22 kesäkuuta 2014

Virkistäytymässä metsälenkillä

Mökillä voi harrastaa hyötyliikuntaa. Eilen lähdettiin rämpimään metsään. Se se vasta kivaa liikuntaa onkin. Metsässä maasto on niin haastavaa, että siinä joutuu koko ajan katsomaan mihin astuu ja käveleminen siellä on paljon raskaampaa kuin suoralla metsätiellä.

Alkuun maasto näytti tältä. 







Sitten alkoi jo tulemaan risukkoa ja rämeikköä vastaan.




Välillä oli jo ihan lahon näköistä. Huomasin, että ei kannattanut ihan jokaisesta puusta ottaa tukea. 


Tälle kivelle olisin halunnut istumaan. Ei vaan ollut mitään asiaa.




Poimin myös luonnon kukkia meidän retkeltä. Oli kiva tunnin retki haastavassa maastossa. 


Suosittelen lähtemään välillä umpimetsään. 
Siinä virkistyy sekä mieli että sielu. Samalla saa hyötyliikuntaa. 

Maiju 

4 kommenttia:

  1. Nyt kun on hoitokoira niin on tullut myös enemmän metsässä liikuttua ja se on todellakin sekä kropalle että mielelle hyväksi. Metsässä rauhoittuu ja aistit heräävät näkemään, kuulemaan, haistamaan ja tuntemaan ihan erilailla kuin siellä missä liikenne jyrää ja ihmisiä on joka puolella.
    Kivoja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin metsä on paikka, jossa mieli lepää. Se onkin ihana se sun hoitokoirasi. Voisin tulla hakemaan sen vaikka meille ;)

      Poista
  2. Niin onkin se on tosi kivaa ja virkistävää kaikinpuolin.

    VastaaPoista