12 syyskuuta 2013

Makeaa vai suolaista?

Välillä on omalla laillaan vaikeata päättää millä sitä herkuttelisi, kun se sallittu herkutteluhetki on yhden aterian verran kerran kahdessa viikossa. Vaikeaa sillä tavoin, että en osaa päättää millä herkuttelisin tai en ole muistanut koko tilaisuutta käyttää hyväkseni! Aika paha, sanoisin...

Herkutteluhetket ovat hoituneet varmaan eniten makeilla vaihtoehdoilla, kuten tuore korvapuusti (mahdollisimman iso tai usea pieni), jäätelö (puolilitraa vähintään), tuore laku (reilu kasa), mutta myös alkoholipitoisilla juomilla kuten lasillinen punaviiniä (iso lasillinen) tai kuohuviinillä (piccolopullo).

Joskus, kun en keksi mitään sopivaa makeaa vaihtoehtoa, suuntaan ravintolaan ja tilaan vaikka salaatin vuohenjuustolla (kuvassa) tai nautiskelen intialaisesta ruuasta kastikkeineen.



Salaatti vuohenjuustolla ei ollut huono vaihtoehto ollenkaan; se oli hyvää, vatsa täyttyi ja taas sitä jaksoi pötkiä pari viikkoa seuraavaan herkuttelumahdollisuuteen!

Herkutella voi siis suolaisella vaihtoehdollakin, jos ei makea vaihtoehto miellytä. Herkuttelumahdollisuutta ei kannata jättää väliin, koska silloin voi kehittyä niitä kauheita mielitekoja, joiden yli eikä ympäri tunnu pääsevän.

                                                           
                                                          Mari


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti