01 toukokuuta 2015

Uudet treenitrikoot ja värienergiaa treeniin - I Can I Will ja OnlyPlay

Täydensin tovi sitten urheiluvaatteitani parilla treenitrikoilla. Toiset niistä käyvät suoraan ihan vapaa-aikaankin, jos niikseen haluaa. Ainakin olen nähnyt niitä katukuvassa nyt, kun ilmat ovat lämmenneet. Ja mikä ettei; onhan kyseessä leggins -tyyppiset trikoot. Ja toiset ovat sitten itselleni tuntemattomamman merkin Icaniwill:n treenihousut, jotka houkuttelivat värikkäillä kuoseillaan tutustumaan.

ICANIWILL - Splash Edition Pink
Icaniwill (hauska ja hyvä slogan; I can I will) valmistaa treenitrikoita, joissa väritys ja kuosit miellyttävät omaa silmääni. Valitseminen on vaikeaa, kun haluaisi kaikki, mutta päädyin itselleni ehkä hyvin poikkeavaan värivalintaan. Ostaa päräytin räiskyvän pinkit pöksyt ja ihan siksi, että joka kerta kun selailin valikoimaa päädyin näihin trikoisiin.
Housujen mainittiin olevan miellyttävät päällä ja istuvan hyvin. Bingo! Ei mennyt metsään tämä lause, sillä oikeasti trikoot istuvat erinomaisesti ja ne joustavat hyvin. Vyötärö on sen verran korkea, että kyykkaillessä housut eivät valahda pakaroiden puoleen väliin eikä housuja tarvitse olla koko ajan kiskomassa ylös. Istuvat myös niin, että et edes tunne trikoiden olevan jalassasi. Trikoot eivät myöskään hiosta, mikä on vain ja ainoastaan miellyttävää treenatessa.

Icaniwill -trikoot jalassani
Toiset trikoot ovat OnlyPlay:n ja pohjaväritys on musta. Logo trikoiden sivussa on pinkillä ja tuo siten pientä pikanttia, mutta hillittyä väriä trikoisiin. Värejä on muitakin tarjolla, jos musta pohja ei ole se itseään miellyttävä pohjaväri. 
Mustat trikoot ovat aika ohuet, mutta jalassa istuivat hyvin ja korkean vyötärön ansiosta eivät laskeneet ärsyttävän alas. Itse näen, että nämä ovat hyvät trikoot kesän salitreeneihin eikä hintakaan päätä huimaa (se tosin on suhteellista aina).

OnlyPlay Tio Logo legginsit, värinä musta-fuksia

Icaniwill -trikoot; väriä päivään missä vain.
Nyt ei voi väittää, että ei olisi väriä, kun salilla rautojen parissa ryskin muulloinkin kuin näin vappuna (nauraa). Ja näistä hankinnoista mä itse tykkään, kun ovat osoittautuneet käytössä mainioksi tuotteiksi. Positiivista värienergiaa treeniin ja hyvät kokemukset; niistä on aina mukava kirjoittaa. 
Jos kiinnostuit itsekin, niin löydät nämä tuotteet ainakin House of Brandonin verkkokaupassa (lyhin tie on blogin etusivun banneri), jossa on enemmänkin valikoimaa. Muutakin kuin urheiluvaatteita. 

                                       Mari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti