15 toukokuuta 2021

Kevät, kirsikkapuut kukkii ja hanamin aika

Nyt on se aika! Nimittäin kevät, kirsikkapuut kukkii ja hanamin aika. Jokakeväinen elämys on täällä taas ilahduttamassa meitä, jotka kirsikankukista haltioidumme (kuten minä).

Kävin pyörähtämässä keskiviikkona Roihuvuoren kirsikkapuistossa, jossa osa kirsikkapuista kukki, mutta suurin osa oli vielä nupuillaan. Hanami -juhla on tältä(kin) vuodelta peruttu, mutta kevät ei.

Kun lämpö vyöryi etelään yhtäkkiä yhdessä yössä shokkiherätti se vauhdilla luonnon siinä missä ihmisetkin. Alkaa olla kiire, jos mielii nähdä kirsikkapuiden kukat loistossaan. Näyttää muutoinkin siltä, että luonto puhkeaa juuri nyt väreihin kaikkialla samaan aikaan. Niin, että meinaa ihminen ihan sokaistua kaikesta vihreästä ja värikkäästä.

                                       

Keskiviikkona iltapäivästä puiston nurmikolla istui runsaasti ihmisiä piknikillä ja puiden alla ja ympärillä käyskenteli ihmisiä vauvoista vaareihin kamerat käsissään. Sekaan mahtui hyvin ja turvavälit huomioitiin.
Kirsikkapuistosta kävelin japanilaistyyliseen puutarhaan, jossa tiesin myös olevan muutamia kirsikkapuita. Nämä puut ovat muuten vanhempia ja isompia kuin Roihuvuoren kirsikkapuiston kirsikkapuut, ja kukkiessaan aivan yhtä kauniita. Japanilaistyylinen puutarha on varsin ihana paikka ja käymisen arvoinen kohde muinakin aikoina kuin kirsikkapuiden kukkiessa.
Löysin muuten matkan varrelta myös hienoja graffiteja, joista muutama kuva tuli napattua. Valitettavasti graffitien tekijöistä en osaa kertoa mitään, mutta nämä teokset sijaitsevat Herttoniemessä Työnjohtajankadulla purkutuomion saaneen rakennuksen seiniä värittämässä. Tätäkin taidetta, siis katutaidetta katselen, ihastelen ja kuvaan sujuvasti, kun kohdalle osuu. Töhryistä en välitä enkä arvosta töhrijöitä.
Ja alla hieman lisää kuvia kirsikkapuista ja kirsikankukista sivulta, päältä, alta, edestä ja takaa. Vaaleanpunaisen eri sävyt hehkuvat auringossa sinistä taivasta vasten. Ihanan herkkää!
Niin kaunista!


                                                Mari

2 kommenttia:

  1. Ihania kirsikankukkapuita ja vaaleanpunaista maisemaa. Olet selkeästi ollut ajankohtana kun Roihuvuoressa on ollut väljää liikkua. Itselleni osui ajankohta, jolloin ihmisiä oli niin paljon etten oikein viihtynyt pitkään. Onneksi puita löytyi muualtakin. Kauniita kuvia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osuin paikalle kyllä hyvään aikaan tänä vuonna eikä ollut tungosta. Totta on, että kirsikkapuita löytyy muualtakin, ja nehän ovat hyvin kauniita missä vain kukkiessaan!

      Poista