28 lokakuuta 2013

Veriarvo (tuttavallisemmin hemoglobiini) tarkkailussa

Veriarvoaan eli hemoglobiinia on hyvä seurata elämäntaparemontin aikana välttääkseen mahdollisen anemian, varmistaakseen, että saa riittävästi rautaa ja energinen olotila pysyy yllä.

Omalla kohdallani tietynlaista ponnettomuutta ja kalpeutta esiintyi kesän jäljiltä (en tiedä onko sitä kukaan ympärillä huomannut, mutta minä itse kyllä) ja syy tähän on mitä ilmeisimmin se, että veriarvoni on laskenut reilusti. Arvo tosin saa laskeakin siitä mitä on ollut ja on edelleen erinomainen, mutta jotta ei laskisi anemian puolelle, on tässä hieman meikäläisen seurattava tilannetta ja tarkistettava ruokavaliotaan.

Pohdittuani ja juteltuani eri tahojen kanssa päädyin siihen, että testaan itselläni muuttamalla hieman ruokavaliotani ja katsastan uuteen uskoon tapojani. Jatkossa vähennän kahvin juomistani nykyisestä puolella (keskimäärin juon 6 kupillista päivässä eli jatkossa vain kolme) ja lisään naudanlihan syöntiä niin, että jatkossa syön naudanlihaa kerran viikossa entisen kerran tai kaksi kuukaudessa -rytmin sijaan.

Katsotaan mitä tämä tuo tullessaan ja kuunnellaan mitä keho viestii. Käyn myös mittauttamassa veriarvoni vuoden vaihteen jälkeen, kun olen jonkin aikaa uusin kujein toiminut ja katsotaan mikä on hemoglobiinin suunta. 
Pääasia, että sellaista valtavaa ponnetonta oloa ei enää tulisi. Se ei ollut mukavaa, että heräämisen jälkeen heti puolentunnin päästä oli ihan valmis jo nukkumaan (kärjistetysti esitettynä, mutta kertoo taannoisen tilani).

Muutama hyvä artikkeli (alla linkit) löytyi veriarvoista ja siitä miten ylläpitää hyvä taso.

Veriarvot kuntoon

Kestävyyslajit
Artikkelin alaosassa on hyvä tietoisku aiheesta.


Huolehtikaa tekin raudan saannista ja samalla hyvinvoinnistanne!

                                                        Mari

2 kommenttia:

  1. Toivotaan, että saat avun ruokavalion muutoksilla.Tiedän itsekin miltä tuntuu, kun puhti on kokonaan pois. Itse aloitin messujen jälkeen nauttimaan vitamiinivalmisteita nestemeisinä ja musta tuntuu, että ne on tuonut mulle vähän lisäenergiaa... Itselläni kun on tuon keliakian takia vähän näitä vitamiinien imeytymisongelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omalla kohdallani on jo selkeä parannus tapahtunut näillä pienillä muutoksilla (olo on taas normaali ja hyvä), vaikkakin kärsin kahvin vähentämisen takia pienestä pään jomotuksesta. Se tulee loppumaan kyllä aikanaan, kun elimistöni ymmärtää mikä on jatkossa tuleva päivittäinen kahvin määrä :) Naudan lihaa syön nyt kerran tai kaksi viikossa.

      Poista