13 marraskuuta 2014

Danonen Activia Pro -rahkat makusteltavana

Taannoin pääsin makustelemaan Danonen uutuusrahkoja. Tarkemmin sanottuna Danone Activia Pro -rahkoja, joita en ollut vielä kaupoissa nähnyt, mutta nyttemmin niitä jo kaupan hyllyiltä löytynee.


Yllätyspaketti Danonelta
Makuja on tarjolla viittä erilaista;  mustikka, persikka, vadelma, mansikka ja maustamaton ja minulle näistä testiin päätyivät kaikki muut paitsi mansikka.


Herkulliset tuotepakkaukset á 160g


Danonen tuntevat varmasti monet ja kautta maailman. Itsekin törmäsin tuotteisiin viimeisimmällä reissullani Yhdysvalloissa muun muassa hotellien aamiaisilla. Niillä tarjottiin yhtenä vaihtoehtona Danonen (siellä tosin nimellä Danno) jogurtteja.

Pro -rahkat sisältävät Actiregularis® -bifidobakteeria, ja ovat rasvattomia. Kerrosrahka on nimensä mukaisesti rahkaa ja alinna sanotaan olevan aitoa marjaa mikäli ei ole kyse maustamattomasta Pro-rahkasta. Itse en allekirjoita viittausta aitoon marjaan, mutta makua näistä kyllä löytyy ja pehmeitä ovat.

Kylmäketjusta oli huolehdittu

Tuttu väritys Activia -tuoteperheen tuotteelle

Sisällysluettelo persikanmakuiselle Activia Pro -rahkalle
Sisällysluettelo kertoo omaa karua todellisuuttaan. Tai karua siinä mielessä, että silmääni pistää aina sokerien määrä. Nii-in, se sokeri, se sokeri! Sitä löytyy aivan liikaa näistäkin tuotteista, jotka jotakin marjaa sisältävät. Ja minun suussani se myös maistui. Toivon, että sokerin määrään oikeasti kiinnitetään huomiota ja sitä ei lisättäisi tuotteisiin. Aidot marjat ja hedelmät ovat riittäviä tuomaan jogurttiin tai rahkaan makeutta ellei maustamaton uppoa.

Oma suosikkini Activia Pro -sarjasta löytyi ja se on maustamaton versio (varmaan iso yllätys... nauraa). Tätä voin silloin tällöin huoletta välipalakseni nautiskella. Vatsan helliminen ei täysin toteudu, sillä tuote sisältää laktoosia. Mutta onnekseni pahoja oireita ei jälkikäteen ilmennyt, joka on aina positiivista. 
Maku, kuten yllä jo mainitsin, oli kaikkien testissä olleiden makujen kohdalla pehmeä; kiistatta.

Alla linkit Danonen sivulle:
Danone Activia tuotteet
Activia-pro-maustamaton-rahka
Activia-pro-kerrosrahka-persikka


                                                         Mari

1 kommentti:

  1. Itsekin yleensä valitsen mielummin mautamattomat versiot ja maustan itse. Näin tiedän, että mitä siihen lisään.

    VastaaPoista