Kevät toi tullessaan meille valoa ja väriä

Kalenterin mukaan on kevät; se vuodenaika, kun valo lisääntyy ja luonto työntää värejä. Itsestäni tuntuu siltä, että tänä vuonna kevät oli jotenkin lyhyempi jakso kuin aiemmin, kun on jo kovaa vauhtia vaihtumassa kesäksi... Vai olisiko tuo enemmän kiinni siitä, että valon ja värien lisääntyessä oma ajantaju tuntuu katoavan ja siitäkin, että käsillä on ollut ehkä erikoisin ajanjakso ikinä.
Tänä hämmentävänä ajanjaksona eli pandemian aikaan, olen käyttänyt vapaa-aikaani tutustumalla lähialueeni ulkoilureittien tarjontaan entistä syvemmin. Voi puhua, että olen harrastanut sitä todellista lähimatkailua (hymyilee) ja kevät on tarjonnut parasta valo- ja väriterapiaa.

Auringonlasku maaliskuussa

Viime vuonna olen kirjoittanut postauksen "Ensipuraisu lähialueen ulkoilureittitarjontaan" (pääset sitä katsomaan klikkaamalla linkkiä edellä), jossa olen kertonut millainen ensikosketukseni oli lähialueen ulkoilureittitarjontaan. Ensikosketuksen jälkeen on tullut sitten tutkailtua reittejä paremmin ja joka kerta sitä on löytänyt jotakin uutta. Lähimetsien tarjoamat reitit ovat suosittuja, joten yksin harvoin polullaan tulee kulkeneeksi. Positiivista on se, että ihmiset ovat löytäneet luontopolut ja metsät. Oman varjonsa tähän heittää tänä aikana tietenkin se, että tietyt paikat ovat ruuhkautuneet ja etäisyyksien pitäminen on ollut haasteellista. 
Metsissä, poluilla ja väylillä liikkuu siis monenmoista ulkoilijaa kävellen sauvoilla tai ilman, juosten sauvoilla tai ilman, pyöräillen, hiihtäen rullilla ja ilman (talvella jälkimmäinen), polkujuosten ja suunnistaen. On nautiskelijoita, eväsretkeilijöitä, kuntoilijoita ja urheilijoita. Ja on siellä joukossa ainakin yksi, joka kuvaa kaikki risut ja männynkävyt, puut, kukat, kasvit ja eläimet eli minä.

Itselleni metsä on terapeuttinen paikka ja koen, että luonto ruokkii aistejani. Maaliskuussa oli vielä ripaus lunta, joka tosin suli pois nopeasti. Huhtikuussa valo lisääntyi, loputkin lumet (lähinnä lumetettu latu) sulivat ja aurinkokin helli aika monena päivänä. Kylmästä tuulesta ja takatalvimaisista olosuhteista huolimatta luonto heräsi. Ja siinähän sitä on riittänyt taas ihmettelemistä (ja kuvattavaa).

Aurinkoa, leskenlehtiä, ihmisen tekemää taidetta ja auringonlasku

Kevättä kohti

Alkukevään värejä

Huhtikuun alussa vihreätä oli vähemmän

Ihmisen tekemiäkin taideteoksia mahtuu joukkoon

Yhtäkkiä luonto puhkeaa kukkaan (näin huhtikuun lopussa)

Lähelläni sijaitsee Pitkäkoski ja Vantaanjoki, Haltialan ja Niskalan luontopolut, Paloheinän ulkoilualue ja Keskuspuisto. Tienoo on ihan ulkoilijan paratiisi sellaiselle, joka tykkää liikkua metsässä ja/tai veden äärellä! Lähes päivittäisen ulkoilun osalta kilometrimäärä ei ole minulle se tärkein asia, mutta aika usein tulee käveltyä reippaasti enemmän kuin on ajatellut. Reitti muuttuu fiiliksen mukaan ja lopputulemana on aina hyvä olo. Lintujen laulu on yleensä taattua (näissä metsissä lintuja onneksi riittää), mutta hyvällä onnella matkalla voi nähdä peuroja tai bongata kurnuttavia sammakoita. 

En muista milloin viimeksi olisin nähnyt sammakonkutua
ja eläviä sammakoita... siitä on varmasti vuosia enemmän kuin kymmenen

Jäi selvittämättä oliko tässä joukossa se elämäni prinssi... :-D

Maaliskuussa sitä tulee nautittua siitä, että valo lisääntyy ja luonto alkaa heräillä ja tuoksua. Värimaailma oli tämän vuoden maaliskuussa vielä hieman haalistunut, jopa vetinen ja hyvin maanläheinen. Huhtikuussa sitä nauttii pidemmistä päivistä, auringonvalon lisääntymisestä ja luonnon heräämisestä tuoksujen lisäksi myös väritykseltään. Aina yhtä innoissani odotan näkeväni ensimmäiset sinivuokot ja puiden puhtaan vihreät silmut. Taivastahan ihastelen vuodenajasta riippumatta (nauraa).

Taivastaidetta

Minusta on suuri rikkaus se, että meillä on neljä vuodenaikaa ja 12 toisistaan eroavaa kuukautta. Kaikesta huolimatta kevät toi tullessaan meille valoa ja väriä tänäkin vuonna!

                                                      Mari