19 syyskuuta 2015

I Love Me 2015 -messut tulossa (sisältää arvonnan)

Syksyn saapuessa saapuvat myös I Love Me 2015 -messut. Messut ovat täynnä kaikenlaista mukavaa kauneuden, muodin, terveyden, luonnollisuuden ja korujen sekä kellojen muodossa.


Lisää kuvateksti



Onni oli myötä bloggaripassin haussa ja sen ansiosta Kahvakuula kainalossa -blogi pääsee tutustumaan messujen tarjontaan kyseisenä viikonloppuna. Niinpä tulen poukkoilemaan siellä tuona aikana joka päivä (16.-18.10.2015). Blogini etusivun oikeaan sivustaan ylös on ilmestynyt kuvake, jonka kautta halutessanne pääsette tutustumaan I Love Me 2015 -messujen tulevaan tarjontaan ja ohjelmaan. Messujen nettisivut löytyvät osoitteesta: I Love Me 2015 -messut.

Tunnelmistani sekä löydöistäni  messuilta voitte lukea blogistani ja katsella kuvina Facebookin ja Instagramin välityksellä. Saattaa muutama snapchatkin napsahtaa, jos siiheksi omaksun kyseisen kanavan käytön (nauraa).

Arvonta

Arvonta tapahtuu blogissani syyskuun kirjoituksia kommentoiden henkilöiden kesken. Arvon I Love Me 2015 -messuille kaksi pääsylippua (á 18€/aikuinen, ovelta ostettuna) yhdelle kommentoijalle, joka pääsee sitten messuille yhtenä päivänä kaverinsa kanssa. Aikaa arvontaan osallistumiselle on 30.9.2015 klo 23:59 asti. 
Toivon monia kommentoijia ja onnea arvontaan!



                                            Mari

19 kommenttia:

  1. Mukana arvonnassa! Sulla on tosi kivalta vaikuttava blogi, liityin lukijaksi myös :)
    minea.mariella@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Myös mukana arvonnassa! Nuo messut kuulostaa iha mun jutulta, toivottavasti voitan liput, että voin viedä mut ja kumppanini sinne. <3

    -Mulan

    mulanbloggaa@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Haluan kanssa mukaan arvontaan. Messut tulisi niin tarpeeseen. Kiva oli löytää näin arvonnan kautta blogisi,alampa lukemaan heti. Anne
    annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. Myös arvonnassa mukana! Jos voitto osuu kohdalle niin lähdemme ehdottomasti ystäväni kanssa viettämään yhteistä laatuaikaa. kaisa.kauppi(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Täällä yksi messuille haluava myös :) Näin syksyllä kaikki hyvinvoinnin vinkit on tervetulleita, kiitos niistä!

    VastaaPoista
  6. Arvonnassa mukana minäkin! Iloisia syyspäiviä! :)
    leevilotta(at)luukku.com

    VastaaPoista
  7. mukana arvonnassa! messuilta saisi mukavasti energiaa (ja vinkkejä!) syksyyn! :)

    VastaaPoista
  8. Vuoden parheiden messujen lippujen arvonnassa mukana ehdottomasti :-D Löysin just sun blogin eli oot uus tuttavuus :-)

    VastaaPoista
  9. mukana....katja_numminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Mukavia, piristäviä postauksia ollaan saatu lukea =). Mukaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Mukavia, piristäviä postauksia ollaan saatu lukea =). Mukaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Mukana arvonnassa olen.
    Olisi kiva päästä messuille.

    ansuliini1982(at)luukku.com

    VastaaPoista
  13. Mukana arvonnassa :)

    rossu.life@hotmail.com

    VastaaPoista
  14. osallistun arvontaan!

    Mariannasimpanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Mukana mukavassa arvonnassasi :)

    neeakristiina@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Arvontaan! :) raulirusakko[at]gmail.com

    VastaaPoista
  17. Mukaan arvontaan myös!
    pussikarhu (at) luukku.com

    VastaaPoista
  18. Arvonta I Love Me 2015 -messulippujen osalta on päättynyt, arvonta suoritettu ja onnetar osui tällä erää nimimerkin H kohdalla (sähköposti toimintaohjeineen odottaa voittajaa). Kiitos teille kaikille I Love Me 2015 -messujen lippuarvontaan osallistuneille ja blogissa syyskuun aikana kommentoineille!

    VastaaPoista
  19. Ihanan inspiroivia mutta kuitenkin maanläheisiä postauksia sulla! Monena vuotena on pitäny mennä messuille mutta aina on sattunut ulkomaanmatka samalle viikonlopulle, ja vihdoin tänä vuonna olis mahdollisuus päästä messuilemaan! Olis huippua päästä! katjaspeltola@gmail.com

    VastaaPoista