12 huhtikuuta 2022

KokoTeatterissa - Jani Toivola Rakkaudesta

Rakkaudesta on yhden miehen, Jani Toivolan, omakohtainen ja koskettava esitys rakkaudesta ja rakkauden kaipuusta KokoTeatterissa. Esitys pohjautuu 2021 keväällä julkaistuun kirjaan 'Rakkaudesta' ja esityksen aikana katsoja pääsee kulkemaan esittäjän oman elämän monivivahteisen polun aina lähiökoulun jumppasalista pieneen Webujen kylään Keniassa. 

*Medialippu saatu, KokoTeatteri*


Jani Toivola muistetaan ehkä parhaiten Suomen ensimmäisenä tummaihoisena kansanedustajana, mutta hän on myös näyttelijä, tanssija, puhuja, kirjailija, yksinhuoltaja, homoseksuaali ja suomalainen mies, joka KokoTeatterin lavalla hurmasi minut herkällä, aidolla ja huumorintajuisella esityksellään ja tarinallaan omasta elämästään iloineen ja kipuineen. Tänä päivänä oma minuus ja paikka ovat löytyneet ja synkkienkin näkymien ja kokemusten jäljiltä toivo ei ole Janilta kadonnut.

Esitys oli täynnä tunnetta, herkkä, koskettava ja rehellinen, mikä sai minut katsojana välillä nielemään kyyneleitäni ja hetken päästä kuitenkin jo nauramaan. Niissä kohdin, kun pyrin itseäni kokoamaan tulin kiinnittäneeksi huomiota siihen, että äänisuunnittelu, puvustus ja valosuunnittelu olivat onnistuneita ja tukivat erinomaisesti esittäjää lavalla läpi esityksen lavastuksen ollessa erittäin minimalistinen (lähes olematon).

"Rakkaudesta on akustinen esitys rakkaudelle". Totta, ja pohdintaa ihmisyydestä. 

Esityksen työryhmä:

Lavalla - Jani Toivola
Ohjaus - Emilia Hernesniemi
Käsikirjoitus - Jani Toivola
Koreografia - Jasmir Vesander
Äänisuunnittelu - Satu Kankkonen
Valosuunnittelu - Siri Haapanen
Puvustaja - Claudia Cifu
Kuvat - Pietari Purovuo

Esityksiä on 6.5.2022 asti ja esityspäivät ja -ajat löydät KokoTeatterin sivulta.

                                       

                                        Mari

01 maaliskuuta 2022

Timo Tuominen avec Jacques Brel

Tässä kohdin, kun luova taukoni täältä blogista taitaa olla päättynyt puran juttusumaa ja aloitan sen kirjoittamalla kokemuksestani chansoneiden parissa. 

Moni teistä varmaan miettii, että mitä ihmettä ne chansonit oikein ovat ja lohdutan, että en oikein itsekään ole ollut tietoinen muusta kuin, että jonkinlaisia laulujahan ne ovat. Kokemus on tältä osin karttunut ja ymmärrän paremmin, että chansonit ovat luonteeltaan kerronnallisia, satiirisia, koomisia laulelmia elävästä elämästä ja vuorovaikutus on vahva sävelmän kanssa. Esittäjä tuo persoonansa kautta näihin lisämausteita ja sen tulkinnan. Chansonit ovat lähtöisin Ranskasta ja useimmiten ranskankielisiä. Tämä on siis minun käsitykseni chansoneista.  

*Medialippu saatu, KokoTeatteri*

Kuvassa Timo Tuominen, kuva: KokoTeatteri
Pääsin viime vuoden lopulla katsomaan KokoTeatteriin Timo Tuomisen esittämiä Jacques Brelin teoksia. Lauluja rakkaudesta, intohimosta ja tuskasta. Jacques Brel on nimi, jonka olin kuullut joskus, ja jonka yhdistin ranskankieleen ja chansoneihin. Chansoneista ei niinkään ollut kokemusta kuin joskus kuultu pätkä radiosta tai Pariisin matkalla, mutta omasin ennakkoluulon, että ei olisi minun juttuni. Timo Tuominen ei sanonut minulle nimenä mitään, mutta soitti kelloja kyllä, kun asteli lavalle.

Ja tiedättekö, että tämä tuokio Timo Tuomisen ja chansoneitten parissa on yksi elämäni parhaista kokemuksista! Väisty ne ennakkoluulot ja kummat kuvitelmat alta aikayksikön, kun esitys oli edennyt parin ensimmäisen kappaleen verran. Nautin ja fiilistelin vahvoista, hauskoista ja tunteita nostattavista tulkinnoista. Ja niin teki muukin yleisö. Ah, miten mukaansa tempaavaa tulkintaa!

Lämpimästi suosittelen tutustumaan ja ymmärtääkseni KokoTeatterissa on tulossa keväällä ainakin yksi Timo Tuomisen avec Jacques Brel -esitys. 

Mukana esityksessä:
Timo Tuominen - laulu 
Tomi Rikkola - kitara ja alttoviulu
Jori Huhtala - kontrabasso
Marko Roininen - piano ja haitari
Tuomas Timonen - rummut

                                             Mari

31 joulukuuta 2021

Tervetuloa uusi vuosi 2022!

Käsillä on vuoden 2021 viimeinen päivä, joka on taittunut jo illan puolelle ja rakettien paukuttelu on alkanut (aika tarkalleen klo 18). 

Kulunut vuosi on ollut erilainen verrattuna edeltäjiinsä eikä sitä osannut kuvitella vuoden alussa kuinka paljon erilaisia rajoituksia sitä kohtaisikaan ja millaiseksi elämä tämän pandemian varjossa muokkaantuu. Vaikka vuosi 2021 kokonaisuudessaan oli ehkä tapahtumaköyhä ja hieman ankeakin niin yksi parhaimmista asioista on ollut se, että olen ollut terveenä ja sitä tietysti toivon jatkossakin. 

Nyt on aika siirtää katse alkavaan uuteen vuoteen 2022 ja toivoa siitä edeltäjäänsä parempaa.

kuva lainattu netistä

Kiitos kaikille blogini lukijoille ja yhteistyökumppaneille vuodesta 2021!

Olkoon uusi vuosi 2022 hyvä ja parempi kuin päättyvä, vanha vuosi 2021, terveempi, täynnä empatiaa ja sympatiaa, väkivallaton kautta universumin, täynnä iloa ja valoa ikävän ja negatiivisen sijaan.

Happy New Year! Felice Anno Nuovo! Gott Nytt År! Godt Nytt År! Bonne Année! Ein gutes neues Jahr! Head Uut Aastat! s Nóvym gódom!

Kuva lainattu netistä

                                                             Mari

24 joulukuuta 2021

Rauhaisaa Joulua!

Niin se on taas vuosi vierähtänyt siihen pisteeseen, että ovella on joulu. Täällä etelässä satelee hiljalleen lunta maahan ja toivon, että se myös pysyy, jotta joulusta tulisi valkeampi ja kauniimpi. 

Kuva lainattu netistä

Perinteisesti vietän joulun ilman kiirettä ja aikatauluja, syön hyvin ja nautiskelen tunnelmasta kynttilänvalossa. Plantagenilta saamani Amaryllis on puhjennut kukkaan (täydellinen ajoitus!) ja on kohta täydessä kukassa upeana.

Amaryllis (saatu Plantagen/Manifesto Showroom)

Annikki Johansson - jouluruno

Tule Joulu, 
tuo pehmeää lunta
puiden oksiin hauraisiin.
Joulun rauhaa,
kuin suloista unta 
tuo mieliimme 
kiireisiin.

Kuva lainattu netistä

Rauhaisaa Joulua! Merry Christmas! Gud Jul! Joyeux Nöel! Fröhliche Weihnachten! Häid Jõule! Buon Natale! Feliz Navidad! Felix dies Nativitatis! Meri Kurisumasu! Sărbători fericite!

06 joulukuuta 2021

Suomen 104. Itsenäisyyspäivä

Vuosi on vierähtänyt ja tänään on Suomen 104. itsenäisyyspäivä.

Tänään en erityisemmin juhli, vaikka itsenäisyys onkin juhlan arvoinen asia ja arvostan sitä suuresti. Pandemian vuoksi linnan juhliakaan ei järjestetä, joten illan ohjelmanumerona on rauhoittuminen kynttilänvalossa.

Onnea Suomi ja Hyvää Itsenäisyyspäivää!


                                            Mari 

Kuva lainattu netistä


21 marraskuuta 2021

Teatteri Avoimet Ovet - Onnellisinta on olla onnellinen

Onnellisinta on olla onnellinen. Mielenkiintoinen aihe, ja ihan teatteriesityksen nimi, joka kätkee sisäänsä hienon elämäntarinan. Pääsin kutsuttuna katsomaan ennakkonäytöksen Teatteri Avoimissa Ovissa, joka tuottaa tämän esityksen yhdessä Lahden kaupunginteatterin kanssa (Lahdessa esityksen voi nähdä vuoden 2022 alkupuolella).

Kuvat Mitro Härkönen ellei toisin mainita.
*Lippu saatu Teatteri Avoimet Ovet*






Esityksen nimi saa kyllä ajattelemaan ja pohtimaan onko sitä itse onnellinen tässä ja nyt ja mitä se onnellisuus oikein tarkoittaa, ja miten ja milloin sitä itse on onnellisimmillaan. Ratkaisut eivät löytyneet ennen esitystä kahvikupin äärellä ja jätinkin pohdinnat suosiolla teatterisalin ulkopuolelle astuessani saliin esityksen pariin ja keskittyessäni avoimin mielin alkavaan monologiin.



Onnellisinta on olla onnellinen kuvaa ITE-taiteilija Elis Sinistöä (1912-2004). Oulussa syntynyt Sinistö oli astrologi, rakentaja, työmies, erakko, balettitanssija, mietiskelijä, joogi, kansainvälinen tähti, majatalon isäntä, ufobongari, nudisti ja pasifisti, joka eleli Villa Mehu -nimisessä itse rakentamassaan paratiisissa 92-vuotiaaksi asti harjoittaen omintakeista ja ihmisrakkauteen perustuvaa ajatteluaan.

”Minä ajattelen, etten minä omista mitään – äiti maa omistaa minut.” –Elis Sinistö






Tälläkin kertaa pelko monologin tylsyydestä oli täysin turha, sillä esitys oli varsin hieno ja herkkä kuvaus Elis Sinistöstä ja hänen elämästään. Taisto Reimaluoto Elis Sinistön roolissa nappasi katsojat mukaansa monologiin ja piti otteessaan koko esityksen ajan. Ei raskaalla monsteriotteella vaan ihanan keijukaismaisesti ja kevyen intensiivisesti huumoria unohtamatta. 
Lisäksi tykkäsin kovasti lavastuksesta, äänimaailmasta ja puvustuksesta, jotka kaikki tukivat monologin päähenkilön teemaa ja näyttelijää roolissaan ja toivat katsojalle mahdollisuuden kurkistaa Elis Sinistön elämään näiltäkin osin.

Kyllä jäikin hyvä mieli tästä esityksestä ja elämäntarinasta! 
Ehdit vielä näkemään tämän sinäkin, sillä vielä on yksi esitys Teatteri Avoimissa Ovissa (23.11.2021), jonka jälkeen sitten helmikuussa 2022 Lahden kaupunginteatterin ohjelmistossa.

                                                       Mari

Käsikirjoitus Taija Helminen
Ohjaus Hanna Kirjavainen
Roolissa Taisto Reimaluoto
Skenografia Pekka Korpiniitty
Valosuunnittelu Jere Kolehmainen
Äänisuunnittelu Jere Kouhia
Pukusuunnittelu ja toteutus Anne Svensk
Kuvat Mitro Härkönen

Alla linkkejä, joiden takaa löydät lisätietoja:
Teatteri Avoimet Ovet ohjelmisto
Lahden Kaupunginteatteri ohjelmisto
Elis Sinistön Villa Mehu -paratiisi
Lisäksi löysin mielenkiintoisen blogikirjoituksen Marjon matkassa -blogista. Kurkkaa kirjoitus: Villa Mehu on Elis Sinistön elämäntyö

25 lokakuuta 2021

Kohta ne alkavat - Helsingin Kirjamessut (sisältää pikaisen arvonnan)

Ensi viikonloppuna on Helsingin Kirjamessut (28.-31.10.2021) Messukeskuksessa. Tämä on syksyn suurin kulttuuritapahtuma ja sen ohjelmassa on neljän päivän ajan kohtaamisia kirjailijoiden ja kirjanystävien kanssa, keskusteluja ja tietysti niitä kirjoja. 

Ohjelmaan voi tutustua Messukeskuksen Kirjamessut -sivulla (linkki vieressä), jolloin paikan päällä saattaa olla helpompaa suunnistaa ja löytää ne itseään eniten kiinnostavat. On lukupiirejä, ohjelmalavat, KirjaKallio, lapsille omaa ohjelmaa, antikvariaatit ja levymessut. Paljon tapahtumia mistä valita ja taas käynee niin, että kaikkea ei vaan ehdi katselmoida. Mikäli et pääse paikan päälle Messukeskukseen niin osa Kirjamessujen tapahtumista on seurattavissa verkossa. 


Kahvakuula kainalossa Mari kiittää mahdollisuudesta sukeltaa messuille somevaikuttajana ja bloggaajana. Mahtava juttu! Ja tunnelmista sitten tietysti tuonnempana. Jos bongaat minut messuilla niin vedä ihmeessä hihasta!

                                        Mari

Pikainen arvonta - pääsyliput Kirjamessuille

Arvon blogissani 2 kaksi pääsylippua Kirjamessuille 28.-31.10.2021.
Yksi lippu oikeuttaa yhteen kertakäyntiin kirjamessuilla ja sähköinen pääsylippu ovat kertakäyttöinen. Sähköinen pääsylippu oikeuttaa myös verkkosisällön seuraamiseen.

Osallistumisaikaa arvontaan on keskiviikkoon 27.10.2021 klo 20 asti.
Kommentiksi riittää osallistujan etunimi/lempinimi ja sähköpostiosoite. Arvonnan voittajat saavat pääsyliput sähköpostitse antamaansa sähköpostiosoitteisiin myöhään keskiviikkoiltana.

Onnea arvontaan!

04 lokakuuta 2021

Post-apokalyptinen komedia Open Road Show

*Lippu saatu, Teatteri Avoimet Ovet*
Pääsin elokuussa katsomaan mustaa komediaa nimeltä Open Road Show Teatteri Avoimissa Ovissa. Post-apokalyptinen komedia kertoo kahdesta maailmanluokan luuserista (Minna Kivelä ja Tiina Weckström), jotka yhdistävät voimansa päästäkseen onnelaan. Pois sisällissodan repimästä kuvitteellisen maan raunioista Vapaiden valtioon. Matka on mutkikas ja siinä ehditään pohtia suuria kysymyksiä ja tehdä valintoja. Porttien uskotaan avautuvan anastetulla pääomalla ja suurten ajattelijoiden sitaateilla...

Postauksen esityskuvat ellei toisin mainita: Mitro Härkönen
Esityksen on ohjannut ja sovittanut Teatteri Avoimille Oville Hanna Kirjavainen ja se pohjautuu amerikkalaisen näytelmäkirjailijan Steve Tesichin teokseen On the Open Road. Minna Kivelä ja Tiina Weckström näyttelevät tarinan kahta hahmoa (entinen showpainija Enkeli ja oppinut Al). Sukelletaan aika syvälle länsimaiseen sivistykseen ja mietitään moraalisia kysymyksiä. Tarina on monikerroksinen eikä päästä kyllä ketään helpolla. Ajoittain tuli ihan kaistapäinen fiilis, mutta ei ihme, sillä sitä esitys olikin. Hyvällä tavalla kuitenkin ja isolla ripauksella hirtehistä huumoria. Katsojana näin esityksessä Monty Pythonia ja Mad Max -maailmaa ja lavastus ja äänimaailma tukivat täydellisesti esitystä ja sen mielettömän huikeita näyttelijöitä! Heti alussa tuli tunne, että katsojana olet keskellä jotakin aivan apokalyptistista tapahtumaa löyhkineen päivineen (nauraa!... ja ei, ei katsomossa tai näyttämöllä oikeasti löyhkännyt).

Esitys kuuluu Teatteri Avoimien Ovien taiteelliseen Toiset -ohjelmalinjaukseen alateemanaan sukupuoli. Linjauksen tarkoituksena on näyttämötaiteen keinoin tarkastella toiseutta yhteiskunnallisena, sosiaalisena ja filosofisena ilmiönä.

Sovitus ja ohjaus Hanna Kirjavainen
Teksti Steve Tesich
Rooleissa Tiina Weckström, Minna Kivelä
Skenografia Ia Ensterä
Äänisuunnittelu Juuso Voltti
Valosuunnittelu Jere Kolehmainen
Esityskuvat: Mitro Härkönen

Esitysoikeudet: Agency North ja Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry

Esityksen kesto 2 t 20 min. 
Streamattu ensi-ilta 8.4.2021
Ensi-ilta 17.8.2021
Esitykset ajalla 16.8.–8.10.2021
Lisätietoja: Teatteri Avoimet Ovet

Lämmin suositus tälle!


                                         Mari

25 syyskuuta 2021

Helsinki Biennaali - kansainvälinen kuvataidetapahtuma

Aikaisemmin kerroin, että käyn kerran kesässä Vallisaaressa, kun tykkään saaren monimuotoisesta luonnosta ja ihastella, kun se puhkeaa alkukesällä kukkaan. Nyt vierailin Vallisaaressa toisenkin kerran katsomassa siellä järjestettävän kansainvälisen kuvataidetapahtuman Helsinki Biennaalin.

Palanen teosta Pars pro Toto, 2018
Kallioon kiinnitetyt valtavat metallirenkaat ovat
kiehtovia kuvattavia ja taidetta sinällään vaikka
eivät Helsinki Biennaalin teoksiin kuulukaan
Kahvakuula kainalossa blogin Mari ja varjonsa
Kyse on kansainvälisestä kuvataidetapahtumasta, joka järjestetään toistuvasti kahden vuoden välein, ja Helsinki Biennaali järjestetään nyt ensimmäistä kertaa (siirtyi pandemian vuoksi viime vuodelta tälle vuodelle). Esillä on 41 taiteilijan ja taiteilijaryhmän nykytaideteoksia niin Suomesta kuin maailmaltakin.

Vuoden ensimmäisellä visiitilläni Vallisaaressa sain tutustua yhteen teokseen ihan privaattina, kun satuin paikalle itse taiteilijoiden viimeistellessä parin päivän päästä avattavaan tapahtumaan esille tulevaa teostaan (12. Niskanen&Salo). Olin otettu tällaisesta mahdollisuudesta ja teoskin oli vaikuttava, joka pysäytti minut maagisesti tuijottamaan valkokangasta ja sen tapahtumia. Teoksen toinen osa on mantereella Kaivopuiston tähtitornin mäellä, mutta se jää nyt kyllä katsastamatta tällä kerralla. Teokseen pääset linkistä: A Scene

Kuvaotos installaatiosta A Scene; Niskanen&Salo

Toinen teos, jota ihastelin ensimmäisellä käynnilläni on peili. Yksinkertainen ja hieno Big Be-Hide, 2019 (lisää teoksesta voit lukea Alicja Kwade).

Big Be-Hide, 2019 Alicja Kwade

Ja varsinaisella Helsinki Biennaali kierroksellani saarella oli sen verran väkeä kiertämässä, että kaikkiin kohteisiin en jäänyt jonottamaan. Kiersin kuitenkin valtaosan teoksista ja kuvasin tapojeni mukaisesti antaumuksella. Luontokin päätti osallistua kierrokselleni ja puski ukkosrintamaa voimakkaasti päälle. Siinä sitten kiersin vauhdilla teoksia ja tutkailin taivaan merkkejä toivoen, että en kastu (en ollut lähtiessäni varautunut mahdolliseen sateeseen). Mantereelle ja kotiin pääsin lopulta kastumatta, vaikka saarelta poistuessani näytti siltä, että kastun väistämättä läpimäräksi.

Luonnon taivastaidetta ja Vallisaaren luonnonkauneutta

Mutta Helsinki Biennaali oli kyllä positiivinen kokemus ja vastaisuudessakin tulen sen katsastamaan mikäli vain tapahtuma järjestetään. Moni teoksista tuottaa iloa ja elämyksiä ja tietysti herättää erilaisia tuntemuksia. Toki joukossa on teoksia, jotka ei niin sanotusti kosketa, mutta siitä ei pidä hätkähtää. Jokainen kokee ja käsittelee taideteokset omalla tavallaan. 

Vallisaari tämän kaltaisen tapahtuman paikkana oli minusta varsin kiva, mutta saaren luonto tuskin kestää valtavia vierailijamassoja jatkuvalla syötöllä.

Palanen teosta Pars pro Toto, 2018
Nämä portaat oli itsessään rujon kauniit

Mikäli nykytaide ja kuvataide kiinnostaa niin vielä ehdit käydä tapahtuman katsomassa (sunnuntai 26.9.2021 on viimeinen päivä). Tapahtuma on muuten maksuton ja paikalle pääset lautalla, johon lippu maksaa aikuiselta alle kymmenen euroa. 

Tarkemmin Helsinki Biennaalista ja taiteilijoiden teoksista voit lukea alla olevan linkin takaa: Helsinki Biennaali

Pallot teoksesta Pars pro Toto, 2018


                                                         Mari

13 syyskuuta 2021

KokoTeatterissa katsottua - 4.48 Psychosis

Kävin kutsuttuna KokoTeatterissa katsastamassa näytelmän, jonka nimikin jo hätkäyttää. Ainakin minua itseäni; 4.48 Psykoosi.

Sarah Kanen näytelmä 4.48 Psychosis kertoo identiteetistä, sukupuolesta ja mielenterveysongelmista. 

*lippu saatu, KokoTeatteri*

Kuvat yllä omia
Kuva Sini Salo, KokoTeatteri
Mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet pandemian aikana ja masennus on vallannut laajalti alaa ympäri maailman. Ja sairauksia, jotka halutaan kätkeä, vaikka pitäisi oikeasti enemmän ja avoimesti puhua.

Masennuksesta kärsi myös Sarah Kane, joka kuoli nuorena oman käden kautta, ja joka kirjoitti tämän näytelmän viimeisenään taistellessaan masennusjaksojen kanssa.

Melko raadollista, kun masennus vie mielen ja kehon uumeniinsa. Katsojana hiljenin, hätkähtelin ja koin jonkin asteista avuttomuuttakin näytelmän aikana; sen verran vieraissa ja syvissä vesissä liikuttiin.

Ote näytelmästä:

”Viillän ranteeni auki, otan yliannostuksen ja lopuksi hirtän itseni. Ainakaan eivät pääse sanomaan, että se oli hätähuuto”

Kuva Sini Salo, KokoTeatteri
Näytelmä oli aika suoraviivainen ja agressiivinen kuvaus masennuksensa kanssa kamppailevan henkilön päivistä kaikkine ahdistuksineen, tuskineen, itseinhoineen ja mielialalääkityksineen. Musta huumori kukoisti, kun oli niitä hyviä ja valoisia hetkiä. Koko ajan vähemmän ja vähemmän kylläkin. 

Näyttelijät Sara-Maria Heinonen ja Katimari Niskala toimivat tulkkina ja esittävät Sarah Kanen runollista ja voimakasta tekstiä. On yksi persoona ja kaksi ääntä, ja kahden äänen ja yhden persoonan vuoropuhelu.

Kuvat Sini Salo, KokoTeatteri

Huh, mikä aihe ja näytelmä! Mutta katsomisen arvoinen. Mikäli Sarah Kanen tuotanto kiinnostaa niin käy katsomassa tämä näytelmä. Saattaa nostattaa tunteita...

                                      Mari

Ohjaus Moe Mustafa
Esiintyjat Sara-Maria heinonen, Katimari Niskala
Valosuunniteljia Roy Boswell
Ääni ja video Moe Mustafa
Lavasteavustaja Matti Collan
Oikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy

Ensi-ilta 7.9.
Muut esitykset vielä 15.9. klo 19 / 18.9. klo 14 KokoTeatterissa.