08 toukokuuta 2020

Hanami - kirsikkapuun kukkien katselun aika

Kevät on hienoa aikaa, kun luonto puhkeaa kukkaan ja väriloistoa on upea katsella. Värit ovat niin puhtaita ja luonto on niin kauniina harmaan jakson päätteeksi! Japanilaiset puhuvat hanamista, joka on kukkien katselemisen aikaa ja heillä vuoden tärkein juhla. Ajoitus juhlalle on kirsikkapuiden kukinnan aikaan ja kukintaa seurataan yhtä tiiviisti kuin säätiedotuksia, koska täysi kukinta (mankai) kestää vain muutaman päivän ajan.
Suomessa suurin kirsikkapuiden esiintymä ja yksi parhaimmista apajista kirsikankukkien ihasteluun löytyy tällä hetkellä Helsingin Roihuvuoresta, josta löytyy sekä kirsikkapuisto että japanilaistyylinen puutarha lyhyen matkan päässä toisistaan. Siellä se minäkin kävin eilen ulkoilemassa sakuran alettua edellisenä päivänä (6.5.). 
Puistossa on aikaisempina vuosina vietetty ohjelmallista hanamia, mutta tänä hämmentävänä eristymisen kulta-aikana se on ymmärrettävästi peruttu. Kirsikankukkien loistoa voi silti käydä ihailemassa, kunhan muistaa sen etäisyyden pitämisen (ihastelijoita ja kuvaajia löytyy joka vuosi ruuhkaksi asti).


Roihuvuori-seuran nettisivuilta (Roihuvuori.fi) löytyy tietoa joka vuotisesta kirsikkapuiden kukinnasta ja mahdollisesti järjestettävästä hanamista. Hanami -tapahtumaa on Suomessa järjestetty Roihuvuoren kirsikkapuistossa virallisesti vuodesta 2008 yhteistyössä japanilaisen kulttuurin yhdistysten kanssa, kirsikankukinnan tilannetta kuvattu vuosittain vaihtuvan valokuvaajan toimesta vuodesta 2009 ja kirsikankukkakuningatar on valittu vuodesta 2017 alkaen.

Hanami on juhla, jonka keskeinen sisältö on kirsikkapuun kukkien katselu. Buddhalaisuudessa kirsikankukka edustaa katoavaisuutta (onhan kukinta-aika hyvin lyhyt) ja samuraille kirsikankukka on symboli (soturin elämän allegoria - kypsyy, kukkii, loistaa hetken kunnes putoaa).
Itse haltioidun joka vuosi kirsikkapuiden kukkiessa kirsikankukkien kauneudesta. Minulle riittää ihasteluun yksikin kukkiva kirsikkapuu, mutta onhan se aina näyttävämpää, jos puita on useampi rykelmäksi asti. Niin minä tänäkin vuonna kirsikankukkien kauneudesta mykistyin ja taas sitä yritin saada kuvattua sen täydellisen kirsikankukan kukintakuvan ihan puhelimella, kun sitä järjestelmäkameraa ei ole.


Tästä hämmentävästä ajanjaksosta huolimatta yrittäkää tekin nauttia hetki hanamista ja kirsikkapuun kukkien kauneudesta!

                                        Mari


2 kommenttia:

  1. Oih, miten kaunista Roihuvuoren kirsikkapuistossa on ollut.
    Tänä vuonna jätän suosiolla hanamin tuolla väliin väenpaljouden takia.
    Kävin itse jo huhtikuun loppupuolella katsomassa omaa hanamia ja
    vaikka kyseessä oli vain yksi iso puu se saa riittää tänä vuonna.
    Kauniita kuvia olet ottanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mykistävän kaunista oli tuolla tänäkin vuonna. Ja kauniita ne kirsikkapuun kukat ovat muuallakin :-)

      Poista