06 helmikuuta 2014

Lehtikaalisipsit testissä - taivaallisen hyvää

Mä olen tutustunut viime aikoina lehtikaaliin ja täytyy myöntää, että olen NIIN ihastunut siihen. Ensimmäistä kertaa mä tutustuin siihen Hellapoliisin keittiössä ja ihastuin siihen välittömästi. Mä olen aiemmin paistellut lehtikaalia pannulla lisäten siihen vähän valkosipulia, papuja ja avokadoa.

Nyt päätin sitten kokeilla lehtikaalisipsejä, joita on viime syksynä kovastikin hehkuteltu eri blogeissa ja sosiaalisessa mediassa.

Niiden valmistaminen on todella helppoa ja nopeaa. Näin ne syntyvät.

Irroita lehtikaalista ruoti pois ja leikkaa lehtikaali pieniksi paloiksi. Laita puhtaat lehtikaalit kippoon, sekoita lehtikaalien joukkoon 2 tl öljyä, valkosipulimurskaa ja hieman suolaa. Pyörittele öljy ja mausteet lehtikaalipaloihin tasaisesti. Itse lisäsin vielä pinjansiemeniä lehtikaalin joukkoon.

Kaada lehtikaalit leivinpaperin päälle uunipellille.


Paista lehtikaalit uunissa 120-150 asteen lämmössä noin 15-20 minuutin ajan, kunnes ovat rapeita.
Tarkkaile lehtikaalin paloja ettei ne pääse palamaan.



Lehtikaalisipsit ovat valmiita kun ne ovat rapeita.



Täytyy sanoa, että en olisi uskonut, että kuinka järjettömän hyviä nämä ovat, mutta itse tykästyin ikihyviksi. Itse söin tätä lohen kanssa ja oli taivaallisen hyvää.

Hyvää ruokahalua kaikille.

Maiju



8 kommenttia:

  1. Mun täytyy antaa lehtikaalille uusi mahis. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdotomasti. Haluan sitten kuulla sun mielipiteesi. Kovasti tämä on saanut tuolla facebookissa suosiota ;)

      Poista
  2. Pitääkö miunkin nyt testata tuo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pitää pitää... Kaikki facekaverit etsii nyt kaupoista lehtikaalia... Siinä saa samalla myös liikuntaa ;)

      Poista
  3. Hei, JOS noita jää niin miten ne säilyy? Siis jääkaapissa, kuiva-ainekaapissa. Lasipurkissa, paperipussissa?

    Löysin tänään lehtikaalia, joten huomenna kokeilut käyntiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vasta huomasin sun kysymyksen. Siis tuoreeltaan säilyy hyvin, mutta valmistettuna suosittelisin syömään heti, koska rapeus katoaa.

      Poista
  4. Nam....testasin ja aiwan ihana naposteltava evästys....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just sellainen hyvä naposteltava! :-D Vaihteluksi. Kiva, että kokeilit.

      Poista