10 syyskuuta 2016

Ilon aiheita on monia ja pienet ilot niitä parhaita!

Syyskuu on jo hyvässä vauhdissa ja nyt tuntuu olevan hyvä hetki summata mennyt kesä. Olen ollut melko hiljainen kirjoitusrintamalla, mutta en ole unohtanut teitä blogini lukijoita. Aika on vaan juossut hurjaa vauhtia, uusi työ ja sen tuomat kujeet ovat vieneet ajatukset ja vähän voimiakin ja luovuus ei ole sitten jaksanut kukkia kirjoituksiksi asti. Voin sanoa, että hektistä on ollut, mutta enää ei niin pyörrytä (nauraa).

Energiaa olen pyrkinyt ammentamaan ulkoilemalla ja salilla rautojen parissa ryskimällä. Sosiaalinen elämä on selkeästi hieman kärsinyt, kun olen priorisoinut itseni ensimmäiseksi. Lienee ihan sallittua jokaiselle meistä ottaa sitä kuuluisaa omaa aikaa. Olen huomannut, että työttömänä oleminen vaikutti sekä psyykkisesti että myös fyysisesti piirun verran lamaannuttavasti. Kuvittelisi, että sitä olisi niin sanotusti kissan päivät, kun ei töissä tarvitse käydä, mutta ei se omalla kohdallani toiminut noin. Joka päiväinen huoli tulevasta selkeästi stressasi, joka päiväinen töiden hakeminen ja työpaikkojen etsintä kulutti aivan älyttömästi voimia. Ja aika se vaan juoksi vauhdilla; ahdistavan vauhdilla. Juoksee se nytkin, mutta vauhti ei ahdista yhtään. Täytyy sanoa, että olen yllättynyt miten työttömyysaika vaikutti itseeni. Löysin itsestäni uusia piirteitä, koin jänniä tunteita ja mielessäkin pyöri tähän astisiin verrattuna erilaisia ajatuksia. Mutta vaikka jakso oli näin jälkikäteen katselmoituna aika raskas niin se oli samalla myös opettavainen. Minulle itselleni erityisesti, ehkä myös ympärilläni oleville. Positiivisuus ei kuitenkaan kadonnut, vaikka sitä koeteltiin.

Olen aina osannut nauttia pienistä asioista. Tällöin voi iloita usein. Etenkin vaikeampina ajanjaksoina korostuu ne pienet ilot. Olen myös hyvilläni siitä, että raskaasta ajanjaksosta huolimatta ilo ei ole kokonaan kadonnut. Ilon aiheita on monia ja yksi niistä on kesän alussa muissa asioissa Espoon Iso Omenassa vieraillessani piipahdus The Body Shopin myymälässä. Liike oli pieni, tuotteet siististi esillä ja palvelu aurinkoista. Tykästyin tähän Espoon liikkeeseen ja palveluun välittömästi. Kun The Body Shopin tuotteita tarvitsen täydentää tiedän minne itseni vien ostoksille, vaikka matkan päässä asunkin (ja ei, tämä ei ole maksettu mainos vaan oma henkilökohtainen kokemus).
Lisäksi löysin herkullisen, kesäisen tuotesarjan, joka silloin kesän alussa oli vielä uutuus. Nyt kesän jälkeen tuotesarjan vartalovoide toimii hyvin kesäfiiliksen palauttajana ihan jo pelkällä ihastuttavalla tuoksullaan. Sarja on nimeltään Piñita Colada ja tästä sarjasta ihastuin erityisesti vartalosorbettiin. Iho tuntuu käytön jälkeen raikkaalta ja pehmeältä. En muuten yhtään ihmettele, että tuubin takana lukee, että tuote ei sovellu syötäväksi. Vahingossa sitä voisi niinkin käydä... (hymyilee).

Kesän makuinen sarja
Syötävän herkullisen tuoksuinen sorbetti,
mutta vain ulkoiseen käyttöön
The Body Shop on tunnettu siitä, että sen kosmetiikkatuotteet ovat suurimmalta osaltaan kasvipohjaisia ja lisäksi eettisestä liiketoiminnastaan, jossa se on ollut yksi uranuurtajista. Yritys on ollut aina aktiivinen erilaisin kampanjoin, joissa se sitoutuu aktiivisesti rikastuttamaan luonnon monimuotoisuutta siellä missä heidän käyttämänsä raaka-aineet kasvavat. Minusta hieno idea ja, kun arvoihin sitoudutaan vahvasti kautta linjan, juttu kantaa varmasti hedelmää. Kuluttajana minulle on tärkeää, että lupaukset pidetään eivätkä ne ole vain sanahelinää.
Nytkin kesän kampanjan aiheena oli vihersillan rakentaminen ja uhanalaiselle herttua-apina Reggielle rakkauden löytymisen mahdollistaminen. Vaikka kampanja on jo Suomen osalta ohitse, voit tutustua ideaan Body Shopin nettisivulla (Reggie). Minä ihastelin Reggien kuvaa liikkeessä, kun sinne oli sellainen neliömetri tilaa järjestetty. Konkretisoimaan sitä lupausta, että 1 ostoskerta = 1 neliömetri entisöityä sademetsää.

Reggie ja kampanja




Itse olen tykästynyt The Body Shopin ideologiaan ja tuotevalikoimaan. Valikoima on sen verran kattava, että siitä löytyy liki jokaiselle jotakin. Sekä naisille että miehille. Yksi pieni miinus löytyy ja se on se, että osa tuotteista tuoksuu sen verran voimakkaasti, että hajuherkille ne eivät sovellu. 
Seuraan edelleen mielenkiinnolla miten yrityksen arvot toteutuvat arjessa ja miten ne näkyvät esimerkiksi tuotteissa, niiden pakkauksissa ja pysyvätkö hinnat maltillisina. 

Lisää tietoa tästä:Body Shop nettisivut ja The Body Shop yrityksenä.

Ilon aiheita on siis monia ja pienet ilot niitä parhaita! Yksinkertaista ja siitähän minä pidän (nauraa).

                                    Mari 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti