä, mutta kaikki suoriutuivat onnistuneesti (Sukanen - Aarni Kivinen, vaimo Kerttu Anna-Riikka Rajanen, muut roolit Johanna Koivu, Pekka Lehti ja Juha Pulli). J.Karjalainenkin on mukana, sillä valtaosa sävellyksistä on Lännen-Jukan.

Kuva lainattu Teatteri Avoimet Ovet nettisivulta
Käsiohjelman kansi
Käsiohjelman sivuaukeama - Sukanen ja harhamat
Käsiohjelman kuva Sukanen ja Sontiainen
Ihastelin esityksen aikana lavasteita, vaivattomasti etenevää rouheaa tarinaa, mainioita laulajia, musiikin voimaa ja viulunsoittoa (oli varsin kaunista ja puhdasta, mutta Johanna Koivu onkin tunnettu viulunsoittaja). 

En kerro teille tarinan juonesta enempää vaan jätän sen selvittämisen teille itsellenne. Tämä musiikkinäytelmä on ensimmäinen teos Teatteri Avoimien Ovien kolmevuotisesta Toiset-hankkeesta, joka tuulettaa ja tuoreuttaa suomalaisuuden käsitettä.
Ehdottomasti on katsomisen ja kuuntelemisen arvoinen musiikkinäytelmä!
Teatterin odotustilan rekvisiittaa
Kuva lainattu Teatteri Avoimet Ovet nettisivulta
Minä sivistyinkin tällä reissulla, koska en tiennyt amerikansiirtolainen Tom Sukasesta ennen tätä esitystä mitään ja opin kotimatkalla tarkemmin taustoja tutkiessani, että sontiainen on myös järvi Suomen Karkkilassa ja Tom Sukasen rakentama laiva, jonka jäljellä olevat osat on nähtävissä Sukanen Ship Pioneer Village an Museum -museossa Kanadassa. 
Esityksen nimi minusta kiteyttää musiikkiesityksen mainiosti (kuuluisaa jälkiviisautta). 
                                       Mari

ps. Kiitos kutsusta Teatteri Avoimet Ovet; käsiohjelma tähän näytökseen on varsin tuhti tietopaketti hienoine kuvineen!
Teatterilippu (kriitikko - huh!) ja
käsiohjelma, joka sisältää varsin tuhdin tietopaketin ja hienoja kuvia

Lisätietoja esityksestä löydät linkin takaa: Sontiainen - balladi koti-ikävästä
teksti ja ohjaus: Hanna Kirjavainen
skenografia: Ia Ensterä
valosuunnittelu: Jere Kolehmainen
musiikin sovitus ja johto: Pekka Lehti
näyttelijät / muusikot: Aarni Kivinen, Johanna Koivu, Pekka Lehti, Juha Pulli ja Anna-Riikka Rajanen
kuvat: Topi Raulo ja Mitro Härkönen

2 kommenttia:

  1. Harmittaa kun en ehtinyt tänne vaikka kutsu tuli minullekin. Vaikuttaa mielenkiintoiselta ja erilaiselta teatteri-illalla. Meillä on suvussa äidin puolelta henkilöitä, jotka ovat muuttaneet Amerikkaan aikoinaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmitus, kun et päässyt. Erinomainen musiikkinäytelmä ja voin suositella lämpimästi, jos teatteriin halajaa :-)

      Poista