22 lokakuuta 2017

I Love Me 2017 -messujen satoa (sisältää arvonnan)

Tämän vuoden I Love Me 2017 -messut ovat siinä tilanteessa, että takana on kaksi päivää ja edessä vielä yksi. Kuhinaa ja vilskettä on riittänyt.


Tyrnishotilla messut käyntiin

Vietin perjantaina paikan päällä pitkän päivän ja tänään lauantaina olin hieman lyhyemmän päivän. Perjantaina kiertelin ja kaartelin katsomassa mitä hallista löytyy, tervehdin tuttuja, loin uusia kontakteja ja tein mielessäni ostoslistaa. Lauantaina keskityin enemmän ostoksien tekemiseen. Molempina päivinä kävin kuuntelemassa luentoja ja esityksiä. Mielenkiintoista ohjelmaa on niin paljon, että joutuu tosissaan priorisoimaan ja valitsemaan.

Molempina päivinä paikalla oli heti aamusta varsin runsaasti väkeä. Yksi syy oli varmasti se, että messuilla vieraili megatähti, jonka erityisesti nuoret tiesivät erinomaisesti (ja nyt minäkin).  Meikkimaailman megatähti (Jeffree Star) sai aikaan nuorten keskuudessa valtavat jonot, hysteriaa, kiljuntaa ja kyyneleitä. Minä en nähnyt tähdestä vilaustakaan livenä, mutta pakko tunnustaa, että hienosti brändätty meikkitaiteilija ja meikkisarja. Miljoonat fanit eivät voi olla väärässä ja hienoa, että myös Suomessa hänet nähtiin. 


Väkeä riitti muillekin pisteille kyllä ja messutarjouksia hyödynnettiin. Näytteilleasettajien joukosta löytyi vanhoja tuttuja uutuustuotteineen ja täysin uusia tuttavuuksia mielenkiintoisine tuotteineen. Luennot perjantaipäivänä aamun lehdistötilaisuudessa ja päivän aikana olivat mielenkiintoista kuultavaa (otsikkotasolla mm. tunnelukot kehon sairauksien syynä, ota ohjat omiin käsiin - näin hoidat endometrioosia ja hedelmällisyyttäsi ruokavalion avulla, kivusta huolimatta täyttä elämää ja valoisaksi - henkinen psykologia ja ihmisen luova alitajunta).





Laitan kuvakollaasit tähän mukaan ja kuvat kertokoon puolestaan mikä tämän vuoden I Love Me 2017 -messujen sato kohdallani on. Kaikkea en toki kuvannut enkä ostanut, mutta paljon tutkailin ja katselin (nauraa). Tuotteista kirjoittelen tuonnempana.










 s


Ja muutama video molempien päivien tunnelmasta:




Upea juttu, kun paikalla oli runsaasti väkeä molempina päivinä ja näytteilleasettajat ovat panostaneet esillepanoihin ja messutarjouksiin! 
Messut ovat avoinna vielä sunnuntaina (klo 10-18), joten paikalle ehtii vielä. 

                                           Mari

Ps.
Arvonta

Arvon blogissani 2 pääsylippua Helsingin Kirjamessuille to-su 26. – 29.10.2017.
Yksi pääsylippu oikeuttaa yhden hengen sisäänpääsyn Helsingin Kirjamessuille yhtenä päivänä.
Osallistumisaikaa on keskiviikkoon 25.10.2017 klo 17 asti.
Kommentiksi riittää osallistujan etunimi ja sähköpostiosoite. Arvonnan voittajat saavat pääsyliput sähköpostitse antamaansa sähköpostiosoitteisiin keskiviikkoillan aikana. 

Onnea arvontaan!


9 kommenttia:

  1. Marja-Liisa
    minni42@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Kivoja juttuja olet bongannut messuilla.

    tahrataide@gmail.com / Hertta-Viola

    VastaaPoista
  3. Nina
    classyxl.blog@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Tanja
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  5. Kirsi, kituomola@ gmail.com

    VastaaPoista
  6. Arvonta on suoritettu ja arpaonni suosi Sannaa ja Hertta-Violaa. Voittajat ovat saaneet sähköpostiinsa pääsylipun Helsingin Kirjamessut -tapahtumaan 26.-29.10.2017.
    Onnittelut voittajille ja kiitos kaikille arvontaan osallistuneille.

    VastaaPoista