19 helmikuuta 2015

Väliaikatietoa osa 2 Energiat kattoon, kroppa kuntoon -verkkovalmennuksesta

Päivittelen taas kuulumisiani Liftedin Energiat kattoon, kroppa kuntoon -verkkovalmennuksen osalta. Verkkovalmennus kestää 5 viikkoa ja alkoi 26.1.15 ja toden totta tämä valmennus on jo reippaasti yli puolen välin! Kyllä aika juoksee ja se kertoo kyllä siitäkin, että valmennus on ollut kaikkea muuta kuin tylsä.


Ensimmäinen viikko oli ikään kuin tunnustelua, rauhallista laskeutumista ja tutustumista aiheeseen ja esittelyä mitä tuleman pitää. Materiaalia on ensimmäisestä päivästä alkaen tullut päivittäin 1-2 sähköpostia ja pikkuhiljaa on edetty pintaa syvemmälle. Materiaalin mukana tulleet kysymykset pistävät osallistujat pohtimaan itseään, tekemisiään ja syömisiään mukavasti. Lisäksi on selvitetty kunkin osallistujan taso liikkumisen osalta ja katselmoitu yhteisen puolentunnin ajan puitteissa kunkin ruokapäiväkirja, jota tuli pitää jokaisen. On tullut vinkkejä aterioiden kokoamiseen, kehonpainotreeniä ja oman tason mukainen treeniohjelma. Tietoa siis tulee suhteellisen kattavasti ja on vain itsestä kiinni miten sen kaiken pystyy omaksumaan. Pieninä annoksina hyvä tulee ja uudet asiat on aina hyvä pureskella sopiviksi. 

Omalla kohdallani suurin korjausta vaativa asia on riittävä nukkuminen ja se itsensä alustaminen hyvien unien pariin. Mulla kun tahtoo olla se niin, että valvon myöhään, kaadun suoraan koneelta petiin ja nukun 5-10 tuntia riippuen seuraavan päivän ohjelmasta. Erittäin epäsäännöllinen unirytmi ja myös suhteellisen vähin unin sitä mennään. Olen asettanut tämän osuuden elämässäni korjauslistalle, jota korjaan pikkuhiljaa, mutta ilman stressiä.
Toinen osa-alue, jossa itselläni on parantamisen varaa, on tasapaino ja notkeus. Tasapainoni on hurjin askelin kehittynyt siitä, kun elämäntaparemonttini aloitin, joten olen suhteellisen tyytyväinen siihen, mutta nälkä kasvaa syödessä. Sama koskee notkeuttani. Se ei ole kehittynyt hurjasti, mutta sentään vähän ja tulevaisuudessa olenkin ajatellut kehittyä sillä saralla. En tavoittele telinevoimistelijan notkeutta, mutta sellaista itselleni hyvältä tuntuvaa notkeutta. Siinä samalla sitä tasan tarkkaan huoltaa omaa kehoaan ja lihaksiaan ikään kuin salaa. 

Tässä tavoitetta kehon tasapainon suhteen...
Ilme sen kertoo, että ei veny, ei ja kiristää kyllä :-D (kuva viime vuoden satoa)
Valmennus on ollut edelleen hauskaa ja olen ollut mukana hyvillä mielin. Matka mukana on antanut uutta näkökantaa ja potkua oman hyvinvointini ylläpitämiseen. Ja kehittämiseen. Ja itsensä haastamiseen. Olo on hyvä, olen saanut nauraa makeasti tehdessäni kehonpainotreenejä (en kyllä hirveästi mököttele muutoinkaan) ja keittiöönkin on tullut uusia ideoita.
Hirmuisen helppoa, kun voi lukea materiaalit ja tehdä harjoitteet silloin, kun aika on itselle sopivin ilman, että tarvitsee suoriutua tietyllä kellonlyömällä jonnekin paikan päälle. Toki sekin on omalla tavallaan mielekästä ja siinä tapaa ihmisiä, mutta otan tämän sellaisena laatuaikana itselleni (nauraa). Hienoa, että tällaisia mahdollisuuksia on!

                                             Mari

2 kommenttia:

  1. Oli kiva löytää blogisi instan lisäksi myös täältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina hienoa, että löysit tiesi tänne. Antoisia lukuhetkiä! :-D

      Poista