02 kesäkuuta 2015

Pääsääntöisesti maidoton ja gluteeniton 3kk:n ruokavalio

Takana on yksi kolmen kuukauden jakso ruokavaliota ja treeniohjelmaa. Tämän päättyneen jakson jälkeen painoni on noussut 3 kiloa, vaikka sen piti laskea, mutta oloni on kuitenkin kevyt, energinen ja lihaksikas. Senttejäkin on kadonnut ja minua ympäröi ikään kuin liian suuri nahka. Jakson treenit kärsivät jonkin verran alkuvaiheessa murtuneiden varpaideni takia, sillä en pystynyt täysipainoisesti liikkumaan ja tekemään muun muassa intervallitreenejä ohjelman mukaisesti. Puuhasin siten enemmän kuntosalilla painojen parissa ja otin intervallit mukaan sitten, kun varpaat antoivat myöden juosta normaalisti. Mutta olen lopputulemaan hyvin tyytyväinen. Ehkä ei pitäisi, kun ei ole siihen asettamaansa tavoitteeseen päässyt (eli kiloja pudottanut), mutta enemmän itselläni painaa vaakakupissa hyvä ja energinen olotila. Ja sekin, että lihakset ovat kehittyneet.

Yksin kuntosalilla (silloin voi ottaa kuvia) :-D
Ruokavalio oli tällä jaksolla pääsääntöisesti maidoton ja gluteeniton. Omasta vapaasta tahdosta näin halusin. Olen laktoosi-intolerantikko Suomessa (en ulkomailla) niin olen jo vuosia minimoinut maitotuotteiden käytön, kunnes uuden elämäntavan matkassa tulivat kuvioon maitorahka ja jogurtti isommalla volyymilla. Nyt tällä jaksolla ruokavaliosta jäivät pois maitorahka, jogurtti ja juustokin vaihtui tofuksi. 
Keliakiaa eikä yliherkkyyttä tältä osin ole minulla todettu, joten minun ei tarvitse vältellä gluteiinia sisältäviä tuotteita. Nyt vaihdoin puuroni ja pastani gluteenittomiksi ja tarkkailin muutenkin aikaisempaa tarkemmin tuotteiden sisältöjä.
Oli hyvä kokeilla mikä vaikutus on sillä, että välttää syömästä gluteenia ja maitotuotteita. Mitään ihmeellisiä himoja ei noussut esiin. Ei ollut pakko saada maitorahkaa ja herkkuhetkinä gluteeniton muffinssi toimi mainiosti. Aika pian huomasin, että olotilani ikään kuin keveni ja sellainen sisäinen turvottava pöhötys -olo katosi. Ilmaa ei kertynyt vatsaan juurikaan kiertämään paitsi siinä kohdin, kun kaatoi napaansa herajuoman. Sen sisältämä laktoosi pisti vatsani paukkumaan, mutta kipuja ei kehittynyt.
Testi oli hyvä kokemus. Laktoosi-intolerantikon elämä on kyllä helpompaa kuin keliaakikon, sillä tarjolla on kattavasti jopa ihan laktoosittomia tuotteita ja oireita voi helpottaa tableteilla. Kun taas keliaakikolle ja gluteenia välttelevälle on enemmän tarjolla 'ei oota' kuin oikeata syötävää eikä lääkehoitoa ole. Tuntuu aika kurjalta sellainen, kun syödä pitäisi vaan ei voi. Nykyaikana kuitenkin on saatavilla paljon gluteenittomia tuotteita sekä makeana että suolaisena eikä hinnatkaan ole enää pilvissä. Gluteenittomien tuotteiden kohdalla on hyvä lukea tuoteseloste, ettei tule yllätyksiä rasvan ja sokerin kohdalla.
Tämän jakson jälkeen tiedän miten saan jatkossa oloni kevyeksi ja mikä taas tuntuu aiheuttavan sitä turvotuspöhötystä. Paras tapa selvittää tuntemuksiaan ja soveltuvuuksia ruoka-aineiden osalta on testata itse, kun itsehän sitä on omalla kohdallaan paras asiantuntija. Ja etsiä sitten niitä itselleen sopivia ja maistuvia, korvaavia vaihtoehtoja. 

Ja taas, vaikka ruokavalion ja treeniohjelman kurinalainen ja tiukahko noudattaminen päättyi, teen kuten aikaisemminkin näiden jaksojen päätyttyä eli otan hetken vapaammin lähinnä ruuan suhteen. Nytkin palkitsin itseni Frian gluteenittomalla omenamuffinssilla (oikeasti söin niitä kaksi, kun niin hyviä ovat). Sen jälkeen painelin kuntosalille ihastellen matkalla voikukkien kauneutta ja ryskin rautojen parissa ihan antaumuksella. Iltapalaksi maistoin pitkästä aikaa rasvatonta luonnonjogurttia (oli hyvää) ja ihastelin taivaanrannan värejä (kaunista oli taas).

Mun jalat...
Tähän asti en ole salille matkannut treenitrikoissa vaan nytpä
sekin on tapahtunut! :-D

























Frian erittäin herkullinen gluteeniton omenamuffinssi  
Taivaanrannan upeat värit
Itseni tuntien tämä niin sanottu vapaampi jakso ei ole pitkä ja alta aikayksikön olen palannut ruotuun. Siihen elämäntapaan, joka on tullut elämääni jäädäkseen, kuuluu liikunta, terveelliset elämäntavat ja puhdas ruoka. Sitä se yksinkertaisimmillaan on. Yksi jakso päättyy ja seuraava kohta alkaa yleensä jonkun noudatettavan ohjelman kera.
Ja siitähän minä tykkään! (nauraa).

                                           Mari

2 kommenttia:

  1. Hyvin sä klaaraat. Matka jatkuu. Tsemppiä eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju! Matka jatkuu avoimin mielin :-D

      Poista