07 tammikuuta 2020

Lux Helsinki - valofestivaali pimeän keskellä

LuxHelsinki tapahtuma on taas käsillä ja kävin tapahtuman reitin kiertämässä sen toisena päivänä. Ajattelin, että menen heti siinä, kun tapahtuma alkaa (klo 17), mutta se olikin ehkä virhe, sillä satoja muitakin ihmisiä oli päätynyt starttaamaan juuri siihen aikaan ja niin sitä sitten mentiin pingviinin lailla töpöttäen massan mukana. No, ei tarvinnut niin sanotusti aivan ypöyksin kulkea (hymyilee).

Tykkäsin taas kokonaisuudesta, vaikka ohjauduinkin massan mukana reitin kakkoskohteen ohitse suoraan kolmoselle (en lähtenyt kauhomaan vastavirtaan) ja näpit oli viimeisellä kohteella jo aivan umpijäässä (huonot käsineet sattui mukaan). 
Helsingin kaupungin järjestämä Lux Helsinki valofestivaali vaan on sellainen tapahtuma, jota odotan joka vuosi ja jonne menen innolla ja uteliaana katsomaan mitä kaikkea ihania valoista meille taiotaankaan tänne pimeyden keskelle. Joka kerta tapahtuma on erilainen ja yleensä ihastuttaa enemmän kuin vihastuttaa.

Reitti oli nyt eri kuin edellisenä vuonna ja kävijämäärä on tähän asti tainnut yllättää kaikki. Se näkyi valtavana ihmismassana, jonottamisena ja tungoksena. Minut tämä väenpaljous yllätti positiivisesti, koska minusta on hienoa, että tapahtuma kiinnostaa ihmisiä.
Kun pukeudut lämpimästi, varaudut massan kohtaamiseen ja lähdet oikealla asenteella, saat tapahtumasta eniten irti. 
Reitti alkaa Senaatintorilta Helsingin tuomiokirkolta, kulkee Unioninkatua Kaisaniemen puiston läpi Tokoinrantaa Helsingin kaupungin teatterille. Itse starttasin kiertämällä (kun kerran lähellä olin) Aleksanterinkadun kautta Esplanadin puistoon ja siitä Kauppatorille, jossa sijaitsi yksi monista satelliittikohteista. Muitakin satelliittikohteita on mm. Espoon Hanasaaressa, Korkeasaaressa, Torikorttelien sisällä, Stoassa ja Scandic Marskissa, mutta itseltäni nuo taitaa jäädä tällä erää kokematta (katsotaan). Samoin Eat Lux, joka tarjoaisi kattavasti erilaisia ravintoloita, joissa on tapahtuman ajan hyviä ruokatarjouksia ja menuja. Lux Helsinki valofestivaali on kävijöilleen ilmainen, satelliittiteoksista osaan on pieni pääsymaksu ja Eat Lux Helsinki tarjoaa makuelämyksiä alkaen 10 euroa.
Valkea laiva laiturissa (Siljaline jompi kumpi Symphony tai Serenade)
Esplanadin puiston valoja
Kuvat kertokoon puolestaan miltä Lux Helsinki 2020 näytti minun silmiini. Parhaiten valofestivaalin annin kuitenkin kokee, kun menee itse paikan päälle.
Satelliittiteos Nostalghia - oli muuten hieno!
Helsingin tuomiokirkko - SunWind
Metsätalo - The colous out of space
Metsätalon pihapuu
Luonnon omaa valotaidetta; kuun puolikas taivaalla
Metsätalon piha muuttui punaiseksi...
Kaisaniemen puisto lyhtypuistona ja lyhdythän oli varsin hankalia kuvattavia
Lyhtyjä oli monenmoisia; tämä yksi hienoimmista minun mielestäni
Tapahtuman yksi kestoesityksistä on lyhtypuisto ja nyt mukana oli 400 erilaista lyhtyä
Kaisaniemen kenttä ja large fire tornado
Herttainen peilipöllö Kaisaniemenrannassa
Magic mirror Tokoinrannan venelaiturilla
Tokoinrannan hiekkakentällä Do-Gooders
Helsingin kaupungin teatteri - Lux arkkitehtuuri - Day and night
Kokonaisuutena hieno ja värikäs
Tapahtuman omilta sivuilta (Lux Helsinki) löydät lisää tietoa ja kartan, josta näet mitä teoksia reitille on sijoitettu. Tapahtuma-aika 4.-8.1. klo 17-22. Lisäksi on mahdollista nautiskella hyvästä ruuasta ja kokea mitä Eat Lux Helsinki tarjoaa siihen osallistuvine ravintoloineen. Tämä on se osuus, joka on täysin kokematta, mutta jospa sitä vuonna 2021 ehtisi tätäkin hyödyntämään mikäli sellainen mukana on.

Otin taas muutaman kuvan, joista tein sitten kollaasit, koska oli vaikeuksia valita ne parhaimmat. Kaikki kuvat on kuvattu puhelimeni (Samsung S8) kameralla ja harmittelin (taas kerran), että olisipa ollut järjestelmäkamera. Tarpeeksi kun harmittelee sitä, että ei saa niin hyviä kuvia kuin haluaisi niin ehkä se antaa sysäyksen ostaa se järjestelmäkamera. Puhelimen kamera on toki hyvä, mutta ihan kaikkeen se ei riitä, vaikka kulkeekin aina mukana. 
Helsinki on kaunis kaupunki myös tällaisena pimeänä vuodenaikana; etenkin valaistuna.

                                        Mari


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti