25 tammikuuta 2014

Pilko, pussita, pakasta ja kuljeta

Kuinka käteviä onkaan Minigrip-pussit. Pussitan usein pusseihin vaikka banaania, avokadoa, vesimelonia, marjoja, pinaattia ja laitan pakastimeen. Pusseihin voisi tehdä suoraan sekoitukset ja sitten ottaa ja pakastimesta ja tehdä niistä vaikka smoothien. 

Käytän myös pusseja kuljetukseen kodin ja työpaikan välillä. Pusseissa kulkee kätevästi mm. annos raejuustoa ja menee taatusti pieneen tilaan kassissa. Lisäksi superfood marjat ja jauheet on pakattu pusseihin ja niitä voi sitten töissä käyttää vaikka rahkan seurana.


Ennen ei ollut tullut edes mieleen, että hedelmiä voisi myös pakastaa. Sitten törmäsin kaupassa pakastettuihin hedelmiin ja siitä se ajatus sitten lähti. Pakastettuja banaaneita käytän itse smoothien joukkoon. Voi hyvin ostaa suuremmankin satsin banaaneja eikä pidä miettiä sitä, että ehtiikö ne pehmenemään vai ei. 

Avokadoa olen myös pakastanut ja paistanut sitä pakastamisen jälkeen yhdessä lehtikaalin kanssa. Ihan toimiva juttu siis oli tuo avokadon pakastaminen.



Painonhallitsijat käyttävät näitä kikkoja nykyään aika paljonkin. 
Tämä vinkiksi niille, joille ei ole tämä tullut vielä mieleen.

Maiju

4 kommenttia:

  1. Mitä valmistit lehtikaalista ? Olen kerran yrittänyt paistaa, mutta se ei silloin oikein onnistunut. Tiedän vain kuinka terveellistä lehtikaali on ja olis kiva saada siitä valmistettua jotain. Aika kovaa oli ihan sellaisenaan, vai kuuluukohan se pehmittää jotenki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paistan sitä teflon pannussa. Lisään sen joukkoon kyllä yhtä ja toista. Mä taidan tehdä siitä oman postauksen lähiaikoina. Niin paljon sitä kysellään.

      Poista
  2. Jossain oli ohje et leivittäis mut tuntu työläälle. Mäki vaan paistoin, mut jäi niin puisevaksi et en oo toistamiseen ostanu. Jään odottamaan ohjetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Googlaa myös lehtikaali shipsit... Niistä on monet tykänneet.

      Poista