27 heinäkuuta 2021

Kerran (tai kaksi) kesässä - Vallisaari

Kerran (tai kaksi) kesässä vierailen Vallisaaressa. Saaressa, joka sijaitsee Helsingin edustalla Santahaminan ja Suomenlinnan välissä alle puolentunnin lauttamatkan päässä Lyypekinlaiturilta Kauppatorilta. Vallisaari on vienyt sydämeni ja suosittelen lämpimästi siellä vierailun kaikille, jotka kysyvät missä Helsingissä kannattaa käydä. Löydät saarelta historiaa, luontoa ja mukavia kahviloita ja piknikpaikkoja.

Nyt vierailin alkukesästä, kun luonto oli vasta ryöpsähtänyt loistoonsa, mutta värit olivat vielä tuoreita. Ruuhkaa ei ollut ja nautinkin kauniista kesäpäivästä saarella kaikessa rauhassa. Opasteita oli lisätty ja selkeytetty ja piknikpaikkoja oli tullut lisää sitten viimeisen käyntini. Kuvat alla kertokoon puolestaan tästä retkestä.


Ennen lautan lähtöä nautin kahvit ja korvapuustin Kauppatorin laituri -kahvilan terassilla ja ihastelin Helsinki Biennaali -paviljonkia ulkoa ja sisältä. Helsinki Biennaali järjestetään Vallisaaressa (12.6.-26.9.2021) ja aion tuon Biennaalin käydä katsomassa ihan erikseen. Esimakua sain yhden teoksen verran sen tekijöiltä, kun osuin sopivasti paikalle ihmettelemään. Teos oli kyllä vaikuttava, mutta siitä toisella kertaa.
Helsinki Biennaali -paviljonki on täynnä kivoja muotoja ja yksityiskohtia ja sinällään jo ihan katsomisen arvoinen.

Niin se vain on, että Vallisaari on ihastuttava saari edelleen. Minuun vetoaa saaren monimuotoinen luonto ja historia, saarta ympäröivä meri ja saaren kahvilat. Sopiva setti viettää kesäpäivää. 

Aikaisemman kirjoitukseni Vallisaaresta ja Kuninkaansaaresta pääset lukemaan tästä alta:


                                        Mari


4 kommenttia:

  1. Minä olen pari kesää sitten vieraillut pikaisesti Vallisaaressa kun alkoi ihan hirveästi sataa poistuimme sieltä pikaisesti. Nyt olisi tarkoitus ehdottomasti mennä katsomaan Helsinki Biennale. En ole nyt kuumilla ilmoilla uskaltanut lähteä sinne Mimmin kanssa mutta ehkä nyt kun viilenee. Toisaalta moni on sanonut, että sinne on pitänyt monelle teokselle jopa jonottaa kun on ollut niin suosittua. Kauniita kuvia olet ottanut upeasta paikasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja harmi tuo sade, kun on keskeyttänyt visiitin :-( Itse ajattelin, että pyrin Biennaalin katsastamaan sitten, kun koulut ovat alkaneet, jolloin väkeä saattaisi olla vähemmän. Tietysti on kiva, että tapahtuma kiinnostaa ihmisiä.

      Poista
  2. Tämä oli minulle tuntematon paikka. Kohteena kiinnistava ja kaunis miljöö. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että juttu toimi vinkkinä. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan saareen (tai saariin, sillä se Kuninkaansaari on aivan Vallisaaren kyljessä ja sinne pääsee mukavasti kävellen).

      Poista