28 helmikuuta 2014

Hemmottele ja palkitse itseäsi

Elämäntaparemontoijan ja laihduttajan matka tavoitteeseen on yleensä pitkä ja osalla kovin kivinenkin. Tulee notkahduksia ja repsahduksia ja voi tuntua, että huumori ja motivaatio ei riitä koko matkalle. Välitavoitteet, palkitseminen ja itsensä hemmottelu ovat asioita, jotka on hyvä muistaa ja näitä kannattaa käyttää helpottaakseen matkaansa kohti tavoitetta ja säilyttääkseen motivaationsa tehdä muutosta. 
Itselleen on hyvä asettaa välitavoitteita ja palkita itsensä, kun tavoitteet saavuttaa ja tasaisin välein on hyvä muistaa itsensä hemmottelu.
Palkitseminen ei aina tarvitse olla herkkuja tai ylipäänsä ruokaa vaan vaikka hyvinvointiin, hyvään oloon ja/tai kauneuteen liittyvää hemmottelua. Itsensä palkitseminen tai hemmottelu ei katso sukupuolta ja kukin meistä valitsee mieleisensä tavan.

Itse olen tässä elämäntaparemonttimatkallani asettanut välitavoitteita, saavuttanut ne (ainakin tähän asti) ja palkinnut itseni saavutuksista. Hemmottelu on sen sijaan jäänyt hieman vähemmälle, mutta nyt siihenkin tulee muutos.

Eilen osallistuimme Maijun kanssa kauneus- ja hyvinvointitapahtumaan. Maiju on tästä tapahtumasta kirjoittanut kattavasti toisessa blogissaan: 
Pinkit korkokengät ja kirjoitus kauneus- ja hyvinvointitapahtuma

Tässä tapahtumassa oli hyvä tarjonta vaihtoehdoista itsensä palkitsemiseksi ja hemmottelemiseksi. Eikä suinkaan vaihtoehdot tuon tapahtuman tarjontaan lopu; vain mielikuvitus on rajana!
Tapahtumassa oli tarjolla superfoodia, vitamiinivesiä, laihdutuksen apuna käytettäviä tuotteita, kehonpuhdistukseen liittyviä tuotteita ja voimaruokaa, hierontaa päästä hartioihin, spa-hoitoja, värikkäitä urheiluvaatteita ja lenkkareita, hoitotuotteita hiuksille ja iholle sekä lyhyt ja ytimekäs kattaus luentojen muodossa hoidoista esteettisten ongelmakohtien kunnostamiseksi.







Hyvä ruoka, parempi mieli -sanonta pitää paikkansa. Se mitä suuhunsa pistää vaikuttaa oman kehon ja mielen hyvinvointiin. Hieronta auttaa kehon kunnossa pitämiseen ja on lihashuoltoa parhaimmillaan; rentouttaa ja sitä kautta virkistää (on nautinnollista silloin, kun ei ole mikään paikka kipeänä). Päähieronta rentouttaa ja uusi kampaus saa hyvälle tuulelle. Spa-hoidot ovat terapiaa keholle ja mielelle kokonaisvaltaisesti. Uusi vaate ja uusi väri saavat hyvälle tuulelle ja lisäävät positiivista energiaa. Uusi urheiluvaate antaa potkua liikuntasuoritukseen. Uusi, hyväntuoksuinen vartalovoide virkistää mieltä. Ihan vain näin nopeita esimerkkejä antaakseni. Ylipäänsä hemmottelua on niin monenlaista kuin on meitä ihmisiäkin. Pääasia on, että se on jotakin arkirutiineista poikkeavaa ja tuottaa hyvää mieltä. 
Palkitseminen samoin; sen tulisi olla sellaista, jota itse arvostaa, joka on tavoittelemisen arvoista ja mahdollista saavuttaa.





Se, että muistaa itsensä palkita, motivoi jaksamaan kohti tavoitetta. Se, että muistaa hemmotella itseään kohottaa mielialaa ja antaa positiivista virettä jatkaa matkaa kohti tavoitettaan (muutos ei ole pelkkää suorittamista ja kieltäytymistä). Se, että voit hyvin ja tunnet sen itsekin, näkyy ja kuuluu ulospäin. Positiivisesti; ilona ja nauruna!

Miten te hemmottelette ja palkitsette itseänne? Millaisia tavoitteita asetatte itsellenne?


                                                            Mari

4 kommenttia:

  1. Mä voisin palkita itseni jossain vaiheessa noilla pinkki-mustilla trikoilla.

    VastaaPoista
  2. Nehän oli kuin sulle tehty! :-D

    VastaaPoista
  3. Värit on kyllä kohdillaan, kyllähän maailmaan väriä mahtuu ja niiden käyttökin on kyllä suotavaa. Lillan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Itse kaipaisin tietynlaista rohkeutta värien käyttöön syys- ja talvikausilla. Itsekin kyllä tulen valinneeksi turhan usein perusmustaa.

      Poista