15 syyskuuta 2013

Kävele naisella ammatti -tapahtuma

Tänään kävin aamupäivästä reippailemassa kävellen ja hankkimassa samalla naiselle ammattia. Osallistuin tapahtumaan hyvän asian puolesta. Kävele naiselle ammatti -tapahtuma järjestettiin yhteensä 24 paikkakunnalla Naisten Pankin toimesta ja tällä kertaa olin liikkeellä työnantajani sponsoroimana.

Alla linkki tapahtumaan.

http://www.naistenpankki.fi/fi/index.php?id=1866#Hki



Tapahtuma, johon osallistuin, alkoi klo 11 Helsingin Hietaniemessä, Café Ann Maren pihassa alkuverryttelyllä ja Naisten Pankin tervehdyksellä.  Tapahtuman suojelija kansanedustaja Jani Toivola avasi tapahtuman, jonka jälkeen tehtiin pieni alkulämmittely.




Kävelyreitti kesti n. 45 min ja reitti kulki rantaa pitkin kohti Lapinlahdentietä, Mechelininkatua, jota pitkin Hietaniemenkadulle tien yli Hietakannaksentielle, jota pitkin tenniskenttien kulmasta Eteläiselle Hesperiankadulle, josta Hiekkarannantietä takaisin  Café Ann Mareen. 



Tapahtumassa oli lisäksi Naisten Pankin myyntipöytä monipuolisine tuotteineen, arpoja palkintoineen, Taika-korujen myyntiä, Party Lite -esittelijä sekä Johanna Pentikäinen esittelemässä toimittamaansa Lautasellinen iloa -keittokirjaa. Osallistujilla oli myös mahdollisuus nauttia keittolounas Café Ann Maressa. Tähän piti ilmoittautua ennakkoon ja jokaisesta lounaasta Naisten Pankki sai lahjoituksena 5€/lounas.

Mukava tapahtuma hyvän asian puolesta ja samalla sai nautiskella ulkoilmasta liikunnan parissa. Sade ei päässyt yllättämään eikä tuuli haitannut, kun oli suhteellisen lämmintä. Sää oli itse asiassa mitä sopivin.
Kävely on lajina sellainen, joka sopii hyvin monelle ihmiselle, ja tässäkin tapahtumassa ei ollut vaatimuksena huippukunto. Hyvän asian puolesta sai kävellä ihan omaan tahtiinsa ja täysin kiireettömästi ryhmässä, kaksin tai yksin.
Itse olin tyytyväinen, että reitti ei sisältänyt isoja mäkiä suuntiinsa, sillä reidet ja pakarat ovat lauantain treeneistä niin kipeänä, että kävely on suhteellisen tuskaista. Mutta pienet tuskat ja kivut kuuluvat nykyään elämääni hyvällä tavalla, siihen olen jo tottunut. 
Tämän aamupäivän reipas kävely oli yksi liikunnan iloista parhaimmillaan ja päiväkin käynnistyi mukavasti!


                                         Mari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti