30 lokakuuta 2015

Yksi tapa käyttää rusinaa

Osallistuin puolihuolimattomasti kisaan, jonka otsikkona on 100 tapaa käyttää rusinaa. Yllätyksekseni rusinoita pompsahti postista ja siinä minä sitten ihmettelin, että mitäs nyt niistä teen. En ole yhtään ruokabloggari eikä minussa ole kokin vikaa tahi lautaseni estetiikka olisi hallussa, mutta päätin yrittää. Rusinoista olen tykännyt aina, mutta pääasiassa olen popsinut niitä sellaisenaan tai pähkinöiden kanssa sen sijaan, että olisin käyttänyt niitä ruuan valmistamisessa tai leiponut jotakin.


Rusina poikineen!
Lehtikaalirusinasalaatti


Nytkin pysyn yksinkertaisella linjalla. Siis lopulta (nauraa). Valmistin lämpimän sitruunaisen lehtikaalirusinasalaatin lisäkkeeksi lautaselleni. Omasta mielestäni salaatti on herkullinen ja myös terveellinen. Ja helposti varioitavissa, mikäli niin haluaa. Rusina tuo salaattiin makeutta ja pehmentää lehtisalaatin makua yhdessä sitruunaisen oliiviöljyn kanssa.


Ainekset, joista salaatti rakentui

                           Lämmin sitruunainen lehtikaalirusinasalaatti

Lehtikaalia (oman mielen mukaan)
kourallinen cashewpähkinöitä
kourallinen rusinoita (Sun Maid)
tilkka oliiviöljyä (maustettu sitruunalla tai ilman, jos ei pidä sitruunan mausta)
ripaus ruususuolaa
ripaus mustapippuria

Revi lehtikaalit paloiksi paistinpannulle. Lisää cashewpähkinät ja rusinat kuumalle pannulle lehtikaalin seuraksi. Paahda hetki kevyesti ja lisää oliiviöljy. Pyörittele toinen hetki kevyesti pannulla ja lisää suola ja pippuri. Sekoita ja kaada tarjoiluastiaan tai lautaselle. Tarjoile lämpimänä.

Ja tällä ohjeella olen mukana Ruoka.fi -sivun kisassa, jossa palkitaan rusinaisesti paras ohje käyttää rusinaa. Jos tykkäät käy äänestämässä yksinkertaista ohjettani käyttää rusinaa. Ja vaikka et tykkäisi ohjeestani, niin käy silti ja äänestä jotakin toista ohjetta.

Lehtikaalirusinasalaatti lisäkkeenä
Ruoka.fi -sivulta ohjeeni löytyy:
Sitruunainen lehtikaalirusinasalaatti

Äänestämällä voit voittaa 99 euron arvoisen Lejoksen tuotepaketin. Äänesi pääset antamaan parhaalle rusinareseptille linkistä:

Sun-maid 100-tapaa-kayttaa-rusinaa/aanesta-paras-tapa-kayttaa-rusinaa-ja-voita-upea-tuotepaketti    

tai

Ruoka.fi -sivulla etusivun kuvakkeesta (Esimerkkikuvake alla). 
                            
Äänestykseen voit osallistua 19.11.2015 asti.

Kaikkihan eivät halua rusinoita ruokaansa tai pullaansa. Rusinoista joko pitää tai ei. Helpointa on jättää rusinat vain laittamatta niin niitä ei tarvitse nyppiä pois, kuten minä lapsena tein (ehkä moni teistäkin). Siltä osin maku on muuttunut ja rusinat maistuvat nykyisellään.

                                         Mari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti