02 joulukuuta 2015

Makeuttajina tummat sokerit ja siirapit

Kas, minä 'sokeripoliisina' tiedetty ihminen, osallistuin Dansukkerin ja Ruoka.fi:n järjestämään vuoden makein herkku -kisaan! Joo-o, oon tässä hieman hymyillyt, mutta sanotaan, että kokeilematta ei voi tietää mitä tuleman pitää. Siihen luotin nytkin, että jotakin keksin, vaikka leipurin vikaa minussa ei juuri olekaan. 
Sain paketin erilaisia Dansukkerin sokereita ja paria laatua siirappia, joista fariinisokeri oli tutuin ja ruokokidesokerista olin kuullut. Kyse oli siis tummista sokereista ja siirapista, jotka ovat tumman värisiä, luonnollisen makeita ja aromikkaitakin. Jokaisella tummalla sokerilla ja siirapilla on oma vivahteikas makunsa ja niillä voi hyvin tuunata tuttuja leipomuksia, ruokia ja jopa juomia. Siihen minäkin lopulta päädyin (siis tuunaamaan tuttuja juttuja), vaikka aion kyllä jatkaa silloin tällöin kokeiluja jatkossakin. 

Dansukkerin tummat siirapit ja sokerit eri muodoissaan
Nyrkkisääntönä onkin, että mitä tummemman värinen sokeri, sen tuhdimpi maku. Fariinisokerista tulee mieleen sima, joten tehdään sitä sitten vappuna, jos ei muuta käyttötarkoitusta siihen mennessä ole löytynyt. Ruokokidesokeri maistuu lievästi kermatoffeelta ja sillä voi korvata valkoisen sokerin leivonnaisissa. Itselle tuli mielikuva uuniomenasta, jonka päälle voisi ripotela ruokokidesokeria. Toimii tavallaan, mutta ehkä jalostaisin omenat piirakaksi ja sitten päälle ripottelisin ruokokidesokeria. Testaan tulevaisuudessa. Tummassa muscovado ruokosokerissa on lakritsamainen aromi ja käytin sitä muutaman kerran wokkaillessani kanaa. Omasta mielestäni toimii kyllä, kun pysyy hyppysellisessä, ettei ruoka muutu turhan makeaksi. Cane Suryp siirappi on hieman voitoffeen makuinen ja paahteinen. Itse käytin lihapullissa, mutta pullista tuli omaan makuuni liian makeita. Tämän sanotaan sopivan myös marjojen ja jäätelön kaveriksi. Muscovado siirappi oli näistä suosikkini. Käytin sitä aamiaista koristamaan ja lounasateriaksi olleiden pinaattilättyjen maustajana. Lisäksi valmistin peruna-sipulisekoituksen, johon lisäsin muscovado -siirappia ja kyllä se siinäkin toimi. Maku on paahteisen täyteläinen lakritsi-salmiakki.

Pinaattiletut raejuuston ja Dansukker muscovado siirappia maustamassa
                               Pinaattiohukaiset raejuuston kanssa

                               Ainekset:
                               Pinaattiohukaisia
                               1 prk raejuustoa
                               tilkka muscovado siirappia (Dansukker)

                               Laita pinaattiletut lautaselle ja kaada päälle raejuusto ja muscovado siirappi.      
           

Aamiainen ja ripaus muscovado siirappia matkassa

                               Kaurahiutaleluonnonjogurttiaamiainen

                               Ainekset
                               35 g kaurahiutaleita (luomu)
                               300 g luonnonjogurttia (rasvaton)
                               100 g mehukeittoa (vähäkalorinen) tai saman verran marjoja
                               tilkka muscovado siirappia (Dansukker)

Sekoita kaurahiutaleet, luonnonjogurtti ja siirappi keskenään. Tarjoile mehukeiton tai marjojen kanssa.


Tässä olikin makeaa monessa muodossa. Olen yllättynyt, että on niin monia erilaisia sokereita ja siirappeja, mutta hyvähän se on olla laaja valikoima mistä valita omansa. Omalla kohdallani jokainen sokeri ja siirappi on liian makea enkä koe, että kovinkaan usein kaipaan lisämakeutta. Mutta silloin tällöin käytettynä kyllä menee ja tavallisen sokerin korvaajiksi käyvät vallan mainiosti. Siirapit on tosi mukavissa ja kätevissä muovipulloissa (tykästyin). Sokereista ja siirapeista voit lukea enemmän Ruoka.fi -sivulta sekä Dan Sukkerin sivulta. Molemmilta sivuilta löytyy myös kattava määrä reseptejä.

Kisaan lähdin kahdella erittäin helpolla ohjeella, jotka löydät Ruoka.fi -sivulta. Tyylilleni uskollisena yksinkertainen on kaunista ja toimivaa (pätee yllättävän monessa). Äänestää kannattaa sivulla omaa suosikkiaan niin voi samalla osallistua ja voittaa Kitchen Aid monitoimikoneen. Äänestysaikaa on 20.12.2015 asti. 

Vuoden makein herkku! -äänestys




                                                       Mari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti