28 elokuuta 2013

Vesi vanhin voitehista vai palautusjuoma...

Muista juoda paljon vettä!, on tuttu lause kilojaan karistavalle ja kuntoilevalle. Näin myös minulle ja juomista olen tosissani joutunut opettelemaan (siis sitä veden juomista nimenomaan), jotta en kärsisi nestehukasta ja höntistä olosta.

Vettä on hyvä juoda paljon ja samalla sitä  pitää itsestään huolta. Vesi auttaa painonpudotuksessa, kun ruuansulatus toimii vilkkaammin, pitää aivosi virkeinä, huolehtii ulkonäöstäsi ja auttaa parempiin tuloksiin salilla. Elämän eliksiiri siis.

Kuntoillessaan tai salilla treenatessaan ei tarvitse sen kummemmin 'hifistellä' kaiken maailman tarjolla olevien vaihtoehtoisten juomien ja patukoiden kanssa kehittyäkseen, kunhan muistaa juoda vettä. Toki tarjontaa on nykyisin niin sekä juomina, jauheina, tabletteina että patukoina, että pää menee aivan pyörälle. Ympärillään näkee mainoksia, joissa mainostetaan proteiinijuomaa, palautusjuomaa, tehonlisääjää, proteiinipatukkaa jne, ja äkkiä saattaa alkaa tuntua, että vesi on pois muodista, mutta onneksi ei ole. Sen sijaan rinnalle on tullut vaihtoehtoja, joten jos mielenkiintoa löytyy kannattaa tutustua. 

Kurkistetaan hieman miten me kaksi blogia kirjoittavaa naista pärjätään näiden palareiden (=palautusjuoma) ym. kanssa matkallamme kohti tavoitepainoa.

Maiju, toinen meistä tähän blogiin kirjoittavista, noudattaa terveellistä ruokavaliota ilman sen isompia 'hifistelyjä'. Maiju siis syö 5 kertaa päivässä terveellisesti, katsoen mitä syö oikeassa suhteessa kulutukseensa ja herkuttelee, kun siltä tuntuu, mutta ei joka päivä.
Maiju löysi taannoin uuden tuttavuuden kauppareissullaan ja ihastui tuotteeseen (tuote kuvassa alla; ei ole maksettu mainos). Kyse on proteiinijuomasta, joka on hyvänmakuinen ja vieläpä gluteiiniton, joka on Maijulle se ehdoton vaatimus keliaakikkona. Kyseinen tuote käy välipalaksi tai palautusjuomaksi salitreenin jälkeen ja saatavuuskin on hyvä, sillä löytyy lähikauppojen hyllystä.
Välipalana Maiju ottaa joskus proteiinipatukan (näistä Maiju kirjoittikin jo aiemmin blogissamme).



Sitten minä, Mari, joka tunnustaa olevansa selkeästi Maijua enemmän 'hifistelijä'. Minäkin noudatan terveellistä ruokavaliota, joka on PT:ni minulle suunnittelema treeniohjelman lisäksi. Syön 5 kertaa päivässä ja käyn salilla treenaamassa 3-4 kertaa viikossa ja muuta aerobista liikuntaa harrastan 1-2 kertaa viikossa salin lisäksi. Ruokavalioni sisältää tällä hetkellä hieman alle 1800 kaloria ja ruoka-ainekset punnitsen tarkasti. Herkutteluhetki on tällä hetkellä yksi vapaa ateria kerran kahdessa viikossa. Ruokavalion sisältämien aterioiden lisäksi käytän mm. palautusjuomia (proteiinijuomia) ja aminohappoja tukeakseni ruokavaliotani ja tehostaakseni salitreenini harjoituksia, lisätäkseni voimaa ja palautuakseni paremmin.

Kuva alla kaapistani löytyvästä valikoimasta (tämä ei ole myöskään maksettu mainos, vaikka tuotenimet valmistajineen ovatkin selkeästi näkyvissä; ja yllättäen yksi kissakin on päässyt kuvaan). 


Kerrallahan näitä ei kaikkia käytetä eikä edes yhtä aikaa vaan ennen salitreeniä, salitreenin jälkeen, vaihtoehtoisesti korvaamaan ateria tai jokin aterian ruoka-aine. Käyttötapa on sekoitettuna veteen joko yhdessä useamman jauheen kanssa tai erikseen. Ja mikä mukavaa suurin osa näistä tuotteista on nykyisin laktoosittomia, gluteiinittomia ja suhteellisen hyvänmakuisiakin (makeutettu aika usein stevialla).

Kokonaisia aterioita en pyri jatkuvasti korvaamaan esim. palautusjuomalla tai proteiinipatukalla, mutta joskus sellainenkin tilanne tulee (esim. darts-kisoissa, joissa ei aina tiedä kuinka kauan pelit kestävät, on turvauduttava korvaamaan jokin tai jotkut aterioista proteiinipatukalla tai palautusjuomalla; nopea ja toimiva tapa). 

Salitreeniä ennen tai sen aikana juon joko puhdasta vettä tai vettä, johon on sekoitettu aminohappoja kuten EAA, kreatiini ja beta-alaniini.
Salitreenin jälkeen juon palautusjuoman, jonka sekoitan palautusjuomajauheesta ja joskus sekaan laitetaan glutamiinia (aminohappo) riippuen treeniohjelmasta ja ruokavaliosta.

Aamupalalla korvaan välillä rahkan heraproteiinijuomalla; vaihtelua sekin.
Välipalan korvaan joskus tuolla kahvin makuisella proteiinijuomajauheella; juoma nautitaan lämpöisenä ja vesi ei saa olla kiehuvan kuumaa, jotta juomasta ei tule yksi, iso kokkare.

Kuvasta muuten puuttuu proteiinivanukasjauhe, mutta kyseisellä tuotteella tulee silloin tällöin korvattua joku aterioista. Lähinnä välipala tai iltapalan rahka/raehuusto. 

Aikamoinen määrä erilaisia pönttöjä ja pusseja siis löytyy, mutta ilmankin pärjää. Tuloksia tulee ja tavoitteisiin pääsee normaalilla, puhtaista ruoka-aineksista koostuvalla ruokavaliolla ja liikunnalla ilman tällaista 'hifistelyäkin' eli erikoistumista. 

Itselleni vesi on edelleen se oikea juoma, mutta palautusjuomakin on minulle tärkeä juoma. En luopuisi, sillä selkeästi tällä iällä kovan salitreenin jäljiltä palautuminen tuntuu kestävän kauemmin ja on kivuliaampaa kuin silloin joskus parikymppisenä. Palautusjuoma treenin jälkeen tuntuu auttavan. Eron huomasin, kun testasin asian ja olin kuukauden ajan ilman palautusjuomaa, mutta treenasin yhtä kovaa kuin nytkin.

                                                  
                                                            Mari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti