21 elokuuta 2013

Kehonrakennus elokuvan silmin; totta vai tarua?

Kävin taannoin katsastamassa elokuvan Pain & Gain. Kyse oli toimintakomediasta, jonka juoni kertoi kolmen personal trainerin amerikkalaisen unelman tavoittelusta 90-luvun Miamissa päätyen osaksi varsin tuhoisaa rikoskierrettä.

Olin sekä järkyttynyt, että nauroin yhtä aikaa. Mietin myös siinä katsellessani, että ei voi olla totta, pilkataanko vai kärjistetäänkö, onko tää ihan tarua, mutta elokuvassa toteutui nuo kaikki osuudet.
Lyhyesti ja ytimekkäästi kiteytettynä oma näkemykseni elokuvasta oli, että lihaksilla ei voi korvata puuttuvaa älyä, mutta kunnon salitreenistä on lupa nauttia ilman, että tekee jotakin idioottimaista.
Onneksi kaikki, jotka lihaksia kroppaansa työstävät kuntosaleilla tai vaikkapa autotalleissa, eivät ole elokuvan päähenkilöiden tasolla.

Pakko tunnustaa, että osa elokuvasta taisi mennä ihan ohitse, sillä silmät nauliutuivat lihaksikkaisiin, treenattuihin miesvartaloihin. Niitä oli kyllä ilo katsella. Keskityin siis olennaiseen.
Pääosissa kun olivat Mark Wahlberg, Dwayne "The Rock" Johnson ja Anthony Mackie.

Linkki elokuvan traileriin:
http://www.youtube.com/watch?v=SEQ8jyvmYtw


Mari


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti