18 lokakuuta 2013

Smoothdog Machine

S-ryhmän testiravintola Food Lab on nimensä veroisesti erilaisten ruokakonseptien testauspaikka.
Nyt käynnistettiin Smoothdog Machine ja tarjolla on hodareita ja smoothieta. 

Paikka sijaitsee Helsingin keskustassa Citykäytävässä ja siellähän me sitten Maijun kanssa oltiin testailemassa uusia juttuja. Maiju on ollut aikaisemmin kehittämässä gluteenittomia vaihtoehtoja Subille -konseptiin.

Sekä smoothiessa että hodareissa on tarjolla kolme makumaailmaa: Original (perus), Modern (kokeileva) ja Future (rohkea).


Hodareissa sämpylä vaihtuu makumaailman mukaan ja täytevaihtoehtoina olivat perusnakki, mausteisempi nakki, possu ja vege. Kokonaisuutta pääsee sitten tuunailemaan päivän kastikkeilla ja lisukkeilla.
Maistuivat minullekin, vaikka en täysin hullaantunutkaan. 



Tässä smoothiemakuja testissa kolme: mango, mansikka ja pina colada + hamppu. Jälkimmäinen näyttää ihan pinaattikeitolta, mutta ulkonäkö pettää (oli muuten oma suosikkini).

Tzin-tzin, sanoivat testaajat

Suosittelen vierailemaan, jos mahdollista ja maistamaan tarjolla olevia tuotteita. Etenkin smoothiet olivat itselleni mieluisia ja tulenkin poikkeamaan paikalla nähdäkseni mitä ihania makuja mahtaakaan olla kulloinkin tarjolla.

Paikan sisustus uusiutuu konseptin mukana puolivuosittain. Hieno idea tällainen testiravintola, jossa asiakkaiden toiveita ja mielipiteitä kuunnellaan ja niistä poimitaan parhaat ideat jatkokehityksiin.

Lisätietoja Smoothdog Machinesta alla olevan linkin takaa.
Smoothdog Machine

                                                                Mari ja Maiju

1 kommentti:

  1. Jos tuo vihreä oli pinaattikeittoa, niin punainen on ketsuppia ja keltainen sinappia ;)

    VastaaPoista