09 toukokuuta 2015

Kauneusillan satoa

Viikko on taas hurahtanut ja on taas viikonloppu! Mutta vaikka vauhtia on piisannut, on myös ruokavaliota noudatettu ja muistettu liikkua sopivasti hyvillä mielin.

Viikon alkupuolella sain olla mukana kauneusillassa, jonka järjestäjänä oli Riimin Oy. Mukana oli sopivan kokoinen kattaus kauneudenhoidosta kiinnostuneita ihmisiä. Tilaisuus startattiin lyhyellä yritysesittelyllä ja näin annettiin paikalla olijoille enemmän aikaa tutustua tarjontaan, kysyä neuvoja ja saada opastusta ihonhoidon ja meikkauksen saralla.

Mukaan saatiin yllätyslahjat - ihastuttava pikku kassi (kuvassa myös osa Jonea; utelias kolli)
Yksi otos tarjonnasta mm. erittäin helppo paketti kulmien laittamiseksi; Beautiful Brows -setti
Ja siinä se aika kuluikin kuin siivillä. Silmät vaelsivat ensin esillä olevien tuotteiden parissa ja miettiessä, että mistä aloittaa. Moni tuote kiinnosti, tuli käännettyä ja väännettyä purkkeja ja purnukoita sekä kyseltyä lisätietoa. Välillä pääsin istumaan meikkaajan käsittelyyn; sekin oli aika jännä kokemus, sillä se oli elämäni ensimmäinen kerta. Miellyttävä kokemus ja kuuluu sarjaan itsensä hemmottelu. Oli myös hienoa päästä seuraamaan läheltä kuinka meikkaaja taikoo kustakin ihmisestä ne parhaimmat piirteet esille ja lopputuloksena oli toinen toistaan upeampia naisia. Taidetta, sanoisin!

Esillä olleesta valikoimasta mukaani tarttui LCN:n käsivoide, joka tuoksuu syötävän hyvältä ja saa kädet tuntumaan ihanan pehmeiltä. Lisäksi meikkisuti, Essentialin peitevoide (Magic Concealer) ja pari voidemaista luomiväriä (Ombretto in crema). Essentialin tuotteet ovat erinomaisia ja laadukkaita ja voidemaiset luomivärit kestävät valumatta vaikka uimisen. Tykästyin näiden luomivärien väreihin ja siihen, että eivät paakkuunnu luomivakoon, kuten useimmat luomivärit näin raskaissa luomissa tahtovat tehdä.

LCN syötävän hyväntuoksuinen käsivoide


LCN:n kynsilakat - yhtään en ostanut, mutta menin liki sekaisin tarjonnasta! :-D
Huulipuna naiselle, jolla on jo kaikkea... Tässä lisävarustuksena peili ja valo.
Riimin Oy on mm. LCN- ja Essential -tuotteiden maahantuoja. Yrityksellä on myös nettisivut, josta löydät lisätietoja tuotteista sekä verkkokauppa, jossa on puolensa yritysasiakkaille sekä kuluttajille. Kuluttajille suunnattu verkkokauppa on nimeltään Kauneuttasinulle.fi - käy tutustumassa, jos kiinnostuit.

Minä pidin illan tilaisuudesta. Siellä vallitsi rento tunnelma, paikalla oli sopiva määrä ihmisiä, esillä hyvät tuotteet, halukkaat saivat neuvoja ja opastusta ja mikä parasta, ei ollut ostopakkoa eikä edes sen tunnetta ja sait kokeilla tuotteita itsellesi.  

                                             Mari

2 kommenttia: